torstai 3. maaliskuuta 2016

Onko sukupuoli muutakin kuin biologiaa?

Kirjoitukseni intersex-kortista sai todella paljon huomiota ja minua on tultu syyttämään siitä, miten haluan pelkistää koko sukupuolen käsitteen pelkkään biologiaan ja kieltää sukupuolen muut ulottuvuudet, kuten yhteiskunnalliset ja kulttuurilliset.

Noh. Se, että toteamme sukupuolia olevan kaksi, on vain tosiasian toteaminen (”aurinko nousee aamulla”) eikä itsessään kannanotto yhtään mihinkään. Mielestäni kertoo tästä maailmanajasta sekä yleisestä hämmennyksestä aika paljon, että niin kovin moni on valmis vetämään yhtäläisyysmerkit asioiden välille.

Mutta. Kysymys kuuluu: Voidaanko sukupuoli pelkistää pelkkään biologiaan? Vastaus on, että ei voida.

Havainnollistan asiaa seuraavalla esimerkillä:
Nok Yollada on thaimaalainen transaktivisti ja bisnesnainen, joka on transnainen (ns. ladyboy) eli biologinen mies, joka on korjannut sukupuolensa naiseksi. Thaimaan valtio ei tunnusta sukupuolen juridista vaihtamista eli Nok on Thaimaassa aina mies ja häntä kohdellaan lain edessä miehenä. Esimerkiksi hänen henkilöllisyystodistuksessaan ja passissaan tulee aina olemaan merkintä ”mies”. Nok narahti henkilöllisyystodistuksen väärentämisestä ja hänet tuomittiin vankilaan. Mutta koska hän on lain edessä mies tuomittiin hänet miesten vankilaan.

Alla kuva hänestä:


Ohessa vielä video, missä Nok kertoo itsestään ja elämästään.

Katso nyt kuvan henkilöä. Onko kuvassa mies? Ei ole.

Onko missään mielessä järkevää kohdella kuvan henkilöä yhteiskunnassa miehenä, kuten passittaa hänet miesten vankilaan? Ei ole.

Ohessa video, missä Nok ja hänen puolisonsa kertovat thaimaalaisten transsukupuolisten elämästä. Nok esimerkiksi mainitsee, että vankilassa hän pelkäsi, että hänet raiskattaisiin. Thaimaassa ladyboy ei voi nostaa syytettä raiskauksesta, koska lain mukaan hän on mies, vaikka hän olisi käynyt vaginaleikkauksessa (kuten Nok). Nok kertoo, että viranomaisten mielestä hänen vaginansa on leikkausarpi eikä vagina, ja siten tuomioistuin ei ottaisi hänen raiskaussyytettään käsittelyyn. Videolla Nok myös sanoo selvästi, että mitä hän yhteiskunnalta haluaa: hän haluaa, että yhteiskunta tunnustaa hänet naisena.

Thaimaassa vastaava kohtelu ulottuu myös mm. yliopistoon, missä miehillä ja naisilla on mm. erilaiset koulupuvut. Säännöt ovat erittäin tiukkoja ja niistä ei myönnetä mitään poikkeuksia. Yliopistossa Nokin kaltaisen ladyboyn/transnaisen tulee käyttää miesten pukua ja miesten pukutiloja.

Tekeekö mikään ylläkuvattu kuitenkaan olemattomaksi sitä, että Nok on biologinen mies eli ”oikeasti” mies ja että hänestä ei tule koskaan ”oikeasti” naista? Ei tee. Onko asian toteaminen Nokin ihmisoikeuksien polkemista tai hänen naisidentiteettinsä kieltämistä? Ei ole. Ongelma on siinä, että miten yhteiskunnassa hänet kohdataan ja voiko hän tulla yhteiskunnassa tunnustetuksi naisena siitä huolimatta, että on biologinen mies.

Homma toimii tietysti myös toiseen suuntaan eli Thaimaa ei tunnusta myöskään transmiesten (=biologinen nainen, joka on korjannut sukupuolensa mieheksi) juridisen sukupuolen muutosta.

Otetaan toinen esimerkki. Buck Angel on yhdysvaltalainen transaktivisti ja pornotähti, joka on sukupuolensa mieheksi korjannut biologinen nainen. Alla kuva hänestä:


Onko kuvan henkilö nainen? Ei ole.

Onko missään mielessä järkevää kohdella häntä yhteiskunnassa naisena, kuten passittaa hänet naisten vankilaan tai määrätä käyttämään naisten koulupukua tai naisten pukutiloja? Ei ole.

No niin. Nyt pääsemme transsukupuolisia ihmisiä koskevan yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen. Onko Suomessa olemassa samoja transsukupuolisia koskevia yhteiskunnallisia ongelmia kuin Thaimaassa? EI OLE. Suomessa juridisen sukupuolen muuttaminen on mahdollista eli Suomessa henkilö voi tulla tunnustetuksi vastakkaisen sukupuolen henkilönä. Suomessa myös on mahdollista neuvotella sääntöpoikkeuksista, vaikka juridista sukupuolta ei olisikaan vielä muutettu. Esimerkiksi itse käytin koulussa ja töissä miesten pukuhuonetta, vaikka olin juridisesti yhä nainen.

Suomessa on transihmisten oikeuksien polkemista pelkästään todeta, että sukupuolia on kaksi. Ja näköjään on ihmisoikeusrikkomus, että miehille ja naisille ylipäätään on olemassa omat pukutilat ja henkkareissa on ylipäätään olemassa sukupuolimerkintä.

