maanantai 19. kesäkuuta 2017

Erilaisena olemisen vaikeudesta

Törmäsin Youtubessa thaimaalaiseen lesboelokuvaan Yes or No. Elokuva kertoo thaimaalaisista nuorista yliopisto-opiskelijatytöistä ja käsittelee niitä hämmentäviä ja pelottavia tunteita/tilanteita, kun nuori ihminen huomaa olevansa ei-hetero tai sukupuolisesti poikkeava. Elokuvassa yliopistoon saapuu uusi opiskelija, jota opiskelijatoverit luulevat pojaksi, mutta joka paljastuu ns. tomiksi. Tom on Thaimaan lesbokulttuurissa sellainen nainen, joka pukeutuu ja käyttäytyy kuin mies ja puhuu niinkuin mies eli hän ottaa ikäänkuin miehen sosiaalisen roolin (thaikielessä mies ja nainen puhuvat eri tavalla käyttäen erilaisia sanamuotoja). Elokuva käsittelee ympäristön (negatiivista) suhtautumista outoon, poikkeavaan tyttöön sekä tytön tuntemuksia itsestään. Elokuva käsittelee myös tavallisen tytön kokemuksia, kun hän tajuaa olevansa ihastunut tähän outoon tyttöön (hänen hämmennystään, pelkoa perheen suhtautumisesta, ristiriitaisuutta ja sisäistä kamppailua yms.)

Katsoin elokuvan ja itkin. Elokuva toi mieleeni paljon omia muistojani. En ole lesbo, mutta pystyn erittäin hyvin samaistumaan elokuvan hahmojen tunteisiin ja tuntemaan myötätuntoa heitä kohtaan. Olen jossain määrin unohtanut, että miltä tuntuu olla nuori ei-hetero ihminen. En ole enää itse ihan sitä junioriosastoa ja monet aikoinaan akuutit ajatukset ja tunteet ovat painuneet jonnekin muistojen perukoille. LGBT-ihmisillä ei aina ole todellakaan helppoa monestakin syystä. Olen jo pitkään miettinyt, että mistä johtuu netin LGBT-ryhmissä vallitseva hyvin negatiivinen suhtautuminen valtaväestöön ja tietty katkeruus. Kauhean usein näkee hyvin katkeraa suhtautumista esimerkiksi uskovaisiin ja olen miettinyt, että onko nämä kaikki kirjoittelijat kotoisin jostain Pohjois-Suomen lestadiolaisalueilta, kun kaikki jauhavat vanhanaikaisuudesta ja uskovaisista, vai mistä ihmeestä tämä johtuu. Itselläni ei siis ole kertaakaan ollut tähänkään päivään mennessä mitään ongelmaa uskovaisten eikä vanhanaikaisuuden kanssa. En ole koskaan kokenut mitään oikeaa syrjintää (en laske ennakkoluuloja, kritiikkiä tai tietämättömyyttä syrjinnäksi). Mutta elokuvan katsottuani muistin, että mistä on kyse.

Kyse on ennen kaikkea yksilön sisäisestä kamppailusta. Kyse on yksilön sisäisestä hämmennyksestä ja peloista. Ei ole kauhean yleistä, että randomisti törmäät toiseen LGBT-ihmiseen esimerkiksi koulussa tai työpaikalla, koska me emme ole erityisen yleisiä, joten saatat olla täysin perusheteroiden ympäröimä. Voi olla suorastaan pelottavaa tulla tietoiseksi, että olen erilainen kuin nämä muut. Siinä alkaa miettimään, että mitähän nämä muut sanovat ja miten he reagoivat, jos ilmaisen avoimesti olevani homo, lesbo, bi tai trans. Se on siinä kohtaa itselle ja ympäristöllekin uusi ja outo asia. Et vaan voi tietää, että miten siinä käy, ennen kuin kokeilet. Asiasta saattaa muodostua henkilön sisimpään hyvin suuri vyyhti, joka aiheuttaa ahdistusta. Sellaisessa tilassa kaikki ulkoapäin tuleva arvostelu tuntuu todella, todella pahalta. Yksilön herkkyydestä riippuu, että miten hän kykenee tämän kaiken handlaamaan. Varsinkin nuorena sitä sitten helposti hakeutuu netin LGBT-ryhmiin avautumaan, koska siellä ymmärretään.

