tiistai 13. kesäkuuta 2017

Translakia ei edelleenkään pidä uudistaa

Sain linkkivinkin, että Amnestylla on jälleen kerran käynnissä kampanja translain uudistamiseksi. Linkin takana alkuperäinen sivu, mutta tässä screencäppi siltä varalta, että kampanja poistetaan Amnestyn sivuilta niinkuin edellisen kanssa kävi (klikkaa isommaksi).



Translain uudistamisesta on käyty vääntöä jo useamman vuoden ajan. Asiassa on siis kyse siitä, että transaktivistit kokevat nykyisen translain ihmisoikeuksia syrjiväksi. Nykyisessä laissa siis vaaditaan, että voidakseen ”vahvistaa sukupuolensa” eli siis vaihtaa juridisen sukupuolensa (henkilötunnuksen, passin sukupuolimerkinnän yms.) täytyy henkilön olla 1) lisääntymiskyvytön, 2) täysi-ikäinen, 3) saanut transsukupuolisuusdiagnoosin erikoispsykiatrilta eli toisinsanoen hänen täytyy olla läpikäynyt ns. transtutkimukset, mikä tarkoittaa psykiatrista tutkimusjaksoa sairaalan erikoispoliklinikalla. Transaktivistit vaativat ns. itsemääräämisoikeutta eli he haluavat lakkauttaa sekä lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen, ikävaatimuksen että transtutkimukset.

Vastustan translain muutosta aivan ehdottomasti. Olen kirjoittanut oman kantani selväksi kolmessa aiemmassa kirjoituksessani täällä, täällä ja täällä ja keskustelen aiheesta myös tässä Youtube-videossani. Koska tämä translakiälämölö nyt vaan jatkuu ja jatkuu, niin väännän vielä kerran rautalangasta, että miksi koko tämä älämölö on bullshittiä ja miksi translakia ei pidä missään tapauksessa muuttaa transaktivistien haluamaksi. Eli tämä itsemääräämisoikeus on täyttä bullshittiä ja sen ei pidä missään tapauksessa toteutua.

Käyn nyt Amnestyn vetoomuksen kohta kohdalta läpi ja selitän, että miksi olen sen kanssa eri mieltä.

Tämänhetkinen translaki kuitenkin edellyttää, että vahvistaakseen juridisen sukupuolensa on oltava täysi-ikäinen, on oltava diagnoosi transsukupuolisuudesta ja on oltava lisääntymiskyvytön. Minä en ole steriili, enkä haluakaan olla.
Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä johtaa pakotettuun ja joskus täysin tarpeettomaan hormonihoitoon tai leikkaukseen. Lisäksi se sisältää ajatuksen siitä, ettei sukupuoltaan korjaavan ihmisen toivota saavan lapsia tai perhettä. Tämä on vastoin kaikkia ihmisoikeusperiaatteita, joihin Suomi on sitoutunut.

Kampanjassa puhutaan 21-vuotiaan Sakriksen äänellä. Sakris on mielestään transsukupuolinen, mutta sitä tarina ei kerro, että kumpaa sukupuolta hän on biologisesti ja kummaksi hän haluaa sukupuolensa vaihtaa. Sakris sanoo, että ei halua olla steriili. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä johtaa pakotettuun ja joskus täysin tarpeettomaan hormonihoitoon ja leikkaukseen. Lisäksi hän toteaa, että transsukupuolisen ei toivota saavan lapsia.

Minulle on täysi mysteeri, että miksi kukaan transsukupuolinen puhuisi vakavissaan jotakin tällaisia. Tämä on suoraansanoen kuin huono trolli. Vedetääs nyt kaikki faktat suoriksi:
  1. Transsukupuolinen ihminen kokee vakavaa kehodysforiaa eli hän kokee fyysisen kehonsa ja kehon sukupuoliominaisuudet vääriksi (sukuelimet, kuukautiset, kykenevyys tai kykenemättömyys raskauteen, sekundääriset sukupuoliominaisuudet kuten ääni, lihasmassa, parta tai sen puute, tissit tai niiden puute, kehon muoto yms.).
  2. Transsukupuolisuuden hoito on sukupuolenvaihdos (tai ”sukupuolenkorjaus” niinkuin poliittisesti korrekti muoto kuuluu), joka on lääketieteellinen toimenpide, jossa henkilön keho muokataan keinotekoisesti vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi.
  3. Hormonihoito ja leikkaukset ovat aivan olennainen osa sukupuolenvaihdosprosessia. Transsukupuoliset odottavat etenkin hormonihoitoa kuin kuuta nousevaa, koska hormonihoidolla on henkilön kehoon dramaattisia vaikutuksia ja juuri kehon muutoksia transsukupuoliset haluavat. Esimerkiksi naisesta mieheksi (female to male)-tapauksilla hormonihoito aiheuttaa äänen madaltumisen, parran kasvun, lihasmassan kasvun ja kehossa olevan rasvakudoksen uudelleenjärjestäytymisen, jonka seurauksena kehon muoto muuttuu feminiinisestä maskuliiniseksi.
  4. Sukupuolenvaihdoksen sivuvaikutus on lisääntymiskyvyttömyys. Sinä et voi vaihtaa sukupuoltasi menettämättä lisääntymiskykyäsi. Jos nainen alkaa nappailla testosteronia, niin häneltä loppuu kuukautiset parissa kuukaudessa kokonaan. Tämä on asia, jota transsukupuoliset miehet (eli biologiset naiset) odottavat kuin kakarat joulua. He haluavat ihan oikeasti, että kuukautiset loppuu. Jos mies alkaa nappailla estrogeeniä ja haluaa estrogeenillä olevan jopa jotain vaikutuksia, niin hänen täytyy samanaikaisesti ottaa lääkettä, joka estää testosteronin vaikutukset. Tämä on kemiallinen kastraatio. Ja tottakai jos johonkin leikkaukseen menet, niin siellähän sinulta leikataan alkuperäiset sukupuolivermeet irti. Minulla ei ole enää kohtua eikä munasarjoja. Miehiltä taas leikataan pallit irti. Ja tätä he haluavatkin.
  5. Kukaan ei pakota sinua yhtään mihinkään. Koko sukupuolenvaihdos on täysin vapaaehtoinen. Vaikka saisit transklinikalta transdiagnoosin, niin sinun ei ole mikään pakko alkaa vedellä hormoneja tai leikkauttaa ruuminosia irti. Voit myös ottaa pelkät hormonit, mutta jättää menemättä leikkauksiin. Maailmalla on lukemattomia transsukupuolisia, joille ei ole tehty mitään leikkauksia.
  6. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksella ei ole mitään käytännön merkitystä, koska sukupuolenvaihdosprosessiin ryhtyessäsi sinusta tulee lisääntymiskyvytön joka tapauksessa. Miksi takerrutte siihen ja suurentelette siitä jonkun natsi-Hitler -jutun?
  7. Kukaan ei ole sanonut eikä mikään laki määrää, että transsukupuolisella ei saisi olla lapsia. Mutta sukupuolenvaihdokseen ryhtyessäsi menetät kykysi saada lapsia. Sukupuolenvaihdos on oma valintasi. Jos haluat muksun, niin teet muksun ennen sukupuolenvaihdostasi. Ei tämä ole vaikeaa?

Kysyn sadannen kerran: Miksi haluat vaihtaa sukupuolta, jos et halua vaihtaa sukupuolta? Ja mikä olennaisempaa: Jos olet sinut kehosi kanssa, et halua muokata sitä ja koet hormonit ja leikkaukset tarpeettomiksi, niin miksi ihmeessä kutsut itseäsi transsukupuoliseksi? Mikä sinun oikea ongelmasi on? Transsukupuolisuus se ei tämän perusteella ainakaan ole.

Muistan sen hetken, kun ymmärsin että minun on oltava steriili vahvistaakseni sukupuoleni juridisesti. Olin vasta lapsi, ja se tuntui musertavalta. Hallituksen mukaan minulla ei kuulu olla mahdollisuutta saada lapsia. Minut kategorisoitiin epäihmiseksi sukupuoli-identiteettini perusteella.

Nyt tuli aika paksua puhetta. Väänsin jo yllä rautalangasta, että miksi transsukupuolinen ei voi saada lapsia. Kyse ei ole kenenkään sukupuoli-identiteetin perusteella tehdystä kieltämisestä tai kiristämisestä. Kyse on siitä, että sukupuolenvaihdos nyt vaan paskoo ihmisen lisääntymiselimistön. Siitä ei päästä yli eikä ympäri. Tämä ei ole mitään epäihmiseksi kategorisointia. Miten Sakriksella tai Amnestylla on edes pokkaa väittää jotain näin päätöntä? Transsukupuolisilla on ihmisoikeudet ihan samalla tavalla kuin muillakin ja transsukupuolisen syrjintä on erikseen laissa kielletty.