Järkeä? Ei.

22 kommenttia:

  1. Persunuoria syytettiin tuon huomiota saaneen kirjoituksen kommenteissa tahallisesta väärinymmärtämisestä, eli he ymmärtävät sukupuolineutraaliuden väärin. Tosiasiassa tahallista väärinymmärtämistä oli suvaitsevaiston taholta olettaa, että persunuorten kannanotossa kiistettiin intersukupuolisten olemassaolo. Tämä oletus kielii siitä, että he olettavat vastapuolen vajaaälyisiksi; kukaan, joka on vähääkään seurannut mediaa ja kuunnellut biologian tunneilla, tietää intersukupuolisista. Heidän olemassaolonsa oli siis kannanotossa taustaoletuksena, jota ei tarvitse erikseen mainita. Pääsanoma, että sukupuolia on kaksi, ei muutu poikkeustapausten vuoksi.

    (Intersukupuolisten olemasssaolo on nykyaikana itsestäänselvyys, jota ei tarvitsisi ääneen sanoa. Mutta toinen itsestäänselvyys, jonka mukaan sukupuolia on kaksi ja jota ei myöskään tarvitsisi ääneen mainita, on reaktioista päätellen mitä radikaalein kannanotto. Epäterveinä aikoina terveestä järjestä tulee sairautta.)

    Persujen kannanotto, joka oli sinänsä selväjärkinen, on kuitenkin minunkin mielestä siinä väärässä että se redusoi sukupuolen biologiaan. Sen verran joustovaraa tulisi sallia, että sukupuolen juridinen muuttaminen tehtäisiin hoitojen kautta mahdolliseksi. Tämän perustelen silkalla utilitarismilla, eli pienimmän pahan tiellä; jos on yksilön toimintakyvyn ja jopa hengissäsäilymisen kannalta välttämätöntä, että hän voi muuttaa kehoaan vastaamaan identiteettiään, sallittakoon se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni persunuorten kannanotossa ei missään yksiselitteisesti kielletä poikkeamian olemassaoloa (transujenkaan) tai että poikkeamille ei pitäisi/saisi tehdä mitään. Tiina Palovuori (toinen kannanoton pääarkkitehdeistä) kirjoittaa:

      "Poikkeukset - koska aina on poikkeuksia - käsitellään tapauskohtaisesti, ja se tehtävä kuuluu lääkäreille."

      Poista
  2. Toistan sen, mitä totesin blogissanikin, eli sukupuoli on viime kädessä myytti. Mieheys ja naiseus ovat absoluutteina metafyysisiä käsitteitä, eivätkä sellaisinaan maallisessa elämäsä toteudu. Tämä dualistinen myytti on se, josta traditionaaliset yhteiskunnat ja uskonnot ponnistavat. Feministeillä on sen rinnalle tarjottavana vain oma myyttinsä, jonka mukaan ihminen itse päättää sukupuolensa. Ja tällaisessa subjetivistisessa katsannossa koko sukupuoli menettää metkityksensä, sanoivat feministit itse mitä hyvänsä. Jos yksilö nimittäin valitsee oman identiteettinsä, se implikoi identiteetin olevan konstruoituvissa eikä sisäsyntyistä. Ja tämmä implikoi, että sukupuoli voi tarkoittaa aivan mitä tahansa -> sukupuolia ei ole.

    Keskustelua ei kannata edes yrittää ratkaista tieteeseen tai biologiaan vetoamalla. Niillä voidaan ehkä tukea myyttiä, mutta rajoja voidaan empiirisessä maailmassa aina venyttää ja sumentaa. Kyse on siis lopulta siitä, mihin päättää rajan vetää. Itse jaan sukupuolen kahteen osaan, jotka katson pysyviksi. Se, että käytännön nimissä on mahdollista sallia juridisen sukupuolen muokkaus tietyillä ehdoilla, ei vaikuta isoon kuvaan ja myytin perustaan.

    On myös virheellistä erottaa sukupuoliroolit ja biologinen sukupuoli toisistaan. Normi ei ole normi, jos se ei ole jotain yksilön ulkopuolelta tulevaa, siis saneltavissa. Miehet ja naiset tarvitsevat paitsi malleja, myös raamit sille mikä on mahdollista ja mikä ei. Tämä ei tarkoita, ettei poikkeamia voi olla. Jos katsoo historiaan, näkee ettei vanhoissakaan yhteiskunnissa kummallekaan sukupuolelle ollut varattuna vain yhtä tehtävää. Liikkumavaraa on aina ollut, enemmän tai vähemmän. On väärä dikotomia asettaa vastakkain totalitaariset normit ja normittomuus. Kyse on siis jälleen rajanvedosta. Onko sukupuoli vain ilmoitusasia vai jotain (tietyin varauksin) ulkopuolelta määrittyvää? Ja onko sukupuolen perusteella määrittyvä rooli missä määrin elämää määrittävä?

    Sitä en väitä, että kumpaakaan kysymykseen on maallisessa elämässä mahdollista löytää tyhjentävää vastausta. Jossain määrin roolit ovat liukuvia, mutta siinäkin tulisi erottaa syvätekijät pinnallisista. Se, millä leluilla lapset leikkivät tai mihin väriin pukeutuvat, ei ole juuri oleellista (tämänkään suhteen en näe järkeä rikkoa esimerkiksi pukeutumisnormeja niiden rikkomisen vuoksi. Joka aikaa määrittävät omat pukukoodinsa, joiden puitteissa on jotenkin luovittava). Oleellisempaa on se, mikä on miehen paikka yhteiskunnassa, suvussa, perheessä jne.