Perusheterot ovat yleensä erittäin tietämättömiä kaikista LGBT-asioista. He eivät välttämättä tiedä tai ymmärrä ollenkaan, että mitä on olla homo tai lesbo ja mitä siihen liittyy. He eivät varsinkaan ymmärrä, että mitä transsukupuolisuus tai biseksuaalisuus on. Heillä on kaikenlaisia harhakäsityksiä tai he eivät välttämättä ole koskaan kuulleetkaan koko asiasta. He saattavat ajatella, että ei tämä tämmöinen voi olla tottakaan. ”Sinähän olet ihan ok ja normaali, miten sinä voit olla homo/lesbo/bi/trans?” Asia ei myöskään heitä henkilökohtaisesti kosketa, joten heillä ei välttämättä ole mielenkiintoakaan ottaa selvää. Tästä syystä he saattavat sanoa jotakin hyvin ajattelematonta tai heittää ronskia läppää, erityisesti jos eivät tiedä sinun olevan LGBT-ihminen. Saatat olla ensimmäinen homo, lesbo, bi tai trans, jonka he koskaan tapaavat.

Tämä on se syy, miksi homoilla, lesboilla, biseksuaaleilla ja transsukupuolisilla voi olla vaikeaa. Jos tulet ykskaks kaapista, niin ympäristön reaktio saattaa olla voimakas. Saatat olla ensimmäinen heidän koskaan tapaamansa LGBT-ihminen ja he eivät kertakaikkiaan osaa suhtautua. Reaktio voi vaihdella ihmetyksestä ja epäuskosta närkästykseen tai suuttumukseen. Minulla oli hyvin vaikeaa, kun ensimmäisiä kertoja keskustelin transsukupuolisuudesta vanhempieni kanssa. He eivät suhtautuneet asiaan hyvin. Olen kuullut omalta äidiltäni koko elämäni hirveimmät kommentit liittyen transsukupuolisuuteeni. Isäni itki ja muu suku oli hämmentynyt ja epäuskoinen. Tätini koki asian onnettomuutena. Yli vuoden äitini suhtautui hyvin vihamielisesti kaikkiin pieniinkin viittauksiin. Hän ei esimerkiksi tykännyt, että aloin nostella painoja ja sanoin vaaleanpunaista kännykkäkoteloani ”homonpinkiksi”. En ottanut koko transsukupuolisuutta ollenkaan puheeksi uudestaan ennen kuin sain virallisen diagnoosin transklinikalta ja aloitin hormonit. Vanhempani eivät tukeneet minua. Olin pitkään varma siitä, että sukupuolenvaihdokseni tulee rikkomaan välit vanhempiini. Kykenin kestämään ajatuksen. Minä olen hyvin vahva ihminen, mutta tiedän, että moni muu ei ole yhtä vahva kuin minä. Herkemmälle ihmiselle tilanne olisi saattanut olla täysin kestämätön. Thaimaalainen elokuva käsittelee juuri tätä asiaa hyvin. Elokuvan tyttö ei uskalla kertoa äidilleen, että on suhteessa poikamaisen tom-tytön kanssa. Tilanne katkaisee tyttöjen välit ja molemmat päätyvät murheen murtamiksi.

