maanantai 19. kesäkuuta 2017

Erilaisena olemisen vaikeudesta

Törmäsin Youtubessa thaimaalaiseen lesboelokuvaan Yes or No. Elokuva kertoo thaimaalaisista nuorista yliopisto-opiskelijatytöistä ja käsittelee niitä hämmentäviä ja pelottavia tunteita/tilanteita, kun nuori ihminen huomaa olevansa ei-hetero tai sukupuolisesti poikkeava. Elokuvassa yliopistoon saapuu uusi opiskelija, jota opiskelijatoverit luulevat pojaksi, mutta joka paljastuu ns. tomiksi. Tom on Thaimaan lesbokulttuurissa sellainen nainen, joka pukeutuu ja käyttäytyy kuin mies ja puhuu niinkuin mies eli hän ottaa ikäänkuin miehen sosiaalisen roolin (thaikielessä mies ja nainen puhuvat eri tavalla käyttäen erilaisia sanamuotoja). Elokuva käsittelee ympäristön (negatiivista) suhtautumista outoon, poikkeavaan tyttöön sekä tytön tuntemuksia itsestään. Elokuva käsittelee myös tavallisen tytön kokemuksia, kun hän tajuaa olevansa ihastunut tähän outoon tyttöön (hänen hämmennystään, pelkoa perheen suhtautumisesta, ristiriitaisuutta ja sisäistä kamppailua yms.)

Katsoin elokuvan ja itkin. Elokuva toi mieleeni paljon omia muistojani. En ole lesbo, mutta pystyn erittäin hyvin samaistumaan elokuvan hahmojen tunteisiin ja tuntemaan myötätuntoa heitä kohtaan. Olen jossain määrin unohtanut, että miltä tuntuu olla nuori ei-hetero ihminen. En ole enää itse ihan sitä junioriosastoa ja monet aikoinaan akuutit ajatukset ja tunteet ovat painuneet jonnekin muistojen perukoille. LGBT-ihmisillä ei aina ole todellakaan helppoa monestakin syystä. Olen jo pitkään miettinyt, että mistä johtuu netin LGBT-ryhmissä vallitseva hyvin negatiivinen suhtautuminen valtaväestöön ja tietty katkeruus. Kauhean usein näkee hyvin katkeraa suhtautumista esimerkiksi uskovaisiin ja olen miettinyt, että onko nämä kaikki kirjoittelijat kotoisin jostain Pohjois-Suomen lestadiolaisalueilta, kun kaikki jauhavat vanhanaikaisuudesta ja uskovaisista, vai mistä ihmeestä tämä johtuu. Itselläni ei siis ole kertaakaan ollut tähänkään päivään mennessä mitään ongelmaa uskovaisten eikä vanhanaikaisuuden kanssa. En ole koskaan kokenut mitään oikeaa syrjintää (en laske ennakkoluuloja, kritiikkiä tai tietämättömyyttä syrjinnäksi). Mutta elokuvan katsottuani muistin, että mistä on kyse.

Kyse on ennen kaikkea yksilön sisäisestä kamppailusta. Kyse on yksilön sisäisestä hämmennyksestä ja peloista. Ei ole kauhean yleistä, että randomisti törmäät toiseen LGBT-ihmiseen esimerkiksi koulussa tai työpaikalla, koska me emme ole erityisen yleisiä, joten saatat olla täysin perusheteroiden ympäröimä. Voi olla suorastaan pelottavaa tulla tietoiseksi, että olen erilainen kuin nämä muut. Siinä alkaa miettimään, että mitähän nämä muut sanovat ja miten he reagoivat, jos ilmaisen avoimesti olevani homo, lesbo, bi tai trans. Se on siinä kohtaa itselle ja ympäristöllekin uusi ja outo asia. Et vaan voi tietää, että miten siinä käy, ennen kuin kokeilet. Asiasta saattaa muodostua henkilön sisimpään hyvin suuri vyyhti, joka aiheuttaa ahdistusta. Sellaisessa tilassa kaikki ulkoapäin tuleva arvostelu tuntuu todella, todella pahalta. Yksilön herkkyydestä riippuu, että miten hän kykenee tämän kaiken handlaamaan. Varsinkin nuorena sitä sitten helposti hakeutuu netin LGBT-ryhmiin avautumaan, koska siellä ymmärretään.

Perusheterot ovat yleensä erittäin tietämättömiä kaikista LGBT-asioista. He eivät välttämättä tiedä tai ymmärrä ollenkaan, että mitä on olla homo tai lesbo ja mitä siihen liittyy. He eivät varsinkaan ymmärrä, että mitä transsukupuolisuus tai biseksuaalisuus on. Heillä on kaikenlaisia harhakäsityksiä tai he eivät välttämättä ole koskaan kuulleetkaan koko asiasta. He saattavat ajatella, että ei tämä tämmöinen voi olla tottakaan. ”Sinähän olet ihan ok ja normaali, miten sinä voit olla homo/lesbo/bi/trans?” Asia ei myöskään heitä henkilökohtaisesti kosketa, joten heillä ei välttämättä ole mielenkiintoakaan ottaa selvää. Tästä syystä he saattavat sanoa jotakin hyvin ajattelematonta tai heittää ronskia läppää, erityisesti jos eivät tiedä sinun olevan LGBT-ihminen. Saatat olla ensimmäinen homo, lesbo, bi tai trans, jonka he koskaan tapaavat.

Tämä on se syy, miksi homoilla, lesboilla, biseksuaaleilla ja transsukupuolisilla voi olla vaikeaa. Jos tulet ykskaks kaapista, niin ympäristön reaktio saattaa olla voimakas. Saatat olla ensimmäinen heidän koskaan tapaamansa LGBT-ihminen ja he eivät kertakaikkiaan osaa suhtautua. Reaktio voi vaihdella ihmetyksestä ja epäuskosta närkästykseen tai suuttumukseen. Minulla oli hyvin vaikeaa, kun ensimmäisiä kertoja keskustelin transsukupuolisuudesta vanhempieni kanssa. He eivät suhtautuneet asiaan hyvin. Olen kuullut omalta äidiltäni koko elämäni hirveimmät kommentit liittyen transsukupuolisuuteeni. Isäni itki ja muu suku oli hämmentynyt ja epäuskoinen. Tätini koki asian onnettomuutena. Yli vuoden äitini suhtautui hyvin vihamielisesti kaikkiin pieniinkin viittauksiin. Hän ei esimerkiksi tykännyt, että aloin nostella painoja ja sanoin vaaleanpunaista kännykkäkoteloani ”homonpinkiksi”. En ottanut koko transsukupuolisuutta ollenkaan puheeksi uudestaan ennen kuin sain virallisen diagnoosin transklinikalta ja aloitin hormonit. Vanhempani eivät tukeneet minua. Olin pitkään varma siitä, että sukupuolenvaihdokseni tulee rikkomaan välit vanhempiini. Kykenin kestämään ajatuksen. Minä olen hyvin vahva ihminen, mutta tiedän, että moni muu ei ole yhtä vahva kuin minä. Herkemmälle ihmiselle tilanne olisi saattanut olla täysin kestämätön. Thaimaalainen elokuva käsittelee juuri tätä asiaa hyvin. Elokuvan tyttö ei uskalla kertoa äidilleen, että on suhteessa poikamaisen tom-tytön kanssa. Tilanne katkaisee tyttöjen välit ja molemmat päätyvät murheen murtamiksi.