    VastaaPoista
  3. Sukupuolineutraaliushan lähtee olettamuksesta, että ihmiset kasvavat joka tapauksessa omaan sukupuoleensa tai epäsukupuoleensa, eikä normeja näin ollen tarvittaisi; antaa kaikkien kukkien kukkia. Valitettavasti yhteiskunta ei pitkälle pötki pelkän vapaaehtoisuuden varassa. Sivilisaatio on mutkikas rakennelma, joka sortuu ilman oppaita ja tarpeen tullessa väkivalloin sorvattavaa koulutusta. Sekä miehet, että naiset ovat pitkältä hukassa nykyisessä yhteiskunnassa vahvojen roolimallien ja ylipäätänsä roolien puutteen vuoksi. Tähän voi perustellusti väittää vastaan, että jotakuta sorsitaan prosessissa. Näin siinä varmasti käy, täydellisiä järjestelmiä ei ole kukaan keksinyt. Mutta valhetta olisi edelleen väittää, että sukupuoliroolit eivät jättäisi liikkumavaraa, kuten jo sanoinkin.

    Loppukaneetiksi voisi sanoa näin: tiede tai sosiologia eivät tule objektiivisesti ratkaisemaan sukupuolikysymystä. Kyse on maailmankuvallisista, oikeastaan uskonnollisista eroista. Itse uskon kahteen sukupuoleen ja niiden tuomiin rooleihin parempana vaihtoehtona pluralistis-androgyyniseen harmaaseen mössöön nähden. Toiset uskovat päinvastoin, ja heidän suuntaansa raja railona aukeaa. Mitään keskustelua ei oikein voi alkaakaan, jos premissit poikkeavat näin paljon. Feministi voi tunnustaa biologisen sukupuolen siinä missä minäkin, mutta se on laiha lohtu, jos itse alleviivaan sen merkitystä rooleille ja toinen haluaa rooleista kokonaan eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähestyt asiaa jännästä vinkkelistä. Menee vaan multa aikalailla yli hilseen. :D

      Ehkä tästä koko sukupuolikysymyksestä on tullut viime vuosina ihan liian monimutkainen juttu ja jengi ei enää kykene näkemään metsää puilta. Ehkä jossain pienissä akateemisissa piireissä on hauskaa pyöritellä käsitteitä, mutta sitten kun asioita laajennetaan suureen yleisöön, niin kukaan ei enää pysy perässä.

      Poista
    2. Kyllästynyt12.3.2016 0.58

      Nok Yolladan kaltaisilla naista leikkivillä miehillä ei ole, eikä tulisi olla ikinä eikä missään olosuhteissa pääsyä naisten pukutiloihin, vessoihin, urheilujoukkueisiin tai vankiloihin. Sitä paitsi hänen on täysin turha pelätä raiskatuksi tulemista vankilassa, koska a) hän on hankkiutunut vankilaan omatoimisesti väärentämällä henkilöllisyystodistuksensa ja koska b) miestä ei voi raiskata. Yolladan "emätin" todellakin on pelkkä kastroimisessa aikaansaatu leikkausarpi, joten peniksen tai muun ruumiinosan tai esineen tunkeminen siihen ei voi täyttää raiskauksen määritelmää.

      Miksi häntä edes huolettaa tällainen "raiskatuksi tuleminen"? Raiskatuksi tulemista voivat pelätä vain ne naiset, joilla on huoli raskaaksi tulemisesta. Siksi pikkulapset, vanhemmat naiset tai muutoin steriilit naiset eivät voi saada raiskaustraumaa.

      Poista
  4. Perujen mielestä aivotoiminta ei ole biologiaa. Olen fyysisesti kumpaakin On sekä että näkyviä ja ei näkyviä osia, jotka vaihtelee feminiinisen ja maskuliinisen välillä aika hulettomasti. Esim aivotoiminnassa on enempi femmeä ja ainoastaan sellainen jämäkkyys on maskuliinista, tosin mun elämässä sitä jämäkkyyttä tarvitaan vain tietyissä tilanteissa ja sekin tuntuu tulevan femmesuodattimen läpi kun tiedostan itseni. Jalkovälissä on jotakin maskuliinisuuteen liittyvää, mutta karvojen kasvu ylipäänsä on enempi femmeä ja pelkästää nais ja mieshormonien toiminta minulla on nurin päin, että siinä persuille biologiaa. Ihminen koostuu soluista ja bakteereista ja ties mistä ja se jalkojen välissä heiluva uloke nyt on periaatteessa yks sivuseikka. Kyllä se sukupuoli on pikemminkin asioiden summa, eikä yskittäisen partikkelin määrittelemä, paitsi tietysti jälkeen jäänyt persu saattaa kuvitella, että kehitysvamma on kehitysvamma, vaikka se on pelkästään normista poikkeamista ja sitä samaahan se sukupuolettomuuskin on. Kromosomit ovat asettuneet luojan luomana vain eri järjestykseen. Jokaisella ihmisellä muuten on kromosomivirheitä. Toisilla ne on näkyviä ja toisilla selvästi mentaalipuoleen vaikuttavia. Toisilla enempi ja toisilla vähempi.