Tässä blogissa olevien kirjoitusten perusteella minua on sanottu homo- ja transfoobikoksi. Minä kuulemma vastustan LGBT-ihmisten oikeuksia. En vastusta. Jumalauta, minä olen yksi teistä! Minä olen joutunut käymään aika kovan myllyn läpi ja tiedän, miltä teistä tuntuu. Minä en näe homoudessa, lesboudessa tai transsukupuolisuudessa yhtään mitään pahaa tai väärää. Mutta olen huomannut, että LGBT-piireissä on vallalla paljon outoja käsityksiä maailmasta ja yhteiskunnasta. Olen oman elämänkokemukseni ja havaintojeni perusteella todennut nämä käsitykset vääriksi. Tämän blogin tarkoitus on kritisoida käsityksiä, asioita ja ilmiöitä, mutta ei itse homoutta, lesboutta tai transsukupuolisuutta. Tämän blogin tarkoitus on tuoda perspektiiviä ja kriittistä ääntä asioihin. Syy, miksi aikoinaan alunperin lähdin LGBT-piireistä, oli siellä ilmennyt vahva heteroviha ja misogynia. LGBT-ihmiset väittävät olevansa suvaitsevaisia ja suvaitsevaisuuden asialla, mutta silti heistä moni pitää heteroja tyhminä, tylsinä tai ällöttävinä ja puhuu heteroista samaan tyyliin kuin pahimmat homofoobikot puhuvat homoista. Minä en koskaan sulattanut tätä vinksahtanutta ajattelutapaa. Myös heterous on seksuaalinen suuntautuminen ja se on yhtä vähän valinta kuin homouskaan on. Suvaitsevaisuuden pitää koskea myös heterouden suvaitsemista. Sain myös nähdä lähes päivittäistä misogyniaa homo- ja bimiehiltä. Ihan avoimesti puhuivat siitä, miten naiset on ällöttäviä ja rumia ja vaginat on oksettavia. He eivät edes yrittäneet peitellä sitä. Joo, ymmärrän, että ootte homoja ja tykkäätte kyrvästä, mutta joku raja. Misogynia ulottui myös transmiehiin (=biologinen nainen, joka on vaihtanut sukupuolensa mieheksi), kuten minuun itseeni. Jos äitiäni ei lasketa, niin en ole koko elämässäni saanut perusheteroilta sellaista kohtelua kuin sain homo- ja bi-tutuiltani. En saanut yhtään mitään tukea. Tiedän, että vastaavasti lesbopiireissä esiintyy misandriaa. Nämä kaksi asiaa, avoin heteroviha ja misogynia/misandria, saivat minut lähtemään LGBT-piireistä. Feminismi-, sukupuolisekoilu- ja kulttuurimarxismijutut tulivat vasta myöhemmin. Lähtöni jälkeen LGBT-piirit ovat vieläpä nousseet ihan uudelle levelille. Menetin uskoni LGBT-yhteisöön jo pelkän heterovihan ja misogynian vuoksi, mutta nykymeininki on jotakin täysin käsittämätöntä.

Olen omassa elämässäni jatkuvasti pyrkinyt aktiivisesti riisumaan ne homonpinkit lasit silmiltäni, astumaan sivuun ja tarkastelemaan maailmaa, ihmisiä ja yhteiskuntaa ikäänkuin yläpuolelta ja ulkopuolelta. Olen aktiivisesti pyrkinyt olemaan näkemättä asioita transsukupuolisena ja transsukupuolisen näkökulmasta. Sen sijaan pyrin katsomaan asioita ensiksi jonkun toisen näkökulmasta ja sitten ulkopuolisen näkökulmasta. Olen mielestäni hyvä irtaantumaan omista lähtökohdistani ja tunteistani ja asettumaan toisenlaiseen asemaan. Tässä blogissa esitellyt ajatukset ovat tulosta tästä toiminnasta. Moni LGBT-ihminen ei kykene samaan, eikä varsinkaan nuorena (en minäkään kyennyt), vaan kaikkea katsotaan niiden homonpinkkien lasien läpi. Mitä pinkimmät lasit, sitä vääristyneempää kaikki on. Lisäksi olen aktiivisesti vältellyt ghettoutumista samanmielisten porukoihin, vaan olen pyrkinyt sopeutumaan perusheteroiden keskelle. Tämä kykyni ei kuitenkaan tee minua yhtään vähempää LGBT-ihmiseksi. Minulla on omat kokemukseni ja omat tunteeni, jotka ovat kaikenaikaa olemassa taustalla.