Tässä blogissa olevien kirjoitusten perusteella minua on sanottu homo- ja transfoobikoksi. Minä kuulemma vastustan LGBT-ihmisten oikeuksia. En vastusta. Jumalauta, minä olen yksi teistä! Minä olen joutunut käymään aika kovan myllyn läpi ja tiedän, miltä teistä tuntuu. Minä en näe homoudessa, lesboudessa tai transsukupuolisuudessa yhtään mitään pahaa tai väärää. Mutta olen huomannut, että LGBT-piireissä on vallalla paljon outoja käsityksiä maailmasta ja yhteiskunnasta. Olen oman elämänkokemukseni ja havaintojeni perusteella todennut nämä käsitykset vääriksi. Tämän blogin tarkoitus on kritisoida käsityksiä, asioita ja ilmiöitä, mutta ei itse homoutta, lesboutta tai transsukupuolisuutta. Tämän blogin tarkoitus on tuoda perspektiiviä ja kriittistä ääntä asioihin. Syy, miksi aikoinaan alunperin lähdin LGBT-piireistä, oli siellä ilmennyt vahva heteroviha ja misogynia. LGBT-ihmiset väittävät olevansa suvaitsevaisia ja suvaitsevaisuuden asialla, mutta silti heistä moni pitää heteroja tyhminä, tylsinä tai ällöttävinä ja puhuu heteroista samaan tyyliin kuin pahimmat homofoobikot puhuvat homoista. Minä en koskaan sulattanut tätä vinksahtanutta ajattelutapaa. Myös heterous on seksuaalinen suuntautuminen ja se on yhtä vähän valinta kuin homouskaan on. Suvaitsevaisuuden pitää koskea myös heterouden suvaitsemista. Sain myös nähdä lähes päivittäistä misogyniaa homo- ja bimiehiltä. Ihan avoimesti puhuivat siitä, miten naiset on ällöttäviä ja rumia ja vaginat on oksettavia. He eivät edes yrittäneet peitellä sitä. Joo, ymmärrän, että ootte homoja ja tykkäätte kyrvästä, mutta joku raja. Misogynia ulottui myös transmiehiin (=biologinen nainen, joka on vaihtanut sukupuolensa mieheksi), kuten minuun itseeni. Jos äitiäni ei lasketa, niin en ole koko elämässäni saanut perusheteroilta sellaista kohtelua kuin sain homo- ja bi-tutuiltani. En saanut yhtään mitään tukea. Tiedän, että vastaavasti lesbopiireissä esiintyy misandriaa. Nämä kaksi asiaa, avoin heteroviha ja misogynia/misandria, saivat minut lähtemään LGBT-piireistä. Feminismi-, sukupuolisekoilu- ja kulttuurimarxismijutut tulivat vasta myöhemmin. Lähtöni jälkeen LGBT-piirit ovat vieläpä nousseet ihan uudelle levelille. Menetin uskoni LGBT-yhteisöön jo pelkän heterovihan ja misogynian vuoksi, mutta nykymeininki on jotakin täysin käsittämätöntä.

Olen omassa elämässäni jatkuvasti pyrkinyt aktiivisesti riisumaan ne homonpinkit lasit silmiltäni, astumaan sivuun ja tarkastelemaan maailmaa, ihmisiä ja yhteiskuntaa ikäänkuin yläpuolelta ja ulkopuolelta. Olen aktiivisesti pyrkinyt olemaan näkemättä asioita transsukupuolisena ja transsukupuolisen näkökulmasta. Sen sijaan pyrin katsomaan asioita ensiksi jonkun toisen näkökulmasta ja sitten ulkopuolisen näkökulmasta. Olen mielestäni hyvä irtaantumaan omista lähtökohdistani ja tunteistani ja asettumaan toisenlaiseen asemaan. Tässä blogissa esitellyt ajatukset ovat tulosta tästä toiminnasta. Moni LGBT-ihminen ei kykene samaan, eikä varsinkaan nuorena (en minäkään kyennyt), vaan kaikkea katsotaan niiden homonpinkkien lasien läpi. Mitä pinkimmät lasit, sitä vääristyneempää kaikki on. Lisäksi olen aktiivisesti vältellyt ghettoutumista samanmielisten porukoihin, vaan olen pyrkinyt sopeutumaan perusheteroiden keskelle. Tämä kykyni ei kuitenkaan tee minua yhtään vähempää LGBT-ihmiseksi. Minulla on omat kokemukseni ja omat tunteeni, jotka ovat kaikenaikaa olemassa taustalla.

Osa näitä kokemuksia on se, että olen itse mennyt läpi niistä asioista, joita nuoret LGBT-ihmiset pyörittelevät mielessään ja pelkäävät. Olen joutunut kohtaamaan kaikenlaisia reaktioita. Osa on ollut perseestä, osa on ollut positiivisia. Osa on ollut yllättäviä. Jo pelkästään tästä syystä kantani moniin asioihin on hieman erilainen. Minusta tuntuu, että monissa netin LGBT-ryhmissä ja foorumeilla on pääosin todella, todella nuorta porukkaa. Eikä nuoruudessa mitään pahaa itsessään ole, olenhan itsekin joskus ollut siellä. Olen vain huolissani juurikin tästä ghettoutumisesta. En pidä lainkaan monista LGBT-piireissä vallalla olevista asenteista ja käsityksistä. Minusta ne tekevät LGBT-yhteisölle itselleen pelkkää hallaa pitkällä tähtäimellä ja pyrin osoittamaan sen tässä blogissani.