Sitä paitsi erikoinen tai erilainen identiteetti ei ole millään tavalla laitonta eikä mikään taho voi konkreettisesti puuttua siihen, että miten koet itsesi. Saat kokea itsesi vastakkaisen sukupuolen yksilöksi, Napoleoniksi tai pinkiksi yksisarviseksi. Saat tehdä lapsia tasan silloin kuin haluat ja tasan niin monta kuin haluat.

Jutellaan vähän lisää seuraavasta kohdasta: Muistan sen hetken, kun ymmärsin että minun on oltava steriili vahvistaakseni sukupuoleni juridisesti. Olin vasta lapsi, ja se tuntui musertavalta. Tämä on todella oudosti sanottu. Sakris on jo kersana miettinyt steriiliyttä ja ollut musertunut sen takia. Transsukupuolisilla ei yleensä ole ekana mielessä tällaiset asiat. He haluavat vastakkaisen sukupuolen yksilöksi hinnalla millä hyvänsä (ja tästä syystä he ovat valmiita menemään läpi tulen, veren ja tuskanhien). Itse nimenomaan halusin steriiliksi, koska minulle pelkkä ajatuskin raskaaksi tulemisesta oli aivan kestämätön. Mietin sitä usein ja jo pelkkä ajatus oli aivan hirveää. Olen aina ollut varma, etten olisi ikinä kestänyt raskautta. Se olisi tuhonnut psyykeni lopullisesti. Ja tarkennan nyt vielä, että halusin steriiliksi juuri siksi, että mieheksi minä en voi tulla. Minä en voi saada lasta miehenä, sillä toimivaa vastakkaisen sukupuolen lisääntymiselimistöä ei ole mahdollista saada. Voin saada lapsen ainoastaan naisena ja siihen en olisi ikimaailmassa pystynyt. Transsukupuolisuuteen liittyy kiinteästi kehodysforia ja ahdistuminen oman kehon biologisista sukupuoliominaisuuksista (kuten kuukautisista tai raskaaksi tulemisesta) on erittäin yleistä. Osa transsukupuolisista ei kykene edes harrastamaan seksiä ahdistumatta. Kersana muutenkaan harvemmin miettii perheen perustamista, koska kersat eivät oikein kykene kunnolla edes ymmärtämään koko asiaa. Tuntuu oudolta, että Sakris olisi kersana surrut steriiliyttä. Varsinkin, jos on transsukupuolinen.

Mitä tulee lasten sukupuoli- tai kehodysforiaan, niin sitä ei pitäisi lähtökohtaisesti koskaan ottaa vakavasti. Olen kirjoittanut aiheesta ajatuksella täällä. Transsukupuolisuutta ei voida luotettavasti diagnosoida lapselta. Lapsi ei edes kunnolla ymmärrä, mitä miehenä oleminen tai naisena oleminen oikeastaan tarkoittaa. On yllättävän yleistä, että henkilö kokee lapsena jonkin sortin sukupuolihämmennystä, mutta sitten kuitenkin teininä tai viimeistään nuorena aikuisena kasvaa siitä kokonaan ulos. Tutkimusten mukaan lapsena transtutkimuksissa olleista ihmisistä 80% kasvaa koko hommasta ulos. Ja tässä on mukana vain tutkimuksissa olleet. Maailma on täynnä sukupuolihämmennystä kokevia lapsia, jotka eivät koskaan päädy tutkimuksiin asti. Täten oikea luku uloskasvaneista tapauksista on lähempänä sataa prosenttia. Lapsuuteen ja etenkin murrosikään liittyy tietynlainen eksyneisyys. Sille on syynsä, että miksi jo lain mukaan ihmisen tulee olla 18-vuotias voidakseen tehdä tiettyjä asioita. Lapsen ja teinin identiteetti, minäkuva ja maailmankuva on erittäin kehittymätön. Maailma on täynnä pieleenmenneitä transtapauksia tai tapauksia, joissa henkilö oikeasti luuli olevansa transsukupuolinen, mutta tuli myöhemmin toisiin aatoksiin. Olen kirjoittanut aiheesta täällä. Tästä syystä transtutkimukset ovat oikeasti tarpeelliset. Ne ovat olemassa potilaan turvallisuuden vuoksi. Transtutkimuksen tarkoitus on minimoida katumistapaukset ja seuloa joukosta ne tapaukset, jotka eivät ole oikeasti transsukupuolisia ja tarvitsevat toisenlaista hoitoa. Maailmalla on ennakkotapauksia ihmisistä, jotka kärsivät esimerkiksi dissosiaatiohäiriöstä tietämättään ja luulivat olevansa transsukupuolisia. Kuuluisin tapaus on Walt Heyer, joka biologisena miehenä vaihtoi sukupuolensa naiseksi ja takaisin mieheksi. Kun hänen dissosiaatiohäiriönsä hoidettiin niin hänen sukupuolidysforiansa katosi.

Laki sukupuolen vahvistamisesta eli translaki on monella tapaa merkittävä ihmisille, joille syntymässä määritelty sukupuoli ei vastaa heidän sukupuoli-identiteettiään. Sukupuolen juridisella vahvistamisella tarkoitetaan henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttamista henkilön sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi.
Mikäli henkilötunnus ei vastaa sukupuoli-identiteettiä, ihminen altistuu syrjinnälle.
Matkustaminen on hankalaa ja jopa vaarallista, jos passissa oleva sukupuoli ei vastaa ulkoista olemusta; työnhaussa  ja koulussa saattaa joutua selittämään tuntemattomille ihmisille sukupuolikokemustaan. Tällaisissa tilanteissa riski joutua kiusaamisen tai jopa väkivallan kohteeksi kasvaa.

Minulle jäi täysin epäselväksi, että mitä tässä yritetään sanoa. Jos lähdet sukupuolenvaihdosprosessiin, niin saat vaihtaa sen sukupuolimerkinnän. Minäkin olen tehnyt niin. Käsittääkseni tämän translakiuudistuksen takana on ajatus siitä, että kenen tahansa pitäisi pystyä vaihtelemaan henkilöpapereiden sukupuolimerkintöjä milloin tahansa. Vaikka et olisi käynyt transtutkimuksissa etkä olisi aloittanut minkään sortin sukupuolenvaihdoshoitoja, niin sinun pitäisi pystyä vaihtamaan sukupuolimerkintäsi vain soittamalla johonkin virastoon ja sanomalla, että haluat vaihtaa sukupuolimerkinnän. Mikä järki tässä on ja miten se muka vaikuttaa syrjintään positiivisesti? Sukupuolimerkintä tarkoittaa biologista sukupuoltasi. Vaikka kokisit itsesi minkälaiseksi tahansa, niin se biologinen sukupuoli ei muutu. Vaikka olisit pukeutunut androgyynisti tai vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin, niin ihmiset lähes aina pystyvät näkemään, että kumpaa sukupuolta edustat biologisesti. Minkälaiseen syrjintään tässä viitataan? Jos biologinen nainen, joka ei ole käynyt sukupuolenvaihdoshoidoissa, vaihtaa sukupuolimerkinnän mieheksi ja ottaa miehen etunimen, niin miten se poistaa syrjintää? Tämähän vain pahentaa asiaa, koska ihmiset edelleen näkevät päivänselvästi, että henkilö on nainen. Mutta nyt hänen papereissaan lukee mies. Siinähän itse kukin alkaa miettiä, että mitä hittoa, mikäs eläjä tämä nyt on. Sama pätee tietty toisinpäin. Jos henkilö on mies mekossa ja huulipunassa, niin ihmiset edelleen näkevät miehen mekossa ja huulipunassa, vaikka passissa lukisi nainen. Yritäpä tällä päästä läpi passintarkastuksesta jossain vieraassa maassa. Ja mikä vielä pahempaa, jos henkilö on parrakas karvainen köriläs maihareissa ja nahkarotsissa ja passissa lukee nainen... Ei hitto, tämä koko juttu on vain huono vitsi. Tämä translakiuudistus on vain huonoa trollausta. Ei kukaan voi vakavissaan sanoa, että tämä jotenkin poistaisi syrjintää tai parantaisi transsukupuolisten asemaa.