    VastaaPoista
  5. Minusta olisi tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa hyvä idea määritellä mitä yksilön sukupuoli hänestä määrittelee. "Syntyessä määritellyn sukupuolen kokemista" tarkoittava cis-termi on siitä huono, että sen olemassaolo pakottaa transluokkaan hyvin herkästi sellaisiakin nuoria, maailmankuvansa ja identiteettinsä kanssa hapuilevia ihmisiä, jotka todellisuudessa eivät ole trans = koe ihan _sisäsyntyisesti_ elävänsä väärässä kehossa. Seurauksena näkemykset sukupuolten vähintään kaksinumeroisesta lukumäärästä ja muut älyttömyydet.

    Tekee nyt hirveästi mieli kertoa omaa tarinaani tähän. Minä luulin pitkään olevani trans. Olen edelleen varma, että jos aivoni nyt kuvattaisiin, voittaisiin nähdä naiselle poikkeuksellisen maskuliinisia rakenteita. Lapsena olin kuin tyypillinen transpoika. Lelu- ja vaatemieltymykseni olivat poikamaisia, halusin pippelin, haaveilin tulevaisuuden itsestäni aikuisena miehenä, pyrin kaveeraamaan lähinnä poikien kanssa, toivoin muuttuvani pojaksi jne. Tätä kesti ainakin viisivuotiaasta murrosiän alkuun. Teininä vasta aloin kokea painetta olla tyttömäisempi, sillä eivät pojatkaan tykkäisi poikatytöstä (kyllä, olen hetero.) Yläasteen elin kaiketi sukupuoltani liiemmin murehtimatta, ja yrittäen istua mahd. hyvin sellaiseen suositun oppilaan rooliin, koska kukapa ei sen ikäisenä olisi tahtonut olla "suosittu". 16-vuotiaana, aika tasan neljä vuotta sitten aloin miettiä sukupuoltani uudestaan. Luin Jussi Viitalan (biologi) kirjaa "Vapaasta Tahdosta?", jossa  ihmisen biologiaa/käyttäytymistä verrataan evolutiivisessa mielessä muihin eläinlajeihin. Kirjassa mainittiin miten jonkin koiraeläimen testosteronia sikiöaikana liikaa saaneista naaraista kasvaa koiraiden tavoin käyttäytyviä naaraita, ja että samankaltainen kehityshäiriö johtaa ihmisellä usein transsukupuolisuuteen ja homoseksuaalisuuteen. Jotenkin aivoissa naksahti kun luin tuon, ja ensimmäinen miete oli, olenko trans? Tästä seuraten olen viettänyt nämä neljä vuotta pohtien sukupuoltani ja sukupuolellisuutta yleensä. Olen kahlannut läpi tiedeartikkeleita, blogeja, vlogeja, kirjallisuutta ja dokkareita liittyen transaiheeseen. Välillä ajattelin olevani transmies ja yrtin kokea kehoni ym. kovin vääräksi ":D" Välillä päädyin ajattelemaan olevani ns. muunsukupuolinen transihminen. Kokemukseni sukupuolestani ei olisi voinut olla, ellen olisi trans. Periaatteessa olen koko ajan tiennyt millainen olen yksilönä - poikamainen tyttö - mutta yhtäkkiä termeistä muodostui suuri ongelma. En ole koskaan kokenut, en tänäpäivänäkään "koe olevani nainen", mitä se nyt tarkoittaakaan, aina olen samaistunut miehiin, ja luonnollisesti halunnut ilmentää sitä jotenkin. Olen kuitenkin ainakin lähes varma, etten ns. ole väärässä kehossa, eikä naisena eläminen mitenkään estä onnellisuuttani. Naiseus on biologinen fakta kohdallani, ihan kiva sellainen, vaikka psyykkinen puoli onkin epätyypillinen naiselle.

    VastaaPoista
  6. Olen tämän sukupuoliasian kanssa ilmeisesti aika marginaalitapaus, vaikkakin tästä transtrenderiydestä on selvästi noussut ilmiö viimevuosina. Osa transukupuolisuuden näennäisestä lisääntymisestä varmasti selittyy kulttuurin arvoliberaaliutumisen myötä lisääntyneillä ulostulemisilla, mutta paljon lienee näitä keinotekoisen transihmisyytensä Tumblerista löytäneitä nuoriakin. Suurimman osan heistä voisin arvella kasvavan näkemyksistään ulos (vaikka arvoliberalisoitumisen luomat ilmiöt osaaltaan todennäköisesti muodostuvatkin pysyvämmiksi kulttuurin osiksi) kypsymisen myötä, enkä näkisi heistä pintapuoleisella ajattelulla olevan suurempaa harmiakaan, paitsi ehkä jossain määrin se miten äärimmillään Milo Stewartin kaltaiset ihmiset vaikuttavat yleisiin käsityksiin transsukupuolisista.

    Näiden transtrenderien näkökulmaa puoltaen, tietysti voimme määritellä trans-termin tarkoittamaan mitä hyvänsä. Tämä on kuitenkin ihmisen hyvin termikeskeiselle käsityskyvylle myrkyllistä. Se nyt on jo nähtykin, että jos päätemme kaikkien ihmisten olevan joko trans tai cis, ja määrittelemme cis-ihmisyyden hyvin ympäripyöreästi tarkoittamaan jotain naiseuden tai mieheyden kokemusta, hämmentyneet yksilöt luulevat, etteivät voi edustaa tätä cis-ihmisyyden tarkoittamaa "normaaliutta", kun itse kuvailisivat sukupuolellisuuttaan ehkä moninaisemmin sanoin. Hämmenyksen keskellä sitten unohtuu ettei sukupuolesi määritä persoonallisuuttasi, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jääkin että on mukamas trans.