Tämä nyt oli tällainen pieni ”musta tuntuu” -postaus. En ole tainnut tällaisia pahemmin kirjoitella, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Viestini tässä on nyt lähinnä se, että ei ole helppoa olla erilainen. Ei ole helppoa olla erilainen mistä tahansa syystä. Ja lohdutukseni on, että 1) kerran se vain kirpaisee ja 2) pelko on usein pitkälti aiheeton. Tiedän, että netissä kiertää näitä kauhutarinoita, että vanhemmat heittivät homon lapsensa kadulle, mutta väitän, että tuollaiset ovat aika harvinaisia. Perusheterot usein haukkuvat, mutta eivät pure. Tarkoittaen siis sitä, että heidän letkautuksensa ovat juuri sitä itseään, eli letkautuksia. He puhuvat ajattelemattomia, koska eivät ymmärrä. Kun he joutuvat oikeassa elämässä kasvotusten oikean homon/lesbon/transsukupuolisen kanssa, niin heidän asenteensa usein muuttuu ja he joutuvat tarkistamaan käsityksiään. Omaan perheeseeni kuuluu syvästi uskonnollinen henkilö, jonka olen tuntenut pikkukakarasta saakka. Kyseessä on hyvin homofoobinen ihminen, jonka homovihaa olen kuunnellut koko ikäni. Kun aloitin sukupuolenvaihdoksen, niin välttelin häntä tahallani pitkään, koska tiesin hänen kantansa. Mutta sitten jouduin yllättäen kohtaamaan hänet eräässä perhetapahtumassa. Hän tuli minua vastaan hymyillen, halasi minua ja käytti minusta uutta nimeäni niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Eräs lestadiolaistaustainen homokaverini taas ei uskaltanut vuosiin kertoa isälleen homoudestaan. Kun hänen isänsä sairastui vakavasti, niin hän päätti kertoa, ettei heidän välilleen jäisi selvittämättömiä asioita. Isä otti asian erittäin positiivisesti ja sanoi, että olet mikä olet, niin olet silti minun rakas poikani. Omat vanhempani kakistelivat pitkään transsukupuolisuuteni kanssa, mutta ajan kanssa oppivat hyväksymään sen. Äitini on sanonut, ettei vieläkään ymmärrä, että miksi halusin vaihtaa sukupuoleni, mutta ainakin hän on tosissaan yrittänyt ymmärtää. Hän esimerkiksi osti Marja Björkin kirjan ”Poika”, luki sen ja halusi minun lukevan sen ja kirjoittavan omia kommenttejani marginaaleihin. Sen jälkeen hän luki kirjan uudestaan. Molemmilla vanhemmillani on vieläkin vaikeuksia käyttää uutta nimeäni ja isäni sanoo minua vieläkin joskus tytöksi. Olen päättänyt olla välittämättä, sillä he ovat kuitenkin auttaneet minua paljon toipuessani leikkauksistani, joten mistään tahallisesta kiusanteosta ei varmasti ole kyse. Ei se kai ihan helppoa ole, kun tyttärestäsi tulee yhtäkkiä poikasi.

Anna ihmisille aikaa pureksia asiaa. Anna heidän mietiskellä ja pyöritellä asioita pienissä päissään. Myös suvaitsevaisuuteen ja hyväksymiseen tarvitaan usein kaksi. En pidä hedelmällisenä tai fiksuna sellaista homot vs. heterot -vastakkainasettelua, johon ihmiset ovat kauhean usein taipuvaisia. Sen sijaan peräänkuulutan yhteisymmärrystä ja yhteistyötä.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Translakia ei edelleenkään pidä uudistaa

Sain linkkivinkin, että Amnestylla on jälleen kerran käynnissä kampanja translain uudistamiseksi. Linkin takana alkuperäinen sivu, mutta tässä screencäppi siltä varalta, että kampanja poistetaan Amnestyn sivuilta niinkuin edellisen kanssa kävi (klikkaa isommaksi).



Translain uudistamisesta on käyty vääntöä jo useamman vuoden ajan. Asiassa on siis kyse siitä, että transaktivistit kokevat nykyisen translain ihmisoikeuksia syrjiväksi. Nykyisessä laissa siis vaaditaan, että voidakseen ”vahvistaa sukupuolensa” eli siis vaihtaa juridisen sukupuolensa (henkilötunnuksen, passin sukupuolimerkinnän yms.) täytyy henkilön olla 1) lisääntymiskyvytön, 2) täysi-ikäinen, 3) saanut transsukupuolisuusdiagnoosin erikoispsykiatrilta eli toisinsanoen hänen täytyy olla läpikäynyt ns. transtutkimukset, mikä tarkoittaa psykiatrista tutkimusjaksoa sairaalan erikoispoliklinikalla. Transaktivistit vaativat ns. itsemääräämisoikeutta eli he haluavat lakkauttaa sekä lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen, ikävaatimuksen että transtutkimukset.

Vastustan translain muutosta aivan ehdottomasti. Olen kirjoittanut oman kantani selväksi kolmessa aiemmassa kirjoituksessani täällä, täällä ja täällä ja keskustelen aiheesta myös tässä Youtube-videossani. Koska tämä translakiälämölö nyt vaan jatkuu ja jatkuu, niin väännän vielä kerran rautalangasta, että miksi koko tämä älämölö on bullshittiä ja miksi translakia ei pidä missään tapauksessa muuttaa transaktivistien haluamaksi. Eli tämä itsemääräämisoikeus on täyttä bullshittiä ja sen ei pidä missään tapauksessa toteutua.

Käyn nyt Amnestyn vetoomuksen kohta kohdalta läpi ja selitän, että miksi olen sen kanssa eri mieltä.

Tämänhetkinen translaki kuitenkin edellyttää, että vahvistaakseen juridisen sukupuolensa on oltava täysi-ikäinen, on oltava diagnoosi transsukupuolisuudesta ja on oltava lisääntymiskyvytön. Minä en ole steriili, enkä haluakaan olla.
Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä johtaa pakotettuun ja joskus täysin tarpeettomaan hormonihoitoon tai leikkaukseen. Lisäksi se sisältää ajatuksen siitä, ettei sukupuoltaan korjaavan ihmisen toivota saavan lapsia tai perhettä. Tämä on vastoin kaikkia ihmisoikeusperiaatteita, joihin Suomi on sitoutunut.

Kampanjassa puhutaan 21-vuotiaan Sakriksen äänellä. Sakris on mielestään transsukupuolinen, mutta sitä tarina ei kerro, että kumpaa sukupuolta hän on biologisesti ja kummaksi hän haluaa sukupuolensa vaihtaa. Sakris sanoo, että ei halua olla steriili. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä johtaa pakotettuun ja joskus täysin tarpeettomaan hormonihoitoon ja leikkaukseen. Lisäksi hän toteaa, että transsukupuolisen ei toivota saavan lapsia.