Hormonihoidon aloittamisen pitäisi olla minimivaatimus etunimen ja henkilötunnuksen muuttamiseksi. Niinkuin se nykyään onkin. Nykyään etunimen voi vaihtaa saadessaan transsukupuolisuusdiagnoosin erikoispsykiatrilta ja henkilötunnuksen voi vaihtaa oltuaan hormonihoidolla vähintään vuoden. Eli voidakseen vaihtaa sukupuolimerkinnän täytyy henkilön olla muuttunut ulkonäöltään vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi. Nykysysteemi on järkevä ja se toimii.

Henkilöpapereiden sukupuolimerkintöjen muuttamisilla ei syrjinnän kannalta ole mitään vaikutusta mihinkään, jos henkilön ulkoinen olemus ei samalla dramaattisesti muutu. Amnesty vetoaa matkustamisen vaarallisuuteen. Mutta kuten yllä totesin, sukupuolimerkintöjen mielivaltainen muuttelu vain pahentaa asioita, ei suinkaan helpota. Edes sukupuolenvaihdoksen aloittaminen ei aina muuta henkilön ulkoista olemusta tarpeeksi. Ihmiset eivät ole typeriä tai sokeita, kyllä he näkevät, että mitä sukupuolta edustat ja et voi luritella heille mitä tahansa satuja. Tässä on video eräältä transsukupuoliselta naiselta (biologinen mies), joka käännytettiin Dubain passintarkastuksessa takaisin ja hänen pääsynsä Dubaihin evättiin. Hänelle annettiin selitykseksi ”olet transsukupuolinen ja täällä meillä ei tykätä sellaisesta”. Kuten kuvasta näkyy, hän ainakin yrittää näyttää naiselta ja onnistuu siinä aika hyvin. Tarina ei kerro, että mitä hänen passissaan lukee. Lukeeko siellä nainen vai mies? Jos hän on amerikkalainen, niin hänen olisi pitänyt pystyä vaihtamaan passin sukupuolimerkintä naiseksi (omassa passissani lukee mies, vaikka olen biologinen nainen). Eli näkikö Dubain rajatarkastaja pelkästään hänen naamastaan, että hän on biologinen mies? No miten tämä ylläkuvattu sukupuolimerkintöjen mielivaltainen vaihteleminen olisi muuttanut asiaa? Jos Dubaihin yrittää karvainen äijänköriläs, jonka passissa lukee nainen, niin miten hänelle olisi käynyt? Entäs miten jos Dubaihin yrittää miehen vaatteisiin pukeutunut nainen, jonka passissa lukee mies? Olisiko Dubain rajavartiolaitos pitänyt häntä miehenä? Ei varmasti. Transaktivistit eivät ole miettineet tätä asiaa loppuun asti.

Amnesty vetoaa myös kiusaamiseen: ”---työnhaussa  ja koulussa saattaa joutua selittämään tuntemattomille ihmisille sukupuolikokemustaan. Tällaisissa tilanteissa riski joutua kiusaamisen tai jopa väkivallan kohteeksi kasvaa.” Kuten yllä selitin, tällaisissa tapauksissa on kyse siitä, että olet hyvin epäselvä tapaus. Näytät joltakin, mutta väität olevasi jotain muuta. Todellisuutta ei voi pyyhkiä pois ja sukupuolimerkinnän muuttamisella ei ole mitään vaikutusta todellisuuteen. Näissä transaktivistien jutuissa aina vedotaan kiusaamiseen ja väkivaltaan, mutta miten yleistä se on, onkin jo toinen juttu. Minulla on tästä henkilökohtaista kokemusta, kuten kaikilla muillakin sukupuolenvaihdoksen läpikäyneillä ihmisillä. Kun aloitat sukupuolenvaihdoksen, niin muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä. Ne tapahtuvat hitaasti ja muutokseen voi mennä jopa kuukausia. Koko tämän muutosajan joudut elämään arkielämääsi. Itselläni ensimmäinen näkyvä muutos oli ääni. Se madaltui hyvin nopeasti, mutta näytin yhä naiselta. Kun menin miesten vessaan tai pukukoppiin, niin minulle tultiin sanomaan, että mene pois, tämä on miesten huone. Otin tavaksi, että joka kerta mennessäni vessaan tai pukukoppiin morjestin siellä olevia miehiä kovalla äänellä, koska ääneni oli miehen ääni, vaikka naamani oli naisen. Kun hormonien vaikutus eteni, niin aloin näyttää lähinnä ituhippihomolta. Olin hintelä ja pitkätukkainenkin vielä ja ihmiset pitivät minua yleisesti homona ja todella usein myös transnaisena (=biologisena miehenä, joka haluaa vaihtaa sukupuolensa naiseksi). Aiheutin ihan hemmetisti hämmennystä ja ihmetystä kaikkialla, minne menin. Töissä tietenkin jouduin tulemaan ulos kaapista ja koko sukupuolenvaihdokseni aloittamisen ajan kävin töissä. Kaikesta aiheuttamastani hämmennyksestä huolimatta en koskaan kohdannut syrjintää enkä väkivaltaa. Päinvastoin, olin tyrmistynyt siitä, että miten positiivinen vastaanotto oli ja miten paljon ihmiset tukivat minua. Olin odottanut jonkin verran paskaa, mutta sitä ei tullut ollenkaan. Töissä pomoni tuli onnittelemaan minua ja sanoi, että jos joku kiusaa minua, niin minun pitää tulla kertomaan heti. Ja huomatkaa, että olin matalapalkkaisessa duunarityössä ja asuin pikkukaupungissa. Ympärilläni oli siis pelkkiä junttiperusheteroita. Mutta miettikääpäs, jos olisin vaihtanut nimeni ja juridisen sukupuoleni ilman mitään hormonihoitoja. Olisin siis 100% nainen, joka väittää olevansa mies. Miten tämä olisi tehnyt elämääni yhtään helpommaksi? Päinvastoin, olen aika varma, että ihmiset eivät olisi ottaneet minua senkään vertaa vakavasti, koska en olisi edes yrittänyt muuttaa fyysistä sukupuoltani.

Ihmisoikeustyöni takia olen joutunut häirinnän, pelottelun, uhkailun ja vihamielisyyden kohteeksi. Tämän takia jouduin olemaan vuoden poissa opinnoistani.

Tässä herää kysymys, että minkähäntyylisestä ”ihmisoikeustyöstä” on kysymys. Mikäli kyse on jostain muunsukupuolisuussekoilusta, niin en yhtään ihmettele, jos ihmiset eivät ole ottaneet sitä avosylin vastaan. Tässä kohtaa varmaan alkaa olla kaikille selvää, että minkälaiset psykoosit pahimmillaan näillä sukupuolisekoilijoilla on päällä. On myös todennäköistä, että Sakris on ollut vuoden poissa opinnoistaan, koska on vain pahoittanut mielensä. Lukijoista varmasti kaikki tietävät, miten helposti suvakkien ja feministien mieli pahoittuu. Muistatte ehkä Hesegaten elikkäs Hesburgerin työntekijä oli Twitterissä sanonut halunneensa sylkäistä asiakkaan purilaiseen, koska asiakkaalla oli ollut lippis, jossa luki Make America Great Again. Jengi ei ilahtunut, että ravintolan työntekijä puhuu tällä tavalla asiakkaasta. Noh, homma menikin yhtäkkiä siihen, että työntekijän kritisoiminen olikin transfobiaa, koska työntekijä näköjään oli transsukupuolinen. Koko homma repesi täydelliseksi sekasotkuksi. Hohhoijakata... Suhtaudun nykyään erittäin skeptisesti kaikkiin syrjintä-, häirintä- ja vihamielisyyspuheisiin, sillä sukupuolisekoilijoiden käsitys syrjinnästä on hyvin erilainen kuin meillä kaikilla muilla. Olen kirjoittanut aiheesta täällä ja kirjoituksessa on lukemattomia esimerkkejä. Pelkkien päivänselvien faktojen sanominen voi olla vihaa ja transfobiaa ja pelkästään asiallisesti eri mieltä oleminen voi olla syrjintää. Kaipaisinkin seikkaperäisempää selostusta siitä, että miksi tarkalleen Sakris oli poissa opinnoistaan vuoden ja miksi hän koki, että häntä uhkailtiin ja peloteltiin.

Voimassa oleva translaki loukkaa oikeutta olla joutumatta epäinhimillisen kohtelun kohteeksi, oikeutta tasa-arvoiseen kohteluun, yksityis- ja perhe-elämän suojaan ja fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. On korkea aika muuttaaa se.
Seistään Sakriksen rinnalla: muutosta translakiin on vaadittava äänekkäästi ja tinkimättä milliäkään ihmisoikeuslähtökohdista. Allekirjoita vetoomus ja vaadi, että Sipilän hallituksen on uudistettava translaki ihmisoikeuksia kunnioittavaksi!