    VastaaPoista
  7. Kiintoisaa pohdintaa.

    Minusta sukupuolineutraaliusvouhotuksen pahin oire on se, ettei se todellakaan ole laajentanut käsitystämme sukupuolesta, vaan nimenomaan kaventanut sitä. Jos et ole sellainen ja tällainen mies tai nainen, niin voi olla, ettet ole mies tai nainen lainkaan, vaan joku muu.

    Sukupuolesi määrittää tiettyjä biologisia ominaisuuksiasi ja todennäköisesti myös monia henkisiäkin, mutta ei ole "väärää" tapaa olla mies tai nainen. Jos et ole sellainen tai tällainen, niin et ole yhtään vähempää mies tai nainen. Sukupuoli on ennen kaikkea biologinen ominaisuus, kuten pituus tai rotu, eikä sitä voi valita tai muuttaa.

    Mielestäni tämä on se sanoma, jota lapsillekin pitäisi enemmän toitottaa. Ei se, että voisit mahdollisesti olla jotain muuta kuin mitä biologinen sukupuolesi osoittaa. Sukupuolen monimuotoisuus on ensisijaisesti monimuotoisuutta sukupuolen sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin. Pidän ydinongelmana tässä juuri tuota sukupuoliroolien kapenemista. Tosin sanoisin enemmin niin päin, että tietyt biologiset ominaisuutesi määrittävät sukupuolesi, vaikkakin tarkoittanemme suunnilleen samaa.

      Haluan mainita tähän myös, että jos mennään filosofiseksi, "mies" ja "nainen" alkavat olemaan vasta kielen tasolla. Ainoastaan kieli mahdollistaa tällaisen rajanvedon mieheyteen ja naiseuteen, sillä biologian tasolla ainakin hypoteettisesti minkälainen tahansa feminiinisyys-maskuliinisuus variaatio on yksilöiden ominaisuuksien kohdalla mahdollinen. Tämä tekee muodissa olevasta näkemyksestä sukupuolellisuuden liukuvuudesta validin, mutta tapa jolla tämän liukuvuuden ilmeneminen nykyään usein käsitetään on käytännössä älytön. Fakta on että lähes kaikki ihmiset ovat kokonaisuudessaan joko niin maskuliinisia tai feminiinisiä, että heidät on hyvin helppo määritellä joko miehiksi tai naisiksi. Poikkeuksena käytännössä ainoastaan intersukupuoliset, ja jonkin ajattelutavan mukaan ehkä myös (oikeat) transsukupuoliset.

      Sukupuolen liukuvuus - tai kuten sinä käytönnässä suurinpiirtein samaa tarkoittaen ilmaisit - monimuotoisuus näkyy juurikin ennen kaikkea mieheytenä ja naiseutena nähtävien luokkien sisällä.

      Tutkimustietoa sukupuoli-identiteetin rakentumisesta ihan kaikenlaisilla ihmisillä tarvittaisiin lisää. Oletan esimerkiksi oman maskuliinisen identiteettini johtuvan alitajuisesta samaistumisesta samoin ajatteleviin ihmisiin, ja yleisestikin johonkin maskuliinisuutta/mieheyttä kuvaaviin pääni sisäisiin abstraktioihin, jotka jotenkin saavat mut näkemään itseni "enemmän miehenä kuin naisena", vaikka nainen ja ei-transsukupuolinen olenkin. Tässä mielessä olen pohtinut olevani aika marginaalia, koska useimmat ei-transihmiset todennäköisesti kokevat itsensä jotenkin selkeämmin cis-ihmisiksi. Lapsena selvästi täytin sukupuoli-identiteettihäiriön kriteerit, mutta kuten useimmat, kasvoin siitä yli. Ehkä vaan jäin jonkinlaiseksi hämäräksi rajatapaukseksi, josta ei tullut trans, mutta joka ei oikein sovi cis-terminkään alle. Voi olla että tämä ajatteluni johtuu siitä, etten oikein löydä samaistumispinta-alaa maskuliinisista naisista. Ne ovat ainakin minun tuntemieni stereotypioiden ja ihmisyksilöiden mukaan melkein kaikki joko poikamaisia, ehkä hyvinkin äijämäisiä lesboja tai muita ei-heteroita. Tai sitten jotain "pelaan videopelejä ja tiedän vähän autoista, mutta on mulla se tyttömäinenkin puoli" -melkein perusheteroita. Olen muutenkin sanotaanko nyt ei-erityisen tavanomainen yksilö, mikä ehkä saa minut ylipäätään etsimään samaistumiskohteita erinäisten viiteryhmieni ulkopuolelta.

      Kirjoitan nyt paljon itsestäni, koska mielestäni sovin erinomaisesti esimerkiksi monimuotoisuudesta sukupuolen sisällä. Cis-ihmisyys pitäisi uudelleen määritellä ei minkäänlaiseksi kokemukseksi, vaan tietynlaisen kokemuksen puutteeksi. Fysiologiaan pohjaavan transkokemuksen puutteeksi. Siis kehodysforian, ja selkeän halun olla fyysisesti toisella tapaa sukupuolellinen -puutteksi. Sen perusteella mitä nyt olen transsukupuolisten ajatuksista foorumeilta ym. lukenut, oma sukupuoli ilmeisesti tuntuu voimakkaammalta, jos se on väärä. Ehkä on niin, että tästä syystä joidenkin ei-transihmisten on voimakkaan ja jatkuvasti tuntuvan sukupuolikokemuksen puutteessa helpompi alkaa jonkin tekijän johdosta kuvitella olevansa trans.