Minulle on täysi mysteeri, että miksi kukaan transsukupuolinen puhuisi vakavissaan jotakin tällaisia. Tämä on suoraansanoen kuin huono trolli. Vedetääs nyt kaikki faktat suoriksi:
  1. Transsukupuolinen ihminen kokee vakavaa kehodysforiaa eli hän kokee fyysisen kehonsa ja kehon sukupuoliominaisuudet vääriksi (sukuelimet, kuukautiset, kykenevyys tai kykenemättömyys raskauteen, sekundääriset sukupuoliominaisuudet kuten ääni, lihasmassa, parta tai sen puute, tissit tai niiden puute, kehon muoto yms.).
  2. Transsukupuolisuuden hoito on sukupuolenvaihdos (tai ”sukupuolenkorjaus” niinkuin poliittisesti korrekti muoto kuuluu), joka on lääketieteellinen toimenpide, jossa henkilön keho muokataan keinotekoisesti vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi.
  3. Hormonihoito ja leikkaukset ovat aivan olennainen osa sukupuolenvaihdosprosessia. Transsukupuoliset odottavat etenkin hormonihoitoa kuin kuuta nousevaa, koska hormonihoidolla on henkilön kehoon dramaattisia vaikutuksia ja juuri kehon muutoksia transsukupuoliset haluavat. Esimerkiksi naisesta mieheksi (female to male)-tapauksilla hormonihoito aiheuttaa äänen madaltumisen, parran kasvun, lihasmassan kasvun ja kehossa olevan rasvakudoksen uudelleenjärjestäytymisen, jonka seurauksena kehon muoto muuttuu feminiinisestä maskuliiniseksi.
  4. Sukupuolenvaihdoksen sivuvaikutus on lisääntymiskyvyttömyys. Sinä et voi vaihtaa sukupuoltasi menettämättä lisääntymiskykyäsi. Jos nainen alkaa nappailla testosteronia, niin häneltä loppuu kuukautiset parissa kuukaudessa kokonaan. Tämä on asia, jota transsukupuoliset miehet (eli biologiset naiset) odottavat kuin kakarat joulua. He haluavat ihan oikeasti, että kuukautiset loppuu. Jos mies alkaa nappailla estrogeeniä ja haluaa estrogeenillä olevan jopa jotain vaikutuksia, niin hänen täytyy samanaikaisesti ottaa lääkettä, joka estää testosteronin vaikutukset. Tämä on kemiallinen kastraatio. Ja tottakai jos johonkin leikkaukseen menet, niin siellähän sinulta leikataan alkuperäiset sukupuolivermeet irti. Minulla ei ole enää kohtua eikä munasarjoja. Miehiltä taas leikataan pallit irti. Ja tätä he haluavatkin.
  5. Kukaan ei pakota sinua yhtään mihinkään. Koko sukupuolenvaihdos on täysin vapaaehtoinen. Vaikka saisit transklinikalta transdiagnoosin, niin sinun ei ole mikään pakko alkaa vedellä hormoneja tai leikkauttaa ruuminosia irti. Voit myös ottaa pelkät hormonit, mutta jättää menemättä leikkauksiin. Maailmalla on lukemattomia transsukupuolisia, joille ei ole tehty mitään leikkauksia.
  6. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksella ei ole mitään käytännön merkitystä, koska sukupuolenvaihdosprosessiin ryhtyessäsi sinusta tulee lisääntymiskyvytön joka tapauksessa. Miksi takerrutte siihen ja suurentelette siitä jonkun natsi-Hitler -jutun?
  7. Kukaan ei ole sanonut eikä mikään laki määrää, että transsukupuolisella ei saisi olla lapsia. Mutta sukupuolenvaihdokseen ryhtyessäsi menetät kykysi saada lapsia. Sukupuolenvaihdos on oma valintasi. Jos haluat muksun, niin teet muksun ennen sukupuolenvaihdostasi. Ei tämä ole vaikeaa?

Kysyn sadannen kerran: Miksi haluat vaihtaa sukupuolta, jos et halua vaihtaa sukupuolta? Ja mikä olennaisempaa: Jos olet sinut kehosi kanssa, et halua muokata sitä ja koet hormonit ja leikkaukset tarpeettomiksi, niin miksi ihmeessä kutsut itseäsi transsukupuoliseksi? Mikä sinun oikea ongelmasi on? Transsukupuolisuus se ei tämän perusteella ainakaan ole.

Muistan sen hetken, kun ymmärsin että minun on oltava steriili vahvistaakseni sukupuoleni juridisesti. Olin vasta lapsi, ja se tuntui musertavalta. Hallituksen mukaan minulla ei kuulu olla mahdollisuutta saada lapsia. Minut kategorisoitiin epäihmiseksi sukupuoli-identiteettini perusteella.

Nyt tuli aika paksua puhetta. Väänsin jo yllä rautalangasta, että miksi transsukupuolinen ei voi saada lapsia. Kyse ei ole kenenkään sukupuoli-identiteetin perusteella tehdystä kieltämisestä tai kiristämisestä. Kyse on siitä, että sukupuolenvaihdos nyt vaan paskoo ihmisen lisääntymiselimistön. Siitä ei päästä yli eikä ympäri. Tämä ei ole mitään epäihmiseksi kategorisointia. Miten Sakriksella tai Amnestylla on edes pokkaa väittää jotain näin päätöntä? Transsukupuolisilla on ihmisoikeudet ihan samalla tavalla kuin muillakin ja transsukupuolisen syrjintä on erikseen laissa kielletty.

Sitä paitsi erikoinen tai erilainen identiteetti ei ole millään tavalla laitonta eikä mikään taho voi konkreettisesti puuttua siihen, että miten koet itsesi. Saat kokea itsesi vastakkaisen sukupuolen yksilöksi, Napoleoniksi tai pinkiksi yksisarviseksi. Saat tehdä lapsia tasan silloin kuin haluat ja tasan niin monta kuin haluat.

Jutellaan vähän lisää seuraavasta kohdasta: Muistan sen hetken, kun ymmärsin että minun on oltava steriili vahvistaakseni sukupuoleni juridisesti. Olin vasta lapsi, ja se tuntui musertavalta. Tämä on todella oudosti sanottu. Sakris on jo kersana miettinyt steriiliyttä ja ollut musertunut sen takia. Transsukupuolisilla ei yleensä ole ekana mielessä tällaiset asiat. He haluavat vastakkaisen sukupuolen yksilöksi hinnalla millä hyvänsä (ja tästä syystä he ovat valmiita menemään läpi tulen, veren ja tuskanhien). Itse nimenomaan halusin steriiliksi, koska minulle pelkkä ajatuskin raskaaksi tulemisesta oli aivan kestämätön. Mietin sitä usein ja jo pelkkä ajatus oli aivan hirveää. Olen aina ollut varma, etten olisi ikinä kestänyt raskautta. Se olisi tuhonnut psyykeni lopullisesti. Ja tarkennan nyt vielä, että halusin steriiliksi juuri siksi, että mieheksi minä en voi tulla. Minä en voi saada lasta miehenä, sillä toimivaa vastakkaisen sukupuolen lisääntymiselimistöä ei ole mahdollista saada. Voin saada lapsen ainoastaan naisena ja siihen en olisi ikimaailmassa pystynyt. Transsukupuolisuuteen liittyy kiinteästi kehodysforia ja ahdistuminen oman kehon biologisista sukupuoliominaisuuksista (kuten kuukautisista tai raskaaksi tulemisesta) on erittäin yleistä. Osa transsukupuolisista ei kykene edes harrastamaan seksiä ahdistumatta. Kersana muutenkaan harvemmin miettii perheen perustamista, koska kersat eivät oikein kykene kunnolla edes ymmärtämään koko asiaa. Tuntuu oudolta, että Sakris olisi kersana surrut steriiliyttä. Varsinkin, jos on transsukupuolinen.