Osa näitä kokemuksia on se, että olen itse mennyt läpi niistä asioista, joita nuoret LGBT-ihmiset pyörittelevät mielessään ja pelkäävät. Olen joutunut kohtaamaan kaikenlaisia reaktioita. Osa on ollut perseestä, osa on ollut positiivisia. Osa on ollut yllättäviä. Jo pelkästään tästä syystä kantani moniin asioihin on hieman erilainen. Minusta tuntuu, että monissa netin LGBT-ryhmissä ja foorumeilla on pääosin todella, todella nuorta porukkaa. Eikä nuoruudessa mitään pahaa itsessään ole, olenhan itsekin joskus ollut siellä. Olen vain huolissani juurikin tästä ghettoutumisesta. En pidä lainkaan monista LGBT-piireissä vallalla olevista asenteista ja käsityksistä. Minusta ne tekevät LGBT-yhteisölle itselleen pelkkää hallaa pitkällä tähtäimellä ja pyrin osoittamaan sen tässä blogissani.

Tämä nyt oli tällainen pieni ”musta tuntuu” -postaus. En ole tainnut tällaisia pahemmin kirjoitella, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Viestini tässä on nyt lähinnä se, että ei ole helppoa olla erilainen. Ei ole helppoa olla erilainen mistä tahansa syystä. Ja lohdutukseni on, että 1) kerran se vain kirpaisee ja 2) pelko on usein pitkälti aiheeton. Tiedän, että netissä kiertää näitä kauhutarinoita, että vanhemmat heittivät homon lapsensa kadulle, mutta väitän, että tuollaiset ovat aika harvinaisia. Perusheterot usein haukkuvat, mutta eivät pure. Tarkoittaen siis sitä, että heidän letkautuksensa ovat juuri sitä itseään, eli letkautuksia. He puhuvat ajattelemattomia, koska eivät ymmärrä. Kun he joutuvat oikeassa elämässä kasvotusten oikean homon/lesbon/transsukupuolisen kanssa, niin heidän asenteensa usein muuttuu ja he joutuvat tarkistamaan käsityksiään. Omaan perheeseeni kuuluu syvästi uskonnollinen henkilö, jonka olen tuntenut pikkukakarasta saakka. Kyseessä on hyvin homofoobinen ihminen, jonka homovihaa olen kuunnellut koko ikäni. Kun aloitin sukupuolenvaihdoksen, niin välttelin häntä tahallani pitkään, koska tiesin hänen kantansa. Mutta sitten jouduin yllättäen kohtaamaan hänet eräässä perhetapahtumassa. Hän tuli minua vastaan hymyillen, halasi minua ja käytti minusta uutta nimeäni niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Eräs lestadiolaistaustainen homokaverini taas ei uskaltanut vuosiin kertoa isälleen homoudestaan. Kun hänen isänsä sairastui vakavasti, niin hän päätti kertoa, ettei heidän välilleen jäisi selvittämättömiä asioita. Isä otti asian erittäin positiivisesti ja sanoi, että olet mikä olet, niin olet silti minun rakas poikani. Omat vanhempani kakistelivat pitkään transsukupuolisuuteni kanssa, mutta ajan kanssa oppivat hyväksymään sen. Äitini on sanonut, ettei vieläkään ymmärrä, että miksi halusin vaihtaa sukupuoleni, mutta ainakin hän on tosissaan yrittänyt ymmärtää. Hän esimerkiksi osti Marja Björkin kirjan ”Poika”, luki sen ja halusi minun lukevan sen ja kirjoittavan omia kommenttejani marginaaleihin. Sen jälkeen hän luki kirjan uudestaan. Molemmilla vanhemmillani on vieläkin vaikeuksia käyttää uutta nimeäni ja isäni sanoo minua vieläkin joskus tytöksi. Olen päättänyt olla välittämättä, sillä he ovat kuitenkin auttaneet minua paljon toipuessani leikkauksistani, joten mistään tahallisesta kiusanteosta ei varmasti ole kyse. Ei se kai ihan helppoa ole, kun tyttärestäsi tulee yhtäkkiä poikasi.

Anna ihmisille aikaa pureksia asiaa. Anna heidän mietiskellä ja pyöritellä asioita pienissä päissään. Myös suvaitsevaisuuteen ja hyväksymiseen tarvitaan usein kaksi. En pidä hedelmällisenä tai fiksuna sellaista homot vs. heterot -vastakkainasettelua, johon ihmiset ovat kauhean usein taipuvaisia. Sen sijaan peräänkuulutan yhteisymmärrystä ja yhteistyötä.

