lauantai 24. tammikuuta 2015

Ähläm sähläm

Olen pitänyt taukoa blogosfääristä ja siihen on tasan yksi syy: jengi ei ole hetkeen kirjoittanut juuri muusta kuin ähläteistä.

En aio itse kirjoittaa islamista. Sanon lyhyesti oman kantani asiaan: toivoisin, että maailmassa olisi taikanappula, jota painamalla voisin räjäyttää kaikki muslimit nyt heti välittömästi.

Olen kurkkuani myöten täynnä islamia, islamisaatiota, islam-keskustelua, muslimien myöntelyä ja kaikkea asiaan liittyvää. Kaikki puheet on puhuttu jo aikoja sitten ja kaikki sanottava on jo sanottu miljoona ja yksi kertaa. Minua raivostuttaa, että sen sijaan, että asialle tehtäisiin jotain, niin tyydytään pelkästään avautumaan netissä. Kaikki se aika tulisi käyttää islamin vastaiseen verkostoitumiseen ja oman armeijan organisoimiseen.

Maassa maan tavalla tai maasta pois. Nyt olemme Suomessa ja Euroopassa, emme ählämsählämlandiassa. Minä olen valmis lähtemään sotaan islamia vastaan.