Mitä tulee lasten sukupuoli- tai kehodysforiaan, niin sitä ei pitäisi lähtökohtaisesti koskaan ottaa vakavasti. Olen kirjoittanut aiheesta ajatuksella täällä. Transsukupuolisuutta ei voida luotettavasti diagnosoida lapselta. Lapsi ei edes kunnolla ymmärrä, mitä miehenä oleminen tai naisena oleminen oikeastaan tarkoittaa. On yllättävän yleistä, että henkilö kokee lapsena jonkin sortin sukupuolihämmennystä, mutta sitten kuitenkin teininä tai viimeistään nuorena aikuisena kasvaa siitä kokonaan ulos. Tutkimusten mukaan lapsena transtutkimuksissa olleista ihmisistä 80% kasvaa koko hommasta ulos. Ja tässä on mukana vain tutkimuksissa olleet. Maailma on täynnä sukupuolihämmennystä kokevia lapsia, jotka eivät koskaan päädy tutkimuksiin asti. Täten oikea luku uloskasvaneista tapauksista on lähempänä sataa prosenttia. Lapsuuteen ja etenkin murrosikään liittyy tietynlainen eksyneisyys. Sille on syynsä, että miksi jo lain mukaan ihmisen tulee olla 18-vuotias voidakseen tehdä tiettyjä asioita. Lapsen ja teinin identiteetti, minäkuva ja maailmankuva on erittäin kehittymätön. Maailma on täynnä pieleenmenneitä transtapauksia tai tapauksia, joissa henkilö oikeasti luuli olevansa transsukupuolinen, mutta tuli myöhemmin toisiin aatoksiin. Olen kirjoittanut aiheesta täällä. Tästä syystä transtutkimukset ovat oikeasti tarpeelliset. Ne ovat olemassa potilaan turvallisuuden vuoksi. Transtutkimuksen tarkoitus on minimoida katumistapaukset ja seuloa joukosta ne tapaukset, jotka eivät ole oikeasti transsukupuolisia ja tarvitsevat toisenlaista hoitoa. Maailmalla on ennakkotapauksia ihmisistä, jotka kärsivät esimerkiksi dissosiaatiohäiriöstä tietämättään ja luulivat olevansa transsukupuolisia. Kuuluisin tapaus on Walt Heyer, joka biologisena miehenä vaihtoi sukupuolensa naiseksi ja takaisin mieheksi. Kun hänen dissosiaatiohäiriönsä hoidettiin niin hänen sukupuolidysforiansa katosi.

Laki sukupuolen vahvistamisesta eli translaki on monella tapaa merkittävä ihmisille, joille syntymässä määritelty sukupuoli ei vastaa heidän sukupuoli-identiteettiään. Sukupuolen juridisella vahvistamisella tarkoitetaan henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttamista henkilön sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi.
Mikäli henkilötunnus ei vastaa sukupuoli-identiteettiä, ihminen altistuu syrjinnälle.
Matkustaminen on hankalaa ja jopa vaarallista, jos passissa oleva sukupuoli ei vastaa ulkoista olemusta; työnhaussa  ja koulussa saattaa joutua selittämään tuntemattomille ihmisille sukupuolikokemustaan. Tällaisissa tilanteissa riski joutua kiusaamisen tai jopa väkivallan kohteeksi kasvaa.

Minulle jäi täysin epäselväksi, että mitä tässä yritetään sanoa. Jos lähdet sukupuolenvaihdosprosessiin, niin saat vaihtaa sen sukupuolimerkinnän. Minäkin olen tehnyt niin. Käsittääkseni tämän translakiuudistuksen takana on ajatus siitä, että kenen tahansa pitäisi pystyä vaihtelemaan henkilöpapereiden sukupuolimerkintöjä milloin tahansa. Vaikka et olisi käynyt transtutkimuksissa etkä olisi aloittanut minkään sortin sukupuolenvaihdoshoitoja, niin sinun pitäisi pystyä vaihtamaan sukupuolimerkintäsi vain soittamalla johonkin virastoon ja sanomalla, että haluat vaihtaa sukupuolimerkinnän. Mikä järki tässä on ja miten se muka vaikuttaa syrjintään positiivisesti? Sukupuolimerkintä tarkoittaa biologista sukupuoltasi. Vaikka kokisit itsesi minkälaiseksi tahansa, niin se biologinen sukupuoli ei muutu. Vaikka olisit pukeutunut androgyynisti tai vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin, niin ihmiset lähes aina pystyvät näkemään, että kumpaa sukupuolta edustat biologisesti. Minkälaiseen syrjintään tässä viitataan? Jos biologinen nainen, joka ei ole käynyt sukupuolenvaihdoshoidoissa, vaihtaa sukupuolimerkinnän mieheksi ja ottaa miehen etunimen, niin miten se poistaa syrjintää? Tämähän vain pahentaa asiaa, koska ihmiset edelleen näkevät päivänselvästi, että henkilö on nainen. Mutta nyt hänen papereissaan lukee mies. Siinähän itse kukin alkaa miettiä, että mitä hittoa, mikäs eläjä tämä nyt on. Sama pätee tietty toisinpäin. Jos henkilö on mies mekossa ja huulipunassa, niin ihmiset edelleen näkevät miehen mekossa ja huulipunassa, vaikka passissa lukisi nainen. Yritäpä tällä päästä läpi passintarkastuksesta jossain vieraassa maassa. Ja mikä vielä pahempaa, jos henkilö on parrakas karvainen köriläs maihareissa ja nahkarotsissa ja passissa lukee nainen... Ei hitto, tämä koko juttu on vain huono vitsi. Tämä translakiuudistus on vain huonoa trollausta. Ei kukaan voi vakavissaan sanoa, että tämä jotenkin poistaisi syrjintää tai parantaisi transsukupuolisten asemaa.

Hormonihoidon aloittamisen pitäisi olla minimivaatimus etunimen ja henkilötunnuksen muuttamiseksi. Niinkuin se nykyään onkin. Nykyään etunimen voi vaihtaa saadessaan transsukupuolisuusdiagnoosin erikoispsykiatrilta ja henkilötunnuksen voi vaihtaa oltuaan hormonihoidolla vähintään vuoden. Eli voidakseen vaihtaa sukupuolimerkinnän täytyy henkilön olla muuttunut ulkonäöltään vastakkaisen sukupuolen kaltaiseksi. Nykysysteemi on järkevä ja se toimii.

Henkilöpapereiden sukupuolimerkintöjen muuttamisilla ei syrjinnän kannalta ole mitään vaikutusta mihinkään, jos henkilön ulkoinen olemus ei samalla dramaattisesti muutu. Amnesty vetoaa matkustamisen vaarallisuuteen. Mutta kuten yllä totesin, sukupuolimerkintöjen mielivaltainen muuttelu vain pahentaa asioita, ei suinkaan helpota. Edes sukupuolenvaihdoksen aloittaminen ei aina muuta henkilön ulkoista olemusta tarpeeksi. Ihmiset eivät ole typeriä tai sokeita, kyllä he näkevät, että mitä sukupuolta edustat ja et voi luritella heille mitä tahansa satuja. Tässä on video eräältä transsukupuoliselta naiselta (biologinen mies), joka käännytettiin Dubain passintarkastuksessa takaisin ja hänen pääsynsä Dubaihin evättiin. Hänelle annettiin selitykseksi ”olet transsukupuolinen ja täällä meillä ei tykätä sellaisesta”. Kuten kuvasta näkyy, hän ainakin yrittää näyttää naiselta ja onnistuu siinä aika hyvin. Tarina ei kerro, että mitä hänen passissaan lukee. Lukeeko siellä nainen vai mies? Jos hän on amerikkalainen, niin hänen olisi pitänyt pystyä vaihtamaan passin sukupuolimerkintä naiseksi (omassa passissani lukee mies, vaikka olen biologinen nainen). Eli näkikö Dubain rajatarkastaja pelkästään hänen naamastaan, että hän on biologinen mies? No miten tämä ylläkuvattu sukupuolimerkintöjen mielivaltainen vaihteleminen olisi muuttanut asiaa? Jos Dubaihin yrittää karvainen äijänköriläs, jonka passissa lukee nainen, niin miten hänelle olisi käynyt? Entäs miten jos Dubaihin yrittää miehen vaatteisiin pukeutunut nainen, jonka passissa lukee mies? Olisiko Dubain rajavartiolaitos pitänyt häntä miehenä? Ei varmasti. Transaktivistit eivät ole miettineet tätä asiaa loppuun asti.