5 kommenttia:

  1. Transu, joka ei löydä paikkaansa vähemmistöyhteisöissäkään. Olet totisesti vähemmistön vähemmistöä, erilaistakin erilaisempi :p

    Minkähänlaisia reaktioita tämä blogi on mahtanut herättää noissa yhteisöissä. Olettaen siis että he uskaltavat edes puhua, sillä heille on olemassa niitä-joiden-nimiä-ei-mainita. Safe space -ajattelu ja väistämisvelvollisuushan ovat eräänlaista taikauskoa, jossa jo väärän asian tai henkilön mainitseminen vie automaattisesti "tilaa" syrjityiltä ja johtaa ilmeisesti hallitsemattomaan hyperventilointiin.

    Oikealla on helpompaa!

    Kun mietin omia asenteitani, eivät nekään mutkattomia ole. Pidän homoseksuaalisuutta pohjimmiltaan perversiona. Vaikkakin keskimäärin harmiton, en näe sitä vain yhtenä seksuaalisuuden ilmauksena toisten joukossa. Vedän rajan kuitenkin siihen, että jätän asian heille itselleen. Yritän tässä säilyttää liberaalin, tai oikeastaan jopa vanhanaikaisen asenteen: en välitä. Ei satoja vuosiakaan sitten juuri homoista piitattu tai heitä ainakaan laajamittaisesti vainottu; ei se ollut hyväksyttyäkään, mutta ei erityinen kiinnostuksen kohde viranomaisille. Oikeastaan vasta 1800-luvulla tieteellisen maailmankuvan lyötyä läpi, alettiin obsessoida seksuaalisuudesta. Homoutta pidettiin väestönkasvua haittaavana ja itsetyydytystä selkärangan mädättävänä toimintana. Homouskin kriminalisoitiin Suomessa virallisesti vasta 1894.

    Sukupuolen vaihtaminenkin on niin, että en usko sen todella olevan mahdollista. Kammoan ajatusta leikkauksesta, joka tuntuu lähinnä itsensä tarpeettomalta silpomiselta. Kuitenkin jos asia on niin tärkeä, että sen edestä ovat jotkut valmiita riistämään henkensäkin, voinko sitä heiltä kieltää? Ja hauska juttu: hahmotan sinut joka tapauksessa miehenä. Kirjoitustyylisi on maskuliinisen asiakeskeinen ja videoilla kuulostat keneltä tahansa jätkältä. Minä taidan muutenkin olla meistä kahdesta se feminiinisempi. Maailma on mutkikas.

    Mutta ei meikälle mitkään vierasrotuiset tule kieroilemaan, magnumit on täällä aina valmiina!

    VastaaPoista
  2. Vanhempani eivät tukeneet minua. Olin pitkään varma siitä, että sukupuolenvaihdokseni tulee rikkomaan välit vanhempiini. Kykenin kestämään ajatuksen. Minä olen hyvin vahva ihminen, mutta tiedän, että moni muu ei ole yhtä vahva kuin minä. Herkemmälle ihmiselle tilanne olisi saattanut olla täysin kestämätön.

    Olet tässä mielessä poikkeuksellinen. Ei oikeastaan tarvitse olla edes herkkä, että vanhempien torjuva reaktio hajottaa itsetunnon. Olet siinä määrin vahva, ettet kerryttänyt näistä kokemuksista kostonhimoista katkeruutta. Jos ja kun monilla seksuaalivähemmistöön kuuluvilla ovat lähipiirin reaktiot torjuvia, en sinänsä ihmettele heidän yleistä vihamielisyyttään. Sisintä jäytävä katkeruuus on asia, josta ei ole helppoa päästä yli. Ne, jotka eivät sitä ole kokeneet, eivät ymmärrä että se on tavallaan voimavara. Se antaa syyn mennä eteenpäin, siitä ei edes halua luopua. Vasta pitkällä aikavälillä sen tuhovaikutus alkaa tuntua mielessä ja kropassa, jolloin jotkut valitsevat päästää irti ja toiset jatkavat. Mitä pidemmälle etenen, sitä enemmän yritän päästää omista demoneistani irti.

    VastaaPoista
  3. Minkähänlaisia reaktioita tämä blogi on mahtanut herättää noissa yhteisöissä.