Blaa blaa blaa.
Sen on kylläkin niin, että jos joku ihmisoikeuksia loukkaa, niin se on tämä translakiuudistus. Syystä että se ei suhtaudu transsukupuolisuuteen riittävän vakavasti. Meillä on rutkasti tutkimustietoa ja ennakkotapauksia siitä, että kaikki transsukupuolisena itseään pitävät eivät ole transsukupuolisia ja sukupuolenvaihdoshoitoja ei missään tapauksessa pidä antaa kaikille niitä haluaville, eikä etenkään alaikäisille. Sukupuolenvaihdos on peruuttamaton toimenpide, joka muokkaa ihmisen kehoa ja tekee ihmisen lisääntymiskyvyttömäksi. Leikkauksiin liittyy myös vakavan komplikaation riski, jopa kuoleman riski. Translakiuudistus on äärimmäisen vakava potilasturvallisuusriski. Tätä turvallisuusasiaa ei voida sivuuttaa. Lisäksi, kuten yllä selitin, henkilötunnusten tai etunimien mielivaltainen muuttelu ei todellisuudessa auta ihmistä yhtään ja sen vaikutus syrjintään on tasan nolla.

Minun kaikista suurin ongelmani tämän koko translakiuudistusälämölön kanssa on se, että se on pelkkää tunnemanipulaatiota. Tuo Amnestyn tekstikin on pelkkää tunteisiin vetoavaa propagandaa, jossa vääristellään ja suurennellaan asioita ja saadaan kaikki kuulostamaan paljon pahemmalta kuin mitä se oikeasti edes on. Tekstissä jopa ihan suoranaisesti valehdellaan. Translakiuudistusvetoomukset eivät ole millään tavalla asiapohjaisia ja niissä ei edes kerrota, että mitä oikeastaan vaaditaan ja miksi. Niissä ei kerrota, että mitä konkreettisia muutoksia halutaan ja miksi, miten ne toteutetaan ja mikä vaatijien mielestä on tarkalleen ottaen nykysysteemissä pielessä ja miten asiat heidän mielestään tulisi jatkossa hoitaa. Translakiuudistusälämölön sisältö on silkkaa epämääräisten iskulauseiden hoentaa, kuten ”translaki loukkaa ihmisoikeuksia” ja ”itsemääräämisoikeus, nyt” ja ”kaikilla on oikeus keholliseen koskemattomuuteen”. Mutta mitä näillä tarkalleen ottaen haetaan takaa, sitä tarina ei kerro. Jopa translakiuudistuksen nettisivu on hyvin ympäripyöreää liibalaabaa. Olen kaikki päätelmäni transaktivistien vaatimuksista tehnyt laskemalla rivien välistä 1+1. Selkeitä vaatimuksia tai uudistusehdotuksia ei pysty lukemaan mistään.

Minulla on myös erittäin suuri ongelma sen kanssa, että transaktivistit sanovat transtutkimusten olevan ihmisoikeuksien vastaisia ja että ne pitäisi lakkauttaa, mutta he eivät kerro, että miten transsukupuolisia sitten pitäisi heidän mielestään hoitaa. Mikä tutkimuksissa on tarkalleen vialla ja miksi ("loukkaa ihmisoikeuksia" ei ole mikään selitys)? Jos niissä on vikaa, niin miten ne sitten pitäisi toteuttaa? Miten sukupuolenvaihdoshoidot pitäisi järjestää? En ole nähnyt yhtäkään selvitystä tästä. Kaikki on pelkkää epämääräistä iskulausetta ja propagandaa. Jos siellä ruudun takana on nyt joku, joka kannattaa tätä translakiuudistusta, niin ole hyvä ja tule selittämään kantasi kommentteihin.

Tässä vielä lopuksi kootut sepustukseni, joissa selitän kantani erinäisiin transasioihin:

Translakiuudistus osa 1
Translakiuudistus osa 2
Translakiuudistus osa 3
Transaktivistien paskapuheet syrjinnästä
Lapsen sukupuolidysforia ei välttämättä ole merkki yhtään mistään
Transsukupuoliset, jotka vaihtoivat takaisin syntymäsukupuoleensa
Tarinani transleikkausten riskeistä (omakohtainen kokemukseni)
Jazz Jennings ja transsukupuolisuuden kritiikki
Kun sukupuolenkorjaus ei korjaa mitään
Youtube: Transaktivistit eivät suhtaudu transsukupuolisuuteen tarpeeksi vakavasti
Youtube: Miksi transsukupuoliset vastustavat transaktivismia?

29 kommenttia:

  1. Moikka! Uusi lukija täällä, löysin blogisi kun lähdin etsimään nimenomaan suomeksi käytyä keskustelua tästä transaiheesta. Täysin samaa mieltä tästä lakiuudistuksesta ja koko helvetin "sukupuolen monimuotoisuus" hässäkästä mitä tässäkin maassa tunnutaan ajavan aivan kaikkialla.

    Mielestäni nykymeno on käsittämätöntä, ja havahduin tähän nimenomaan sitä kautta että näitä trans-identiteettejä ja hoitoja tuputetaan lapsille. Siis lapsille, jotka eivät näistä pysty ymmärtämään mitään. Voiko vastuuttomanpaa toimintaa ollakaan?

    Olen myöskin feministi. Ristiriitaista(ko)? Näitten hullujen mielestä mun näkemykset on vanhanaikaisia ja varmaan olen myöskin sitten "transfoobikko" ja plaaplaa. Mutta kun feminismissä ainakin ennen oli kyse naisista ja naisten asioista... ja sukupuolia on kaksi ja biologia ei mene pois vaikka kuinka muuta väittäisi. En ymmärrä mitä nää nykyiset "feministit" ja kaikenmaailman aktivistit virityksillään haluavat oikeasti saavuttaa. Naisten oikeuksien parantamisesta ei ainakaan ole kyse. Pikemminkin päinvastoin.

    Ja siis toden totta vituttaa tämä näitten nk. feministien sun muiden uhriutumismentaliteetti. Täällä meillä Suomessa naisten asiat on suht. hyvin, miksi siis ei vaikka keskittyä tukemaan naisten asioita toisaalla maailmassa? Ehei, pitää kehittää lisää ongelmia ja häärätä muiden "sorrettujen" asialla. Kyllä mä luokittelisin ton noitten "aktivismin" jonkin sortin omannavantuijotteluks ja rinkirunkkaukseks.

    Mun toiveena olis että useammat ihmiset ihan siellä sekopää feministien ja translain tukijoiden piireissä heräis todellisuuteen siitä, että toi kaikki on propagandaa. Mitään ei oo määritelty selkeesti, ja yleisestikin ottaen jos näiden ihmisten kaa yrittää keskustella kaikki sanat pakenevat määritelmiä. Tällainen epämääräisyys voi johtaa ties mihin kun kyse on lainsäädännöstä. Pahimmillaan päädytään vielä rajoittaan ihmisten sananvapautta, mikä selkeästikin on näitten aktivistien toive, sillä omissa keskusteluissa harrastavat eriävien mielipiteiden ulossulkemista ja toisinajattelu on kielletty.

    Voin myöskin lesbomuijana samaistuu sun kokemuksiin ulkopuolisuudesta. Perusheterot kun on perusheteroita ja sit taas LGBTdfgfsd aakkossekamelska -piireihin ei näillä mielipiteillä oo juuri asiaa.

    Tähän liittyen myös linkkivinkki: http://www.bbc.com/news/magazine-29832690 (En ymmärrä miksi kaikki sateenkaarityypit on niin innoikkaita ajaan näitä lakeja läpi, kun maailmalta löytyy tällaisiakin sovelluksia translaeista ja sukupuolenvaihdoksen politiikasta...)

    PS. Musiikkimakusi on just hyvä. (tuubivideoistasi bongasin Turmion Kätilöt :D)

    VastaaPoista
  2. Tervehdys, lesbomuija, ja tervetuloa blogiin. Kiva kuulla LGBT-tyypeistä, jotka suhtautuvat kriittisesti tähän hulluuteen. Kaipaan ihan oikeasti selväpäistä LGBT-yhteisöä, koska pakko mun on myöntää, etten oikein sopeudu tuonne perusheteroiden joukkoon, vaikka olen kovasti yrittänyt.