Amnesty vetoaa myös kiusaamiseen: ”---työnhaussa  ja koulussa saattaa joutua selittämään tuntemattomille ihmisille sukupuolikokemustaan. Tällaisissa tilanteissa riski joutua kiusaamisen tai jopa väkivallan kohteeksi kasvaa.” Kuten yllä selitin, tällaisissa tapauksissa on kyse siitä, että olet hyvin epäselvä tapaus. Näytät joltakin, mutta väität olevasi jotain muuta. Todellisuutta ei voi pyyhkiä pois ja sukupuolimerkinnän muuttamisella ei ole mitään vaikutusta todellisuuteen. Näissä transaktivistien jutuissa aina vedotaan kiusaamiseen ja väkivaltaan, mutta miten yleistä se on, onkin jo toinen juttu. Minulla on tästä henkilökohtaista kokemusta, kuten kaikilla muillakin sukupuolenvaihdoksen läpikäyneillä ihmisillä. Kun aloitat sukupuolenvaihdoksen, niin muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä. Ne tapahtuvat hitaasti ja muutokseen voi mennä jopa kuukausia. Koko tämän muutosajan joudut elämään arkielämääsi. Itselläni ensimmäinen näkyvä muutos oli ääni. Se madaltui hyvin nopeasti, mutta näytin yhä naiselta. Kun menin miesten vessaan tai pukukoppiin, niin minulle tultiin sanomaan, että mene pois, tämä on miesten huone. Otin tavaksi, että joka kerta mennessäni vessaan tai pukukoppiin morjestin siellä olevia miehiä kovalla äänellä, koska ääneni oli miehen ääni, vaikka naamani oli naisen. Kun hormonien vaikutus eteni, niin aloin näyttää lähinnä ituhippihomolta. Olin hintelä ja pitkätukkainenkin vielä ja ihmiset pitivät minua yleisesti homona ja todella usein myös transnaisena (=biologisena miehenä, joka haluaa vaihtaa sukupuolensa naiseksi). Aiheutin ihan hemmetisti hämmennystä ja ihmetystä kaikkialla, minne menin. Töissä tietenkin jouduin tulemaan ulos kaapista ja koko sukupuolenvaihdokseni aloittamisen ajan kävin töissä. Kaikesta aiheuttamastani hämmennyksestä huolimatta en koskaan kohdannut syrjintää enkä väkivaltaa. Päinvastoin, olin tyrmistynyt siitä, että miten positiivinen vastaanotto oli ja miten paljon ihmiset tukivat minua. Olin odottanut jonkin verran paskaa, mutta sitä ei tullut ollenkaan. Töissä pomoni tuli onnittelemaan minua ja sanoi, että jos joku kiusaa minua, niin minun pitää tulla kertomaan heti. Ja huomatkaa, että olin matalapalkkaisessa duunarityössä ja asuin pikkukaupungissa. Ympärilläni oli siis pelkkiä junttiperusheteroita. Mutta miettikääpäs, jos olisin vaihtanut nimeni ja juridisen sukupuoleni ilman mitään hormonihoitoja. Olisin siis 100% nainen, joka väittää olevansa mies. Miten tämä olisi tehnyt elämääni yhtään helpommaksi? Päinvastoin, olen aika varma, että ihmiset eivät olisi ottaneet minua senkään vertaa vakavasti, koska en olisi edes yrittänyt muuttaa fyysistä sukupuoltani.

Ihmisoikeustyöni takia olen joutunut häirinnän, pelottelun, uhkailun ja vihamielisyyden kohteeksi. Tämän takia jouduin olemaan vuoden poissa opinnoistani.

Tässä herää kysymys, että minkähäntyylisestä ”ihmisoikeustyöstä” on kysymys. Mikäli kyse on jostain muunsukupuolisuussekoilusta, niin en yhtään ihmettele, jos ihmiset eivät ole ottaneet sitä avosylin vastaan. Tässä kohtaa varmaan alkaa olla kaikille selvää, että minkälaiset psykoosit pahimmillaan näillä sukupuolisekoilijoilla on päällä. On myös todennäköistä, että Sakris on ollut vuoden poissa opinnoistaan, koska on vain pahoittanut mielensä. Lukijoista varmasti kaikki tietävät, miten helposti suvakkien ja feministien mieli pahoittuu. Muistatte ehkä Hesegaten elikkäs Hesburgerin työntekijä oli Twitterissä sanonut halunneensa sylkäistä asiakkaan purilaiseen, koska asiakkaalla oli ollut lippis, jossa luki Make America Great Again. Jengi ei ilahtunut, että ravintolan työntekijä puhuu tällä tavalla asiakkaasta. Noh, homma menikin yhtäkkiä siihen, että työntekijän kritisoiminen olikin transfobiaa, koska työntekijä näköjään oli transsukupuolinen. Koko homma repesi täydelliseksi sekasotkuksi. Hohhoijakata... Suhtaudun nykyään erittäin skeptisesti kaikkiin syrjintä-, häirintä- ja vihamielisyyspuheisiin, sillä sukupuolisekoilijoiden käsitys syrjinnästä on hyvin erilainen kuin meillä kaikilla muilla. Olen kirjoittanut aiheesta täällä ja kirjoituksessa on lukemattomia esimerkkejä. Pelkkien päivänselvien faktojen sanominen voi olla vihaa ja transfobiaa ja pelkästään asiallisesti eri mieltä oleminen voi olla syrjintää. Kaipaisinkin seikkaperäisempää selostusta siitä, että miksi tarkalleen Sakris oli poissa opinnoistaan vuoden ja miksi hän koki, että häntä uhkailtiin ja peloteltiin.

Voimassa oleva translaki loukkaa oikeutta olla joutumatta epäinhimillisen kohtelun kohteeksi, oikeutta tasa-arvoiseen kohteluun, yksityis- ja perhe-elämän suojaan ja fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. On korkea aika muuttaaa se.
Seistään Sakriksen rinnalla: muutosta translakiin on vaadittava äänekkäästi ja tinkimättä milliäkään ihmisoikeuslähtökohdista. Allekirjoita vetoomus ja vaadi, että Sipilän hallituksen on uudistettava translaki ihmisoikeuksia kunnioittavaksi!

Blaa blaa blaa.
Sen on kylläkin niin, että jos joku ihmisoikeuksia loukkaa, niin se on tämä translakiuudistus. Syystä että se ei suhtaudu transsukupuolisuuteen riittävän vakavasti. Meillä on rutkasti tutkimustietoa ja ennakkotapauksia siitä, että kaikki transsukupuolisena itseään pitävät eivät ole transsukupuolisia ja sukupuolenvaihdoshoitoja ei missään tapauksessa pidä antaa kaikille niitä haluaville, eikä etenkään alaikäisille. Sukupuolenvaihdos on peruuttamaton toimenpide, joka muokkaa ihmisen kehoa ja tekee ihmisen lisääntymiskyvyttömäksi. Leikkauksiin liittyy myös vakavan komplikaation riski, jopa kuoleman riski. Translakiuudistus on äärimmäisen vakava potilasturvallisuusriski. Tätä turvallisuusasiaa ei voida sivuuttaa. Lisäksi, kuten yllä selitin, henkilötunnusten tai etunimien mielivaltainen muuttelu ei todellisuudessa auta ihmistä yhtään ja sen vaikutus syrjintään on tasan nolla.