    Facebookissa on eräs LGBT-ryhmä, jossa tätä blogia on linkattu jo muutamaan otteeseen. Osa on sanonut mielenkiintoiseksi, mutta sitten on tämä osasto, joka veti huikeat pimppiraget. Kun viime vuonna kritisoin gay pridea, niin tuossa yhteisössä olleessa ketjussa oli yli sata kommenttia. En lukenut kuin muutaman ekan, mutta aikamoiset melonit oli vedetty sieraimiin. Mutta kuten blogini kommenttiosastosta voi päätellä, myös iso kasa LGBT-ihmisistä on täysin kyrpiintynyt tuon hysteriaosaston perseilyyn ja on jopa kanssani samaa mieltä.

    Kun mietin omia asenteitani, eivät nekään mutkattomia ole. Pidän homoseksuaalisuutta pohjimmiltaan perversiona.---Sukupuolen vaihtaminenkin on niin, että en usko sen todella olevan mahdollista.

    No näinhän se on. Homous ei ole ns. normaalia, vaan anomalia. Transsukupuolisuus on psyykkinen sairaus ja sukupuolta ei voi vaihtaa. Se on yksinkertaisesti totuus. LGBT-yhteisö ei tykkää myöntää totuuksia. Mutta pelkkä näiden asioiden toteaminen ei ole kannanotto siihen, että miten LGBT-ihmisten kanssa pitäisi yhteiskunnassa menetellä. Se on jo kokonaan uusi keskustelu. LGBT-porukka ei lähtökohtaisesti tajua tätä eroa.

    En näe homoudessa tai transsukupuolisuudessa itsessään lähtökohtaisesti mitään väärää. Mutta samaan aikaan uskon klassisiin yhteiskunnallisiin ihanteisiin, kuten ydinperheeseen, avioliittoon ja sukupuolirooleihin. Yksilö voi olla mitä on, mutta yhteiskunta tarvitsee ihanteita. Terveessä yhteiskunnassa ei nosteta ihanteeksi anomalioita ja perheitä rikkovia arvoja. Minusta homot tulee jättää omiin oloihinsa, heille on paikkansa omissa piireissään, mutta yhteiskunnan erityisessä valokeilassa heidän ei tarvitse olla. En usko tuohon sortohierarkiaan yhtään. Se joutaisi jo paskojen ideoiden romukoppaan.

    Olet tässä mielessä poikkeuksellinen. Ei oikeastaan tarvitse olla edes herkkä, että vanhempien torjuva reaktio hajottaa itsetunnon. Olet siinä määrin vahva, ettet kerryttänyt näistä kokemuksista kostonhimoista katkeruutta.

    On itseasiassa surullista, että olen tässä mielessä poikkeuksellinen. On ikävää huomata, miten pieni- ja umpimielisiä ihmiset keskimäärin ovat. He juuttuvat omaan kokemukseensa ja epäonnistuvat täysin tarkastelemaan maailmaa sen ulkopuolelta. He näkevät ihan kaiken tietynväristen lasien läpi ymmärtämättä, että näkymä on vääristynyt.

    Olen huomaavinani, että minussa on tiettyä alistunutta nöyryyttä, josta kumpuaa eräänlainen hyväksyntä. Ruukinmatruunalla on tapana sanoa, että hän katsoi kuiluun, kuilu katsoi häneen ja kuilun reunalla hän nörtyi. Minulle tapahtui juuri samoin. Huomasin esimerkiksi, että kaikki maailman ihmiset pitävät silmillään erivärisiä laseja ja maailma näyttää erilaiselta riippuen lasien väristä. Yksilön ymmärrys maailmasta rajoittuu hänen kokemuksiinsa ja ymmärrykseensä ja kaikki suodattuu tämän rajallisen tietämyksen läpi. Siksi eri ihmiset tulkitsevat samoja asioita niin eri tavoin. Mutta tämä tulkinta ei ole totuus, totuus on jossain sen tuolla puolen. Minä etsin kaiken aikaa tätä totuutta ja teen sen irtaantumalla henkilökohtaisista tunteistani ja kokemuksistani. Osa kuiluunkatsomisen vaikutusta oli maailman epätäydellisyyden hyväksyminen. Osa tätä epätäydellisyyttä on se, että tietyt asiat eivät koskaan muutu eikä niitä voida muuttaa tai "parantaa". Maailmanparannus on naiivien ihmisten hommaa. Mutta kyynikkokaan en ole, sillä näen epätäydellisyydessä kauneutta. Aina on valoa.