    Olen samaa mieltä kaikesta, mitä sanoit. Mitä tulee tuohon linkkivinkkiisi, niin tuo on huolestuttavaa. Olen kuullut vastaavaa myös USAsta ja Britanniasta. Monet "translapset" ovat hämmentyneitä homoja tai lesboja. Maailmalla homot ovat nousseet tätä vastaan ja kuvanneet translapsi-ilmiötä uudeksi homojen eheytysterapian muodoksi. Olen useamman eri henkilön suusta kuullut, että monelle perusheterolle vanhemmalle on helpompaa suhtautua siihen, että tytöstä tuli heteromies tai pojasta heteronainen kuin siihen, että lapsi on homo/lesbo tai muulla tavalla epätyypillinen.

    Tottapuhuakseni minusta transsukupuolisuus pitäisi pitää kokonaan erossa homoista ja lesboista. LGBT:n pitäisi olla pelkkä LGB. Transsukupuolisuus on psyykkinen lääketieteellistä hoitoa vaativa vakava tila. Homous tai biseksuaalisuus on seksuaalinen suuntautuminen. Ei nämä ole sama ilmiö eikä niitä voi liittää toisiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia juttuja ja mielipiteitä oon nähnyt justiin homoilta ja lesboilta tästä translapsi-ilmiöstä. Omasta mielestä todellakin huolestuttavaa että tämmönen rantautunut Suomeen tän lakiuudistuksen muodossa. Täysi-ikäisyys ja kunnon tutkimuset musta minimivaativus sille, että ihminen transhoitoja aloittaa.

      Ja joo, samoilla linjoilla justiin tosta et pidettäis homojutut homojuttuina ja transjutut transjuttuina. Koska samoista asioista ei tosiaan ole kyse, ja mitä aktivismiin sun muuhun tulee niin kumma että porukka pysyy kasassa, sillä eri intressithän näillä ryhmillä on yhteiskunnassa. Olisiko kyse juuri käsitteiden hämärtämisestä ja misinformaatiosta, heh...

      Olisi tosiaan hauskaa jos löytyisi enemmän järki-ihmisiä homopiireistä. Sellaistakin olen miettinyt, että homoista suurin osa saattaakin olla ihan perushomoja jotka kelailee järjellä juttuja, mutta eivät vaan nykyisen ilmapiirin vallitessa uskalla mielipiteitään ilmaista. Kyseessä ns. hiljaisuuden spiraali, jossa äänekkään vähemmistön (transaktivistit ja uudistuksen ajajat) mielipide näyttäytyy enemmistön mielipiteenä.

      Poista
    2. Se on oikeastaan jännä, että miten paljon kriittisesti suhtautuvia tyyppejä LGBT-ihmisissä loppupeleissä on. Mitä enemmän kaivelee sitä enemmän niitä löytyy. Saattaa jopa olla, että enemmistö LGBT-ihmisistä on kriittisiä, mutta he ovat kokonaan häipyneet Setasta ja skenestä, jolloin nämä viralliset tahot, kuten Seta, ovat täysin jääneet hullujen käsiin. Kun viralliset kannanotot edustavat hulluutta, niin siitä syntyy väärä mielikuva, että kaikki LGBT-ihmiset olisi hulluja ja seisoisi Setan takana.

      Minusta alkaa tuntua, että meidän kriittisten täytyy ihan oikeasti järjestäytyä ja perustaa joku oma yhdistys/organisaatio. Kyse on kuitenkin meidän asioistamme ja yhteiskunnallisesta asemastamme.

      Poista
  3. Katsoin sun videon aiheeseen liittyen myös. Translainmuutoksella ei pyritä lopettamaan tutkimusjaksoja vaan erottaa juridinen ja lääketieteellinen prosessi toisistaan? Että joo, Marja-Leena voi kyl muuttaa sukupuolensa juridisesti mieheksi, mutta jos se haluaa muuttaa kehoaan niin sen pitäisi edelleen käydä läpi koko lääketieteellinen prosessi. Eri asia on sitten se, miksi se sen haluaisi tehdä.

    VastaaPoista
  4. Ei tämän translakiuudistuksen tavoitteista ota selvää Erkkikään...

    Jos olen oikein käsittänyt, niin transaktivistit nimenomaan haluavat lakkauttaa sen tutkimusjakson. Eli heidän mielestään kenen tahansa pitäisi pystyä milloin tahansa ostamaan hormoneita tai saapastelemaan sairaalaan ja sanoa haluavansa leikkaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ymmärtäny väärin.

      Poista
  5. Hyvä huomio, että Setaan ovat nykyään pesiytyneet pelkästään kaiken maailman hullut. Sinä voisit ehkä kirjoittaa oman postauksen tästä. Viime aikojen pohjanoteerauksista on hyvä mainita koulujen moninaisuusopas, josta Helsingin Sanomatkin on uutisoinut ja joka on julkaistu sillä verukkeella, ettei "sateenkaarevien nuorten" tarvitsisi tuntea turvattomuutta kouluissa. Oppaan voi ladata itselleen täältä: http://seta.fi/seta-julkaisee-moninaisuusoppaan-kouluille/ . Käytännössä tämä tarkoittaa LGBT-asioiden noloa alleviivaamista ja ylikorostamista jokaikisessä oppiaineessa. Tähän saakka LGBT-asiat on käsitelty lyhyesti terveystiedon oppiaineessa, mutta jatkossa esim. kaikkien vieraiden kielten tunneilla pitäisi käsitellä sukupuolineutraalit pronominit (mikäli kielessä normaalisti on sukupuolisidonnaiset pronominit) ja kunnioittaa oppilaiden itsemäärittelyoikeutta niihin. Maantiedon tunnilla tulisi käsitellä jokin internetsovellus, joka näyttää homofobisten twiittien määrän osavaltiokohtaisesti Yhdysvalloissa ja historian tunnilla kertoa menneisyyden homovainoista ja näyttää oppilaille Setan tuottama video Haluaisin pystyä kertomaan, jolla sateenkaariseniorit purkavat tuntojaan.

    Mutta tämä ei ole mitään verrattuna siihen, että jo ala-asteen ensimmäisillä luokilla matematiikan sanallisissa tehtävissä pitäisi olla läsnä kiintiönaispari ja pistää oppilaat laskeskelemaan Pride-marssien kävijämäärien prosentuaalisia nousuja vuosittain. Tai siihen, että musiikintunnilla kielletään suuri määrä perinteisiä lastenlauluja liian sukupuoliroolinormatiivisina tai "heteronormatiivisina", näiden joukossa muiden muassa Saku Sammakko, Peppi Pitkätossu, Pikku poika posteljooni ja Äiti leipoo. Setalla on jopa oma, lähinnä liiton työntekijöistä koostuva Sateenkaari Ensemble -niminen kuoronsa, joka laulaa Seta-koshereiksi uudelleensanoitettuja versioita vanhoista lastenlauluista. Linkki niiden lauluvihkoon on täällä: http://transtukipiste.fi/wp-content/uploads/2016/06/Lauluvihko-2016.pdf. Setan Youtube-kanavalle on ladattu muutamia Sateenkaari Ensemblen laulamia lauluja, tässä on niistä yksi: https://www.youtube.com/watch?v=-CnsbLkkGns.

    Kuvaamataidon tunnilla lapsukaisia kehotettaisiin askartelemaan sateenkaarilippuja ja tarkoituksellisesti tuottamaan kuvia, joissa esiintyy sukupuolinormeja rikkovia henkilöitä (tarkoittaa ilmeisesti Conchita Wurst -tyyppisiä hamepukuisia parrakkaita hahmoja). Liikuntatunnilla pitää ehdottomasti lopettaa oppilaiden jako tyttö- ja poikaryhmiin, eikä esimerkiksi oppilaiden uimapukuvalintoihin tulisi puuttua mitenkään. Jos isorintainen itsensä epäfeminiiniksi tunteva 15-vuotias tyttö haluaa esiintyä koulun liikuntatunnilla julkisessa uimahallissa yläosattomissa, hänen on annettava tehdä niin.