Minun kaikista suurin ongelmani tämän koko translakiuudistusälämölön kanssa on se, että se on pelkkää tunnemanipulaatiota. Tuo Amnestyn tekstikin on pelkkää tunteisiin vetoavaa propagandaa, jossa vääristellään ja suurennellaan asioita ja saadaan kaikki kuulostamaan paljon pahemmalta kuin mitä se oikeasti edes on. Tekstissä jopa ihan suoranaisesti valehdellaan. Translakiuudistusvetoomukset eivät ole millään tavalla asiapohjaisia ja niissä ei edes kerrota, että mitä oikeastaan vaaditaan ja miksi. Niissä ei kerrota, että mitä konkreettisia muutoksia halutaan ja miksi, miten ne toteutetaan ja mikä vaatijien mielestä on tarkalleen ottaen nykysysteemissä pielessä ja miten asiat heidän mielestään tulisi jatkossa hoitaa. Translakiuudistusälämölön sisältö on silkkaa epämääräisten iskulauseiden hoentaa, kuten ”translaki loukkaa ihmisoikeuksia” ja ”itsemääräämisoikeus, nyt” ja ”kaikilla on oikeus keholliseen koskemattomuuteen”. Mutta mitä näillä tarkalleen ottaen haetaan takaa, sitä tarina ei kerro. Jopa translakiuudistuksen nettisivu on hyvin ympäripyöreää liibalaabaa. Olen kaikki päätelmäni transaktivistien vaatimuksista tehnyt laskemalla rivien välistä 1+1. Selkeitä vaatimuksia tai uudistusehdotuksia ei pysty lukemaan mistään.

Minulla on myös erittäin suuri ongelma sen kanssa, että transaktivistit sanovat transtutkimusten olevan ihmisoikeuksien vastaisia ja että ne pitäisi lakkauttaa, mutta he eivät kerro, että miten transsukupuolisia sitten pitäisi heidän mielestään hoitaa. Mikä tutkimuksissa on tarkalleen vialla ja miksi ("loukkaa ihmisoikeuksia" ei ole mikään selitys)? Jos niissä on vikaa, niin miten ne sitten pitäisi toteuttaa? Miten sukupuolenvaihdoshoidot pitäisi järjestää? En ole nähnyt yhtäkään selvitystä tästä. Kaikki on pelkkää epämääräistä iskulausetta ja propagandaa. Jos siellä ruudun takana on nyt joku, joka kannattaa tätä translakiuudistusta, niin ole hyvä ja tule selittämään kantasi kommentteihin.

Tässä vielä lopuksi kootut sepustukseni, joissa selitän kantani erinäisiin transasioihin:

Translakiuudistus osa 1
Translakiuudistus osa 2
Translakiuudistus osa 3
Transaktivistien paskapuheet syrjinnästä
Lapsen sukupuolidysforia ei välttämättä ole merkki yhtään mistään
Transsukupuoliset, jotka vaihtoivat takaisin syntymäsukupuoleensa
Tarinani transleikkausten riskeistä (omakohtainen kokemukseni)
Jazz Jennings ja transsukupuolisuuden kritiikki
Kun sukupuolenkorjaus ei korjaa mitään
Youtube: Transaktivistit eivät suhtaudu transsukupuolisuuteen tarpeeksi vakavasti
Youtube: Miksi transsukupuoliset vastustavat transaktivismia?

torstai 1. kesäkuuta 2017

Toistan itseäni. Päivänselvä on päivänselvää.

Minusta tuntuu, että toistan itseäni. Minusta tuntuu, että olen jo sanonut lähes kaiken, mitä minulla on sanottavana liittyen LGBT-juttuihin. Olen jo kritisoinut kaiken kritisoitavissa olevan. Totta puhuakseni aihe alkaa tympiä minua.

Syystä että tämä sukupuoliaihe on lähestulkoon päivänselvää asiaa. Sukupuolisekoilun, muunsukupuolisuuden ja transagendan kritiikki on silkkaa maalaisjärkeä. Ei näistä jutuista voida loppupeleissä vääntää kauhean paljon. Monet esimerkiksi transaktivistien hölinöistä ovat yksinkertaisesti epätotta. Ei niistä voida oikein edes keskustella. Riittää, kun osoitan, että mikä on totta. Mikä ei ole vaikeaa. Jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen kykenee samaan. Minusta tuntuu usein, kuin kävisin eipäs-juupas -jankkausta uhmaikäisen pikkukakaran kanssa.

On olemassa tietty fyysinen todellisuus, jonka totuudellisuudesta ei voida keskustella. Se nyt vaan on olemassa. Piste. Tiesittekö, että aurinko nousee aamulla ja laskee illalla? Tiesittekö, että muuttolinnut lentävät syksyllä etelään? Tiesittekö, että jos kosketat kuumaa keittolevyä, niin poltat kätesi ja sinua sattuu? Tiesittekö, että vesi ei virtaa ylöspäin? Tiesittekö, että kissa ei ole koira ja että ihminen ei ole marsu?

Ai tiesitte? Hyvänen aika, mehän olemme samaa mieltä!

Tämä sukupuolikeskustelu menee samaan kategoriaan. Biologia on olemassa. Sukupuolia on vain kaksi. Piste.

Tästä syystä haluan oikeasti, että tämä sukupuolisekoilu loppuu juurinytheti. En jaksa enää vammailuanne. Herätkää todellisuuteen, aikuiset ihmiset.

Tästä syystä haluan puhua blogissa jostakin muusta välillä. Jostain ihan muusta. Jos transsukupuolisuudesta puhun, niin voisinpa puhua vaikka transsukupuolisuuden kokemuksesta. Siitä en ole puhunut yhtään liikaa ja toisin kuin biologinen sukupuoleni (joka on naaras, piste), niin se on huomattavan monimutkainen psykologinen aihe.

Hyvää kesäkuuta kaikille. Näköjään Suomessa on ihan kunnolla vihreää jo. Täällä toisella puolen maailmaa on sen sijaan talvi ja olen viimeisen viikon ajan nukkunut kolmen peiton alla, koska täällä ei osata rakentaa taloja. Ihme leikkimökkitasoa on talot täällä tällai suomalaisen näkökulmasta. Ei ihme, että Suomessa talot maksaa. Ne nimittäin rakennetaan kunnolla.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Kiitokset kaikille stalkkereille

Kurkkasin blogin tilastoja ensimmäistä kertaa sitten viime kesän ja holy shit, täällähän on käynyt porukkaa ihan tungokseksi saakka. Blogilla on nyt yli 160 000 katselukertaa, joista 120 000 on tullut viimeisen vuoden aikana. Tämä on uusi ennätykseni, sillä edellinen katselukertaennätykseni oli eräällä taidesivullani (40 000 katselukertaa) ja se sentään oli englanninkielinen sivu ja siltä ajalta, kun kävin ulkomailla esittelemässä töitäni.