      Ja vielä: jos naisella kasvaa hormonihäiriön seurauksena muhkea parta, se ei ole sen vähempää parta ja maskuliininen ominaisuus, kuin vastaava karvaröyhkä miehen kasvoissa, eikä se yksittäisenä ominaisuutena tee naisesta miestä. Sama pätee ajattelussa ilmeneviin psykologiin piirteisiin.

      Poista
    2. "Minusta sukupuolineutraaliusvouhotuksen pahin oire on se, ettei se todellakaan ole laajentanut käsitystämme sukupuolesta, vaan nimenomaan kaventanut sitä." ...

      ”Sukupuolineutraaliusvouhotuksen” logiikka tuntuisi paikoin menevän niin, että jokainen voisi semmoisenaan olla sitä mitä on tai haluaa olla, omassa kategoriassaan.
      Silloinhan ei tarvinne kyseenalaistaa, ei itseä eikä muita, eikä suoranaisesti myöskään vallalla olevia käsityksiä/kategorioita. Ei tarvinne mahduttautua mihinkään muottiin ja välttänee myös suoraa vertailua ja kilpailua, kun tavallaan on irtisanoutunut siitä mitä "kaikki muut". Eli omaa turvasataman, tai tekosyyn, olla erilainen tai ideaaleista poikkeava. Kun ei ole helppoa olla poikkeava, saatikka "vääränlainen".... ja ainahan ruukaa olla joku "normi" sekä ideaaleja. : /

      Tai sitten todellisuus ei vain riitä, ja jotku hakevat jotain poikkeavuutta. ….
      Mikä ei siis tarkoita, etteikö olisi ihmisiä, jotka eivät aidosti kykene identifoitumaan, saatikka mahtumaan taikka mahduttautumaan, tarjolla oleviin muotteihin. Jostain syystä, tai syistä, tämmöisiä ihmisiä tuntuu olevan (nykyään) yhä enenevässä määrin….

      "Sukupuolesi määrittää tiettyjä biologisia ominaisuuksiasi ja todennäköisesti myös monia henkisiäkin, mutta ei ole "väärää" tapaa olla mies tai nainen. Jos et ole sellainen tai tällainen, niin et ole yhtään vähempää mies tai nainen. Sukupuoli on ennen kaikkea biologinen ominaisuus, kuten pituus tai rotu, eikä sitä voi valita tai muuttaa."

      Jep. Elämä asettaa aina jonkinlaisia rajoitteita.
      Ei liene ”väärää” tapaa olla olemassa, sukupuolellisestikaan…. sitä on mitä on.
      Toisaalta jos olemisen suhteen on oikeita, todellisia ongelmia, niin sitten niitäkin on?

      (jatkuu...)

      Poista
    3. (jatkuu..)

      Mitä sukupuolelliseen ”vääryyteen” tulee, niin täytyy sanoa….
      Ainahan kun tosiaan on, joitain normeja ja ideaaleja. Jos ei muuten niin biologisesti…
      En toisin sanoen usko, että poikkeavan leimasta pääsee ikinä, vaikkakin esim. trans-tyyppisten lasten elämää voidaankin teoriassa pyrkiä helpottamaan esim. koulujärjestelmässä. Että ihan yleisestikin, jos olet erilainen, niin ei ole helppoa. Varmaankin koska ihminen on pohjimmiltaan laumasieluinen elukka.
      Mutta jonkinlaista vahvistusta poikkeavuuden ”normaaliudelle” aina välistä tarvittaisiin. Varsinkin nuorilla ihmisillä, joilla ryhmäpaine on kova. Että joku ylhäältä? sanonsi, että jos et olekaan normia x, niin sekin on normaalia ja/tai ok. Erilaisena et ole vähäisempi. Valaa uskoa yksilöön ja tämän tulevaan, jos se ei ole sitten täyttä kukkua…. Koska ei aikuisenakaan poikkeavuus ole aina helppoa.
      Itse esim. lukioiässä mietin, kuinka olisi helpottavaa, jos kävisikin ilmi, että olisin sukupuolellisesti jotenkin poikkeava (esim. kromosomeista).
      Ikäiseni heteronaisen ”rooli” ei vain lähtenyt rullaamaan, oletettavasti monista eri syistä.
      En ollut kypsä…. Sukupuolellisuuteeni ei myöskään kohdistunut mitään positiivista vahvistuksia (positiivisia kokemuksia yms.)
      Ja se oli tosiaan sitä aikaa jolloinka tarve, halu ja paine seurustelusuhteisiin alkoi kehittyä.
      Voi toki olla, että joitain ongelmia oli jo aiemmin, ja että ne vain puhkesivat tuossa vaiheessa, kyseisten asianyhteyksien laukaisemina, kyseisten asianyhteyksien kautta… (siis aiheissa: seurustelu, pariutumispuoli, seksuaalisuus, naiseus…).
      Olisi mielenkiintoista tietää missä iässä (ja mihin liittyen ja miksi) noin yleisestikin, ihmiset alkavat kokea vähemmyyttä ja vääryyttä suhteessa sukupuoleensa. Feministiryhmissä saattaisi olla tähän liittyen keskustelua (ainakin naisten osalta).