    Osa tätä alistunutta hyväksyntää on oman epänormaaliuteni hyväksyminen ja myöntäminen. Se ei ole katkeruutta, niinkuin minulle on väitetty, vaan se on teeskentelystä irtipäästämistä.

    Ja hauska juttu: hahmotan sinut joka tapauksessa miehenä. Kirjoitustyylisi on maskuliinisen asiakeskeinen ja videoilla kuulostat keneltä tahansa jätkältä. Minä taidan muutenkin olla meistä kahdesta se feminiinisempi. Maailma on mutkikas.

    :D :3

    VastaaPoista
  4. Perinteisestä suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen Suomessa tuli mieleen jokunen vuosi sitten Iltalehdessä (joka tosin ei ole mikään luotettava lähde) julkaistu artikkeli asiasta. Sen mukaan 1800-luvun ja 1900-luvun alun agraariyhteiskunnan suhtautuminen asiaan olikin paljon suvaitsevampi kuin myöhemmin on ymmärretty.

    Homoseksuaalisuus koettiin yhdentekeväksi yksityisasiaksi, jolla ei ollut merkitystä jos asianomainen oli aktiivinen, ahkera ja työteliäs henkilökohtaisissa asioissaan ja yhteisönsä jäsenenä. Suhtautuminen alkoi muuttua vasta kansallissosialistisen Saksan vaikutuksesta.

    Artikkelissa esitettiin tapauskertomus opettajasta, joka eli avoimesti homona kohtaamatta vaikeuksia opettajantoimessaan tai yksityiselämässään. Tilanne muuttui vasta, kun hänellä menivät sukset ristiin yhteisön kanssa jossain taloudellisessa asiassa. Vasta sitten vedettiin homoseksualisuus esiin lyömäaseeksi, jota vastaan hän ei voinut puolustautua mitenkään.

    Varsin mielenkiintoista, jos asiat olivat todellakin sata vuotta sitten noin. Voisi ottaa mallia nykypäiväänkin puolin ja toisin.

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut myöskin, että historiassa homouteen ei ole suhtauduttu läheskään niin nuivasti kuin nykyään kuvitellaan. Sama pätee muihinkin anomalioihin. Luin jostain, että keskiajalla kirkossa istuttiin miehet omalla puolella ja naiset omalla. Jossain kylässä oli intersukupuolinen ihminen, jolle rakennettiin oma tuoli miesten- ja naistenpuolen väliin. Tuohan oli aivan esimerkillistä suvaitsevaisuutta.

    Myös transsukupuolisia on ollut maailman sivu ja he ovat eläneet vastakkaisen sukupuolen yksilön elämää ja jopa menneet naimisiin asti oman biologisen sukupuolensa yksilön kanssa.

    Elettiin sitä ennenkin, sanotaan.

    VastaaPoista

Kommenteissa on sallittua repiä asioita kappaleiksi, esittää kärkkäitä mielipiteitä, kysellä ns. tyhmiä tai hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Kommenteissa saa myös suuttua ja minusta saa olla sitä mieltä, että olen täysi kusipää. Kommenttiosastolla on kuitenkin kiellettyä heittäytyä alakoululaiseksi tai raivopäiseksi apinaksi. Tämä on asiablogi eli pidetään keskustelu asiallisena. Mikäli olet sitä mieltä, että olen täysi kusipää, niin sinulla tulee kommentissasi olla jotain muutakin sanottavaa. Huutelu ei hyödytä mitään muuta kuin huutelijan huutelun halua. Kommenteissa on lisäksi syytä välttää kiroilua ja muuta alatyylistä kielenkäyttöä ja turhaa provokaatiota. Siitä, että mikä on loppupeleissä asiallista ja mikä ei, päätän minä. Trollaajat ja perseilijät saavat matkalipun banaanisaarille.