    Mielestäni Setan tekemät kouluvierailut pitäisi ehdottomasti kieltää. Ei siitä syystä, että suojeltaisiin pilttejä tavallisilta homoseksuaaleilta ihmisiltä vaan siksi, koska Setaan hakeutuvat ne tyypit, joilla oma seksuaali- ja sukupuoli-identiteetti on totaalisen sekaisin ja joilla on epäterve fiksaatio näihin asioihin. Ei muutenkaan jokaikistä uskonnollista kulttia, kuten Jehovan todistajia tai poliittista järjestöä päästetä kouluihin omaa sanomaansa lobbaamaan, vaikka varmasti ne haluaisivat tehdä niin. Jos jollain koululuokalla vielä on joku, joka ei ole hämmentynyt omasta sukupuolestaan ja seksuaali-identiteetistään, niin hän on sitä satavarmasti viimeistään 45 minuuttia kestäneen Setan moninaisuusasiantuntijan luennon jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sivuhuomiona, suosittelen kaikkia lämpimästi katsomaan tuota lauluvihkoa. "On ihan ookoo rakasta, hiiala-hiiala hei!"

      Blogin kirjoittajalle hatunnosto tästä blogista, ei oikein kukaan muu ilkene nostaa näitä kissoja pöydille.

      Poista
  6. Translakiuudistus tulee tehdä. Se on vaan kysymys miten se tulee tehdä. En kannata täydellistä itsemääräämisoikeutta. Enkä kannata myöskään psykologisten tutkimusten täydellistä poistamista. Asian sujuvoittamista tottakai.

    Jos olet transsukupuolinen miksi käytät vääriä termejä... kuten sukupuolenvaihdos... tiedät hyvin että höpö höpöä. Termit ovat kuitenkin olemassa meidän kaikkien henkistä hyvinvointia varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se ole blogin omistajan oikeus kirjoittaa miten haluaa, transuseni. :)

      Poista
    2. Mitä väärää on termin "sukupuolenvaihdos" käyttämisessä? Omasta mielestä menee jo kummalliseksi pilkunviilaamiseksi, jos on noin sensitiivinen sanavalinnoille kun kuitenkin ymmärtää mitä tarkoitetaan. Jos nainen haluaa olla mies, niin kyllähän se nimenomaan *on* sukupuolenvaihdos? Vaihdetaan toisesta toiseen, vaikka lopputulos ei autenttinen olekaan.

      Poista
  7. Pitäisi saada joku vähän virallisempi taho jyrähtämään tuosta transsukupuolisuuden lääketieteellisestä taustasta. Ei se ole pelkkää sitä että en-nyt-koe-että. Ei kukaan ota mt puolellakaan itsediagnooseja niin vakavasti, että vaadittaisiin psyykelääkkeitä ja rauhottavia käsikauppaan koska jollain voi olla ihan oma päätös siitä, että nyt mulla on paniikkihäiriö tai skitsofrenia...ja tuossakin olisi kyse vähän vähemmän lopullisista teoista.

    VastaaPoista
  8. Siis, mukana hämmennyksessä on porukkaa, joka tuntee seksuaalista vetoa omaa biologisesti vastakkaista sukupuolta kohtaan ja haluaa lisääntyä, mutta tuntevat olevansa vastakkaisen sukupuolen edustajia, mutta eivät koe kehonsa olevan väärää sukupuolta. Ymmärsinkö oikein?

    VastaaPoista
  9. Setalla on jopa oma, lähinnä liiton työntekijöistä koostuva Sateenkaari Ensemble -niminen kuoronsa, joka laulaa Seta-koshereiksi uudelleensanoitettuja versioita vanhoista lastenlauluista. Linkki niiden lauluvihkoon on täällä: http://transtukipiste.fi/wp-content/uploads/2016/06/Lauluvihko-2016.pdf

    Toivottavasti tämä on vitsi, ihan oikeasti. Tällaisia lukiessa nousee mieleen, että mitähän SETA:laiset olisivat ajatelleet erään opettajani mielipiteestä "homot ja lesbot ovat häiriintyneitä sukupuolia"...?

    Muuten... miksi Pride- ym. sukupuolihömppää tuntuu ilmenevän lähes aina vain kaupungeissa? Maaseudulla ja pienissä taajamissa sitä tapaa harvemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin maaseudulla Pride-väkeä on oleellisesti vähemmän kuin kaupungeissa ja toiseksi heidän on voitava tulla toimeen pienen yhteisönsä normijäsenten kanssa Priden jälkeenkin.

      Poista
  10. Joo, eli kaupungeissa on helpompi "poteroitua" omiin kuoppiin/leireihin kuin maaseudulla. Maaseudusta puhutaan usein "junttilana" - eikä aina todellakaan syyttä - mutta poteroituminen pieneen piiriin kaupungissa aiheuttaa ihan samanlaista junttiutumista, kuten Pride-jutuistakin voidaan nähdä.

    Viestiketjun aloittaja kertoi olevansa lesbomuija. Olen aina ihmetellyt, miksi lesboparien toinen osapuoli tuntuu olevan lähes poikkeuksetta stereotyyppisen lyhyttukkainen ja maskuliininen poikatyttö. Kai lesbojenkin joukosta löytyy pareja, joista molemmat ovat aivan tavallisia feminiinejä naisia - onhan homojakin, jotka eivät ole neitejä (esim. Pekka Haavisto)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Ketjun aloittaneen lesbomuijan vastaus: samaa olen itsekin miettinyt välillä. Ja kyllä, lepakkopiireistä (lol) löytyy ihan kaikenlaisia yksilöitä, niinkuin muistakin ihmisryhmistä. Paljon on näitä ns. sukupuolirooleista välittämättömiä maskuliisia naisia, mutta toisaalta oon huomannut heitä olevan ihmeen paljon myös perus heteromuijien joukossa, mistä toisinaan aiheutuu hämminkiä. Ja joo, oon törmäillyt lesbopareihin joissa kummatkin ihan naisellisia naisia, ja vastaavasti on näitä pareja missä kummatkin osapuolet esim. pukeutuu vähän maskullisemmin ja muutenkin olemukseltaan miesmäisiä tai vähintäänkin androgyyniin suuntaan kallellaan.

      Poista
  11. Istuinpa tässä muutaman päivän miettimässä mikä tässä (kansainvälisen) ihmisoikeusjärjestön vouhottamisessa tuntuu olevan jotenkin pielessä.

    Jos siis unohdetaan tällä kertaa kaikki yksilötasolle menevät aspektit, niin Suomi lienee maailman mittakaavassa edelleen niiden harvojen maiden joukossa, jossa julkinen terveydenhoito maksaa viulut niin tutkimuksista kuin itse hoidoistakin.

    Puhumattakaan jälkihoidosta, jos jokin menee pieleen.

    Vakuutus- tai omamoka-pohjaisissa terveydenhoitojärjestelmissä virheelliset trans-hoidot pitävät vaan talouden rattaat pyörimässä. Julkisen terveydenhoidon ollessa kyseessä tämän hintaluokan hoidoissa virheitä ei todellakaan haluta tehdä.

    Lisäksi tuntuu melko tekopyhältä käyttää ihmisoikeusjärjestön näkyvyyttä 'minor inconvinience'-tason first world problemin ratkomiseen sen sijaan että esimerkiksi tehtäisiin jotain sille että Afrikassa on monin paikoin oikeasti hengenvaarallista olla sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöjen edustaja.

    Juu, ei ole mitkään kurjuuskisat, mutta Suomen translakiin tyytymättömien määrä alittaa aika kirkkaasti Afrikassa ahdinkoa kärsivien määrän sekä akuuttiudeltaan että määrältään.

    VastaaPoista
  12. Moikka! Mitä mieltä olet seuraavasta blogista: http://yonsupi.blogspot.fi/

    Ainakin minusta kyseiseltä tyypiltä paistaa teksteistä läpi hirveä katkeruus "cis-sukupuolisia" kohtaan, mm. kirjoituksista, joissa lukee että cis-sukupuoliset ovat todellisista ongelmista mitään tietämättömiä etuoikeutettuja paskoja ja kuinka he sorsivat kaikkia vähemmistöjä suurin piirtein pelkällä olemassaolollaan. Myös translain uudistukseen otetaan kantaa: jokainen, joka ei sitä sydämensä pohjasta kannata, on täydellinen ihmisperse.

    Tässäpä on muuten oikea translain uudistuksen kannattajien märkä unelma: http://www.daniellemuscato.com/ (kotisivut) https://twitter.com/daniellemuscato (Twitter-tili), parrakas missourilainen "transnainen" nimeltä Danielle Muscato, jonka kaikissa virallisissa papereissa lukee sukupuolimerkinnän kohdalla "nainen" ja joka käyttää itsestään pronomineja she/her. Hän on biologinen mies, joka ei ole koskaan harkinnutkaan mitään naishormoneja tai muita hoitoja, ei omaa transsukupuolisuus-diagnoosia, ei tee yritystäkään näyttääkseen naiselta ja on muutenkin kaikin puolin tyytyväinen miehiseen kroppaansa.