      Kommentteissa pohdittiin myös trans-kokemusta… ”haluna olla fyysisesti toisella tapaa sukupuolellinen” …
      Mitä olen ikäisteni naisten kanssa puhunut, niin esim. rinnat eivät ole aluksi olleet mitään kivoja ja haluttuja. Nykyään sen sijaan tulee vastaan sitäkin, että esiteinit ihan odottavat ensimmäisiä rintsikoitaan. En ymmärrä.
      Joka tapauksessa, hahmottaisin, että rintoihin vain tottuu (ei tietenkään kaikki)… Osa naisista ei pidä niiden räpläämisestä edes seksuaalisessa kanssakäymisessä. Ja osaa naisista ärsyttää lastensaaminen naiseudessa (syystä tai toisesta), jolloinka rinnatkin voidaan kokea sen kautta ärsyttävinä.
      Jotku oppivat? pitämään niitä positiivisina, kun yhdistävät positiivisen seksuaalisuuden (positiivisen haluttavuuden, positiiviset seksuaaliset kokemukset yms.) naiselliseen ulkonäköönsä. Ja kait on muunkinlaisia tapauksia. Joka tapauksessa, se esim. että ei pidä tai arvosta rintojansa (niiden olemassaoloa siis), niin se ei automaattisesti liene jonkinlaisen trans-puolen merkki. Riippuu varmaan … miten asian kanssa voi elää. Että jos ei pysty elämään niiden kanssa suht. normaalisti sen suuremmitta kivuitta, niin sitten on ongelma. Ja silloinkin syy voi olla osalla henkisissä jutuissa (ei siis aina trans-puolessa)… ainakin teoriassa. Mutta tämä siis omakohtaista mutua. Lieneeköhän asiaa kuinka tutkittu.

      - K

      Poista
  8. Hyvää pohdintaa.

    Cis-ihmisyys pitäisi uudelleen määritellä ei minkäänlaiseksi kokemukseksi, vaan tietynlaisen kokemuksen puutteeksi.

    Mielenkiintoinen näkökanta. Mutta noinhan se oikeastaan onkin. Sukupuolidysforia syntyy siitä tunteesta, että jokin on väärin tai ei kuulu joukkoon. Jos tätä tunnetta ei ole, dysforiaakaan ei ole.

    Sukupuolidysforiaakin on eriasteista. Ns. genderqueer on henkilö, joka ei koe olevansa omaa sukupuolta, mutta ei vastakkaistakaan. Olen tuntenut useita tapauksia, joista tosin kaikki biologisia naisia. Heille on tyypillistä halu olla jotakin sukupuolten välillä ja heistä moni haluaisi osan transhoidoista. He tyypillisti haluaisivat leikkauttaa rinnat pois ja heidän pukeutumistyylinsä on hyvin androgyyni.

    VastaaPoista
  9. Joo tiedän myös nämä genderqueerit. Siksi puhuinkin "halusta olla fyysisesti toisella tapaa sukupuolellinen", enkä halusta olla fyysisesti toista sukupuolta.

    Jonkinlainen genderqueeriksi/muunsukupuoliseksi/vastaavalla termillä kuvattavaksi identifioituminen lienee nykyisin suhteellisen yleistä tämän transtrendin johdosta. Yleisen sukupuolen moninaisuutta puoltavan näkemyksen mukaan genderqueeriksi on helppo identifioitua, jos tahtoo pois cis-luokasta, muttei pysty huijaamaan itseään varsinaisesti transmieheksi tai transnaiseksi. Genderqueer lienee siksi helppo identiteetti keksiä itselleen, ettei se vaadi sellaista äärimmäisyyttä, ja antaa esimerksiksi nuorelle tytölle luvan kokea edelleen femininiinisyyttä, ja olla silti mukamas trans.

    Jälleen nämä trenderqueerit, joita nyt selitin ovat tietysti eri asia kuin varsinaiset sisäsyntyistä kehodysforiaa kokevat genderqueerit. Olen kuitenkin huomannut, että myös "trenderqueereista" suurin osa on teini-tyttöjä. Tässäkin olisi muuten mielenkiintoinen ilmiö tutkittavaksi.

    VastaaPoista
  10. Joo, kaikki ikinä IRL tai netissä tapaamani genderqueerit ovat olleet nuoria naisia. Toinen termi on non-binary ja nekin ovat yleensä nuoria naisia. Vain kaksi miestä on jäänyt mieleen. Ilmiö on kiinnostava. Eräs tuttuni on selittänyt sen johtuvan nimenomaan naiskuvan kapenemisesta (viitaten tuohon aiempaan kommenttiini). Käytetään jopa sellaisia termejä kuin "naisnainen" eli "nainen" tarkoittaa jotain kärjistettyä äitihahmoa ja hienohelmaa. Jos et ole tällainen nainen, niin olet joku "non-binary".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Ja tässä on myös se puoli, että maskuliininen nainen on sallitumpi ja tietyissä määrin jopa ihaillumpi hahmo, kuin feminiininen mies. Joku "non-binary" teinityttö voi olla ehkä cool, mutta pojalle on sosiaalisesti huomattavasti vaikeampaa ilmentää mitään muuta kuin sukupuolelleen tavanomaista maskuliinisuutta.

      Poista
    2. "Ns. genderqueer on henkilö, joka ei koe olevansa omaa sukupuolta, mutta ei vastakkaistakaan. Olen tuntenut useita tapauksia, joista tosin kaikki biologisia naisia. Heille on tyypillistä halu olla jotakin sukupuolten välillä ja heistä moni haluaisi osan transhoidoista. He tyypillisti haluaisivat leikkauttaa rinnat pois ja heidän pukeutumistyylinsä on hyvin androgyyni."