    VastaaPoista
  13. Heip. Olen tuota linkkaamaasi blogia lukenut jonkun verran. Tyypillä on joitakin todella hyviä ajatuksia ja havaintoja, mutta päällimmäinen fiilis on tuo mainitsemasi katkeruus. Blogista tihkuva katkeruus on käsinkosketeltavaa ja siksi en lue sitä säännöllisesti. Kirjoittajalle hänen transsukupuolisuutensa tuntuu olevan erittäin arka paikka ja vaikka hän muuten vaikuttaa varsin järkevältä, niin transsukupuolisuudesta puhuttaessa hän saa voimakkaan tunnereaktion, jota ei pysty hallitsemaan, ja joutuu sen vietäväksi. Tuloksena hänen näkemyksensä ovat värittyneitä.

    Tuo Danielle Moscato on kategoriaa "HÄH???" Toivon, että hän on trolli, joka vain naureskelee sille, että nykymaailma on niin hullu, että hänen juttunsa otetaan vakavasti. Sillä trollilta hän vaikuttaa.

    VastaaPoista
  14. "Heip. Olen tuota linkkaamaasi blogia lukenut jonkun verran. Tyypillä on joitakin todella hyviä ajatuksia ja havaintoja, mutta päällimmäinen fiilis on tuo mainitsemasi katkeruus. Blogista tihkuva katkeruus on käsinkosketeltavaa ja siksi en lue sitä säännöllisesti. Kirjoittajalle hänen transsukupuolisuutensa tuntuu olevan erittäin arka paikka ja vaikka hän muuten vaikuttaa varsin järkevältä, niin transsukupuolisuudesta puhuttaessa hän saa voimakkaan tunnereaktion, jota ei pysty hallitsemaan, ja joutuu sen vietäväksi. Tuloksena hänen näkemyksensä ovat värittyneitä."

    Ikävä kyllä minä olen sitä mieltä, että tuo kyseinen bloggaaja on ns. batshit insane ja niin ovat kaikki muutkin netissä tai julkisuudessa esiintyvät tai esiintyneet transsukupuoliset muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Ne poikkeukset ovat sinä, Blaire White ja Yorick. Myöskin Alex Muurinen on sellainen symppiksen oloinen kaveri, jolla ei ole mitään poliittisia kytkentöjä mihinkään suuntaan ja vaikuttaa olevan sinut sekä itsensä että ympäröivän maailman kanssa. Voi olla, että näitä järkeviä tyyppejä on enemmänkin, mutta tavisluonteensa vuoksi he eivät tule tämän enempää julkisuuteen, joten transsukupuolisten julkisuuskuva vääristyy epäedullisesti.

    En ole aina ajatellut näin. Aikaisemmin suhtauduin kaikkiin transsukupuolisiin joko neutraalisti tai positiivisesti, mikäli suhtauduin ollenkaan. Viimeaikaisen yhteiskunnassa framille nousseen transälämölön seuraaminen, johon tämän blogin lukeminen on osaltaan vaikuttanut, on kuitenkin aukaissut silmiä ja muuttanut kantani näistä asioista pysyvästi. On alkanut vaikuttaa siltä, että ns. tyyppitranssukupuolinen olisi hyvin pitkälti jonkun Juudas Kanniston kaltainen. Useimmat transsukupuoliset olisivat loputtomine melttareineen ja draamailuineen pronomineista ja vessoista lähinnä naurettavia tapauksia, mutta fanaattisuudessaan ja aggressiivisuudessaan he ovat aidosti pelottavia ja siksi pyrin välttämään heitä kuin ruttoa (mikäli kyseessä eivät siis ole Blaire Whiten kaltaiset poikkeusyksilöt). Lisäksi heillä on LGBT-aatteen voittokulun myötä kosolti yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, joka vain kasvaa vuosi vuodelta sitä mukaa kuin esim. lasten blokkerihoitoja normalisoidaan ja sukupuolenvaihdoshoitoihin pääsevien määrää tietoisesti kasvatetaan. Mitään tämän lahkon opetuksia ei saa kritisoida ja "sukupuolen moninaisuutta" ajetaan aivottomasti muiden muassa koulutukseen, viranomaistahoihin ja ammattiliittoihin. Koko ideologian perusajatus rakentuu newspeakille ja äärimmäisen poliittisesti korrektin kielenkäytön sävyttämille ideoille, joilla ei ole mitään vastinetta konkreettisessa, fyysisessä todellisuudessa, kuten "setä on täti, koska sukupuoli on mielentila" ja se on soo soo ja hyi häpeä, jos et ajattele näin.

    Jatkuu...

    VastaaPoista
  15. Jatkoa:

    Ylilyöntejä on tullut tässä asiassa viime aikoina niin paljon, ettei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka kauan tämä pelleily vielä tulee jatkumaan ja missä vaiheessa enemmistö, joka edustaa lähes 100 %:a ihmisistä, tulee laittamaan sille stopin. Siinä vaiheessa, kun hommasta on viimeinenkin alkuviehätys karissut ja televisiossa itsekeksityistä pronomineistaan vollottavat uniikit lumihiutaleet sekä mies- ja naisoletetuista puhuminen alkavat vaihteeksi tuntua taas ankeilta? Siinä vaiheessa, kun sukupuolisegregoidut pukukopit ja naisurheilu päätetään vaihteeksi keksiä uudestaan, kun naiset eivät fysiikkansa vuoksi pärjänneetkään itsensä naiseksi kokeville biologisille miehille ja Caster Semenyan kaltaisille intersukupuolisille? Siinä vaiheessa, kun ilman "portinvartiointia" sukupuolenkorjausleikkauksiin hetken massahuumassa menneet ihmiset alkavat joukolla katua leikkauksiaan, tekevät itsemurhan tai detransitioituvat ja menevät tiedotusvälineisiin puhumaan sukupuolenvaihdoksia vastaan, jolloin yleinen ilmapiiri kääntyy siihen suuntaan, että kaikki sukupuolenvaihdosleikkaukset kielletään. Vai onko niin, että koko idea transsukupuolisten hoitamisesta sukupuolenvaihdoksin on kussut jo alusta alkaen ja nämä nykyiset transsukupuolisten yritykset koko yhteiskunnan muuttamiseksi heidän tarpeitaan varten ovat suoraa seurausta heidän ahdistuksestaan ja pahasta olostaan, johon sukupuolenvaihdos ei tuonutkaan toivotunlaista muutosta, vaikka he ovat edelleen sen kannalla ja haluavat sitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Olisiko jo silloin vuonna 1950, kun Christine Jorgensen ensimmäisenä sukupuolenvaihdosleikkauksesta henkiin jääneenä ihmisenä leikattiin miehestä naiseksi jonkun ennalta viisaan pitänyt nähdä, että näin ei olisi pitänyt toimia, koska nämä hoidot tulisivat yleistymään ja normalisoitumaan jokaisella tulevalla vuosikymmenellä ainakin 2010-luvulle saakka ja samalla aiheuttaisivat koko yhteiskunnassa vaikuttavan mies- ja naiskäsitysten muokkautumisen epäterveeseen suuntaan, jonka seuraukset ovat pitkälti vasta nyt nähtävissä?

    "Tuo Danielle Moscato on kategoriaa "HÄH???" Toivon, että hän on trolli, joka vain naureskelee sille, että nykymaailma on niin hullu, että hänen juttunsa otetaan vakavasti. Sillä trollilta hän vaikuttaa."

    En tiedä, että johtuuko tämä omasta yksinkertaisuudestani, mutta millä perusteella Danielle Muscatoa voidaan pitää trollina, jos "translain uudistuksella" on olemassa huutosakkinsa ja he eivät ole trolleja ja ainoa merkittävä parannus jonka lakiuudistus nykytilanteeseen toisi olisi se, että juridisesta sukupuolesta tehtäisiin pelkkä ilmoitusasia, johon ei tarvittaisi edes diagnoosia. Translain uudistuksen kannattajat muistuttavat aina erikseen painottaa, että transsukupuolisuus on puhtaasti identiteettikysymys, eikä siihen vaadita minkäänlaista kehodysforiaa, eivätkä kaikki transsukupuoliset edes halua tai lääketieteellisistä syistä voi käyttää hormoneja. Diagnoosin asettamiseen liittyvä portinvartiointi on heidän mukaansa kidutusta ihan kirjaimellisesti. Stereotyyppisen naisellisuuden vaatiminen pukeutumista myöten olisi portinvartijamentaliteettia sekin ja eihän synnynnäisille naisillekaan sellaisia vaatimuksia aseteta. Mitä Daniellen partaan sitten taas tulee, niin onhan parrakkaita naisiakin ollut sirkuksen vetonauloina maailman sivu ja parrankasvuhan on vain luonnollinen seuraus hänen omasta hormonitoiminnastaan, jota ei ole ulkopuolisilla testosteroninestolääkkeillä tukahdutettu. Daniellen omaa hormonitoimintaa ei saa estää, koska ilman testosteronia ei siittiöitäkään muodostu, joten se olisi pakkosterilisaatiota. Danielle Muscaton naiseuden juridinen tunnustaminen olisi siis näin ollen translakiuudistuksen kannattajien mukaan ainoa looginen vaihtoehto eikä mitään trollausta, jos itse lakiuudistuskaan ei sellaista ole. Itse asiassa lakiuudistus tulisi palvelemaan ainoastaan Muscaton kaltaisia yksilöitä, mikäli se ketään ylipäätään palvelisi.

    VastaaPoista
  16. *hieroo ohimoitaan*

    Nyt kyllä tiivistit sukupuolisekoilun hulluuden ja dystopiat niin hyvin, että alkoi ihan huimata. Vittu tämä maailma on sekaisin. Miten ikinä nuo sekopäät saivat näin paljon valtaa? Kunpa en olisi rypenyt viinanhuuruissa niin paljon aikoinaan. Missasin ison kasan maailmanmenoa, kun tuijotin vain pullon suuhun, ja havahduin moneen asiaan vasta, kun kaikki oli jo tapahtunut. Pelkään tulevaisuutemme puolesta. Vastarintaa tarvitaan enemmän kuin koskaan.

    VastaaPoista
  17. Mainitsit "tyyppitranssukupuolisen".

    Rupesin miettimään, että millainen on tyypillinen transsukupuolinen. Tajusin, että en tiedä. Toivon, että olet väärässä, ja että järkeviä transuja olisi oikeasti paljon enemmän.

    VastaaPoista
  18. Hei,
    Olen todella vaikuttunut kirjoituksestasi sillä olen ihan vitun samaa mieltä kanssasi. Olen itse 20-vuotias transmies ja tiennyt identiteettini varmaksi jo viiden vuoden ajan. Sukupuoliristiriitaani on asiallisesti ja ammattitaitoisesti tutkittu puoli vuotta ja olen saanut transsukupuolisuusdiagnoosin kuten tarvitsinkin. Olen ihan tavallinen suomalainen hetero äijä, tykkään tisseistä ja kaljasta. Olen stereotypinen mies ja vihaan sitä että sellainen ajattelu ja kokemus itsestäni riistetään näiden transaktivistien sun muiden toimesta. Odotan hormoni- ja leikkaushoitoja kuin kuuta nousevaa ja pääsen näihin tämän vuoden puolella. Silloin minusta tuntuu että elämäni vasta alkaa. Minua suoraan sanoen vituttaa nykyinen mediapörinä tämän translakiuudistuksen ympärillä koska asioista puhuvat ihmiset jotka eivät suurinosa edes ole transsukupuolisia tai ylipäätänsä tiedä mitä prosessissa tapahtuu ja millaista se on. Translakiuudistus on täyttä paskaa. Suomessa sukupuolenkorjaus toimii suhteellisen mutkattomasti sillä ainut asia johon muutosta kaivataan on resurssit! Transtutkimuksiin tulevien potilaiden määrä kasvaa jatkuvasti ja auta armias miten paljon nykypäivänä siellä on näitä muunsukupuolisuussekoilijoita jotka tukkivat ajoillaan kaltaisteni "tavallisten" transsukupuolisten aikaa polilla hoidettavana. Työntekijöitä asiaa hoitamassa Suomessa on aivan liian vähän. Tutkimukset ovat todellakin tarpeellisia. Eihän syöpäpotilaallekaan määrätä sytostaatteja ilman syövän toteamista. Itse koen transsukupuolisuuteni ns. sairautena johon haen hoitoja. Hormonit ja leikkaukset hoitavat minua. Mutta se mitä puhutte on aivan totta, jos Setalle menee tällaisia puhumaan saa pian julkisen some raivon aikaan. Koen itse olevani siis tavallinen mies, hieman erilaisella menneisyydellä jota en tuo koskaan tulevaisuudessani esille. Haluaisin tietää onko Suomessa paljonkin transihmisiä jotka ovat samaa mieltä kuin sinä ja minä. Tiedätkö sinä paljon sellaisia tai onko sinulla vastaavia ystäviä? Koska voi vittu nyt, pakkohan tämä translakiuudistus on saatava roskakoriin. Voiko tälle jotain tehdä? Olen oikeasti huolissani, että jos translaki uudistuu se vaikeuttaa meidän "tavallisten" elämää. Korvaako valtio enää mitään hoitoja jos sukupuoliristiriitaa ei ole edes tutkittu? Aletaanko pian transtaustoja tutkimaan ja tonkimaan paljon tarkemmin joka saatanan käänteessä? Alkavatko urheilijat saamaan hormonidopingia paljon helpommin käsiinsä tätä kautta? Onko kellään minkäälaista vastausta siihen, miten tämä lakialoite ei vain menisi läpi, vaan tutkimuksiin ja resursseihin panostettaisiin sen sijaan jatkossa enemmän?

    VastaaPoista
  19. Tervehdys tisseistä ja kaljasta tykkäävä Anonyymi. Tervetuloa remmiin ja kiitos tarinastasi. Olen täysin samaa mieltä siitä, että todellisen muutoksen pitää olla tuo tutkimusten parantaminen ja resurssien kasvattaminen.

    Transtutkimuksiin tulevien potilaiden määrä kasvaa jatkuvasti ja auta armias miten paljon nykypäivänä siellä on näitä muunsukupuolisuussekoilijoita jotka tukkivat ajoillaan kaltaisteni "tavallisten" transsukupuolisten aikaa polilla hoidettavana.

    Niinpä niin. Olen täysin vakuuttunut siitä, että leijonanosa noista muusuista ja iso osa transuistakin ei olisi ikinä kyseenalaistanut sukupuoltaan, jos tätä sukupuolihysteriaa ei olisi olemassa.

    Haluaisin tietää onko Suomessa paljonkin transihmisiä jotka ovat samaa mieltä kuin sinä ja minä. Tiedätkö sinä paljon sellaisia tai onko sinulla vastaavia ystäviä?

    Minä olen valitettavasti ollut alusta asti täysin yksin. Mutta meitä on kyllä paljon. Kun aloitin tämän blogin, niin varjoista on koko ajan tullut enemmän porukkaa. He tosin ovat anonyymejä netissä. Me tarvitsemme organisaation. Aloutan tämän perustamalla foorumin, jotta saadaan jengiä kasattua yhteen paikkaan. Voidaan sitten siellä alkaa miettiä vaikka tapaamisia myöhemmin.

    VastaaPoista
  20. Miksi meidän pitää yleensäkään pitää niin tarkkaa kirjaa ihmisten sukupuolista? Mitä me sillä saavutamme tai menetämme jos siitä luovumme?

    Lainsäädäntömme tuntee meille kolme velvollisuutta: oppi-, vero- ja asevelvollisuuden. Jälkimmäinen niistä on sidottu sukupuoleen. Se poistamalla tai jos emme siitä eroon pääse niin jakamalla vastuu kaikille, emme tarvitsisi k.o. tietoa mihinkään. Toki koko joukko muitakin lakeja pitäisi siivota mutta eikös normien purkutalkoot ole muutenkin käynnissä.

    VastaaPoista

Kommenteissa on sallittua repiä asioita kappaleiksi, esittää kärkkäitä mielipiteitä, kysellä ns. tyhmiä tai hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Kommenteissa saa myös suuttua ja minusta saa olla sitä mieltä, että olen täysi kusipää. Kommenttiosastolla on kuitenkin kiellettyä heittäytyä alakoululaiseksi tai raivopäiseksi apinaksi. Tämä on asiablogi eli pidetään keskustelu asiallisena. Mikäli olet sitä mieltä, että olen täysi kusipää, niin sinulla tulee kommentissasi olla jotain muutakin sanottavaa. Huutelu ei hyödytä mitään muuta kuin huutelijan huutelun halua. Kommenteissa on lisäksi syytä välttää kiroilua ja muuta alatyylistä kielenkäyttöä ja turhaa provokaatiota. Siitä, että mikä on loppupeleissä asiallista ja mikä ei, päätän minä. Trollaajat ja perseilijät saavat matkalipun banaanisaarille.