      Tuosta tulee mieleen, että osalla heistä ei vältsisti olisi trans-tyyppistä ongelmaa takanaan, vaan mahdollisesti (osin tai täysin) jokin muu syy tai syitä ... Nimittäin jos haluaa leikkautta rintansa, mutta ei halua tulla mieheksikään, saatikka naiseksi... Kuulosta vähän siltä, että sukupuolellisuuteen kasvamisessa olisi tällöin jokin ongelma. Että ikään kuin haluttaisiin palata tai jäädä lapsuuden/nuoruuden androgyynimpään tilaan. Ja kait syyt siihen voivat olla myös psykologisia...

      Eräs vanhempi miestuttavani selitti (nuorten naisten) trans-buumia myös seksuaalisilla rooleilla... että sen puolen roolit, mallit ja ihanteet koettaisiin niin kapeina, ahdistavina, ja muuttumattomina ( lue "sopimattomina"), että ainoa tapa päästä pälkähästä olisi kieltää sukupuoli ja/tai vaihtaa sitä. Mene ja tiedä. Seksuaalisuus joka tapauksessa liitetään vahvasti sukupuolellisuuteen, veikkaisin että nykyään jopa kärjistetymmän yksipuoleisemmin kuin ennen.

      - K

      Poista
    3. Maskuliininen nainen on tietyin ehdoin toisten naisten keskuudessa ihailtu, ja kait miestenkin.
      Maskuliinisessa roolissaan tämä on myös vapaa naisellisen naisen (naiseuden?) odotuksilta.
      Ja jos nyt ollaan ihan rehellisiä, niin ei semmoisia naisellisen naisellisia naisia kaikista naisista vain saa... Sitenpä siksi, mitä kärjistetymmän naisellinen naisihanne on, sitä enempi tullee tarvetta jollekin toiselle kategorialle.

      - K

      Poista
    4. Mitä enemmän näitä tonkii, niin sitä selvemmin alkaa näyttää siltä, että kyseessä on nimenomaan jonkinasteinen kasvukipuilu.

      Poista
  11. Ja vielä tuli mieleen sanoa, että tuota ajattelutapaani, jonka mukaan cissukupuolisuus pitäisi määritellä kokemuksen sijaan sen puutteeksi edesauttaa se, etten usko olevani ainut ei kehodysforiaa kokenut ihminen, jolla on vaikeuksia käsittää paitsi kehodysforian kokemusta, myös sitä millaista on kokea olevansa oikeassa kehossa. On tietysti mahdollista etten ole "ihan niin ei-trans" kuin ajattelen, ja että aivoissani on jotain kehon hahmotukseen liittyvää häikkää, mutta pidän tätä hyvin epätodennäköisenä. Mun on siis vaikea ihan 4real kuvitella miten miehen kehossa eläminen muka voisi tuntua niin huonolle. Jonkin tasoisen sukupuolellisen poikkeavuuteni johdosta en tietysti ehkä ole paras esimerkki, mutta uskoakseni cis-ihmiset eivät usein muutenkaan ajattele mitenkään erityisesti kokevansa kehoaan oikeaksi. Jostain muistan lukeneeni keskustelua, jossa monet vakuuttelivat että heille ei olisi ihan oikeesti mitenkään suuri ongelma olla vastakkaista sukupuolta, vaikka ovakin aina kokeneet syntymäsukupuolensa sopivaksi. Näin tuskin tietenkään olisi, jos vastakkaisen sukupuolen kehosta ja roolista tulisikin heidän kohdallaan yhtäkkiä jotenkin maagisesti totta. En minäkään voi mitenkään tunteen tasolla henk.koht käsittää miten joku enemmin kuolee kuin elää normaalissa mies- tai naiskehossa.

    Eli virheellisen uskomuksen syntyä omasta transihmisyydestä ei välttämättä estä edes mikään kokemus oikeassa kehossa olemisesta, sillä sellaista on usein vaikea hahmottaa, (se ehkä puuttuukin) ellei ole ollut joskus väärässä kehossa.

    VastaaPoista
  12. Sukupuoli-identiteetissä olisi kieltämättä tutkittavaa ihan yleisesti monen tutkimuksen verran ja kirjoitettavaa monen kirjan verran.

    VastaaPoista

Kommenteissa on sallittua repiä asioita kappaleiksi, esittää kärkkäitä mielipiteitä, kysellä ns. tyhmiä tai hyvinkin henkilökohtaisia juttuja. Kommenteissa saa myös suuttua ja minusta saa olla sitä mieltä, että olen täysi kusipää. Kommenttiosastolla on kuitenkin kiellettyä heittäytyä alakoululaiseksi tai raivopäiseksi apinaksi. Tämä on asiablogi eli pidetään keskustelu asiallisena. Mikäli olet sitä mieltä, että olen täysi kusipää, niin sinulla tulee kommentissasi olla jotain muutakin sanottavaa. Huutelu ei hyödytä mitään muuta kuin huutelijan huutelun halua. Kommenteissa on lisäksi syytä välttää kiroilua ja muuta alatyylistä kielenkäyttöä ja turhaa provokaatiota. Siitä, että mikä on loppupeleissä asiallista ja mikä ei, päätän minä. Trollaajat ja perseilijät saavat matkalipun banaanisaarille.