Kiitokset kaikille, jotka ovat höpinöitäni jaksaneet seurata. En ikinä uskonut, että täällä jaksaisi kukaan käydä, mutta näköjään jengiä kiinnostaa jopa. Kiitos ja kumarrus, ja käykää ihmeessä jatkossakin ja muistakaa, että kommentteihin saa tulla möykkäämään.

P.S: Höpisen myös Juutuubassa.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Paljon lisätietoa transsukupuolisuudesta yms.

Kerään Juutuub-kanavalleni tykättyjen videoiden listaa. Eli joka kerta, kun näen jotakin kiinnostavaa, niin "tykkään" siitä. Kyseinen video ilmestyy listalleni ja toiset voivat selata niitä.

Seuraan Juutuubassa todella paljon trans-, LGBT-, feminismi- yms. juttuja. Osa videoblogeista on sisällöllisesti jopa parempia kuin kirjoitetut blogit. Tykätyissä videoissani on paljon lisätietoa paitsi transsukupuolisuudesta, homoseksuaalisuudesta, feminismistä ja kulttuurimarxismista, niin myös todella kiinnostavia näkökulmia näihin asioihin eri ihmisiltä. Kannattaa siis tsekata tykättyjen videoideni lista. Lista myös kasvaa koko ajan, sillä lisäilen sille lisää materiaalia sitä mukaa, kun löydän sitä.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Taidehomoilu on henkisesti raastavaa, ja se näkyy

Viime vuoden lokakuussa julkaisemani tekstin kommenteissa käytiin erittäin mielenkiintoista keskustelua taiteilijoista. Tuosta saakka on mieleni tehnyt jatkaa keskustelua ja kertoa hieman omista kokemuksistani.

En ole koko tämän blogin olemassaoloaikana kertonut juuri mitään itsestäni. Blogin alkuperäinen tarkoitus oli olla tiukka asiablogi ja jättää kaikki henkilökohtainen blogista ulos. Minusta on kuitenkin ihan kauhean hauskaa keskustella kommenttiosastolla porukan kanssa, sillä mielestäni kommenttiosasto on ollut alusta saakka blogin paras osio. Tänne tulee möykkäämään todella kiintoisaa porukkaa ja pidän siitä. Oikeassa elämässä minulla ei enää nykyään ole kauheasti kavereita ja pitkäaikaistenkin kaverien kanssa yhteydenpito on lähinnä tasoa ”moi, miten töissä menee”. Minua on jo pitemmän aikaa semisti kiinnostanut hieman laajentaa blogin aihealuetta myös LGBT-juttujen ulkopuolelle.

Olen useamman kerran ohimennen maininnut, että olen ns. taidehomo. Olen harrastanut kuvataidetta niin kauan kuin muistan ja olen ollut piirtäjä ja maalaaja niin kauan kuin opin kersana pitämään kynää kädessä. Tämän lisäksi olen myös muotihomo, seinillelaulaja ja pöytälaatikkorunoilija ja -novellisti. Tiedän yhtä sun toista luomisen tuskasta, herkkyydestä ja inspiraatiotiloista. Ne ovat olleet tiukasti läsnä elämässäni ihan aina. Olen myös persoonana ollut aina originelli, omituinen ja poikkeava. Minä tiedän, miltä tuntuu olla ns. hullu taiteilija.

Tästä kaikesta huolimatta en sitten kuitenkaan ole hullu taiteilija, rakastan normaaliutta, kartan taidepiirejä kuin ruttoa, enkä halua kutsua itseäni taiteilijaksi. Osaan kuitenkin samaistua taiteilijoihin, sillä minä koen samoja tunnetiloja kuin he. Haluan nyt kertoa omista kokemuksistani taiteilijana, taiteilijakavereistani, taiteilijoiden kokemusmaailmasta ja tunnetiloista ja siitä, että mikä lopulta erottaa minut taiteilijoista.

Yllä mainitsemani aiemman tekstini kommenteissa nimimerkki Keepon kertoo Inferno-lehden numerossa 49/2007 olleesta haastattelusta, jossa haastateltiin Albert Witchfinderia (oik. Sami Hynninen), joka on suomalainen muusikko. Tämä jäi minulle hyvin voimakkaasti mieleen. Ohessa Keeponin alkuperäinen viesti:

"Jos esitän rauhallista materiaalia, olen erilaisessa tilassa kuin esittäessäni väkivaltaisempaa tai vihamielisempää materiaalia. Tietty musiikki saattaa ajaa minut tilaan, joka on jo lähellä vaarallista yleisölle ja itselleni."

"Reverendin keikalla saatoin välispiikeissä käskeä kaikkia painumaan vittuun. Joinain tosi pahoina kertoina olen vahingoittanut fyysisesti yleisöä: esimerkiksi eräällä Helsingin Semifinalin-keikalla potkin yleisöä, heitin yhden tyypin lavalta ja lopulta muutaman tutun naisen piti hakea minut pois takahuoneesta keikan jälkeen. Olin jonkinlaisessa paniikin tilassa."

"En tiedä mitään pelottavampaa kuin se hetki juuri ennen tajunnan tilan muutosta yleisön edessä. On myöhäistä paeta, mutta tajuat vielä, mitä on tapahtumassa. En halua kokea sitä enää koskaan. (/) En kuitenkaan halunnut välttämättä loukata ihmisiä, mutta toisaalta niiden kappaleiden puolesta halusinkin loukata. Eläydyin niiden maailmaan täydellisesti, ja biisithän kertovat siitä, että kaikki tuhoutuu."


Samassa haastattelussa Albert kertoo tapelleensa puolitoista tuntia bändinsä rumpalin kanssa, koska jonkin biisin tempovaihdos ei mennyt kohdilleen. Toisen kerran Albert "veti kilarit", kun bändin muut jäsenet vitsailivat miehen tekemien kappaleiden kuulostavan progelta ("Meidän piti sopia, että edes sitä sanaa proge ei saanut käyttää").

Löysin myös oheisen Ylen artikkelin samasta häiskästä.

Minua iskee vasten kasvoja aivan erityisesti seuraavat kohdat:

  • En tiedä mitään pelottavampaa kuin se hetki juuri ennen tajunnan tilan muutosta yleisön edessä. On myöhäistä paeta, mutta tajuat vielä, mitä on tapahtumassa. En halua kokea sitä enää koskaan.
  • Muun muassa Reverend Bizarresta, KLV:stä, Opium Warlordsista, The Puritanista ja Tähtiportista tuttu Sami Hynninen on ollut pimeiden voimien riivaama lapsuudestaan lähtien. Siksi kaikki hänen tekemänsä musiikki on kuin psykoosi muutettuna ääneksi.
  • Mikko sanoi, että en mä kyllä sun kanssa lähde tuonne. Että sä olet mun helvetin hyvä ystävä, mutta mä aistin, että sun sisällä on jotain muutakin. Sun sisällä on joku muu. Niin on luultavasti ollut aina. Se jokin muu aiheuttaa sen, että mulle tulee suunnilleen joka päivä sellaisia ajatuksia, että hyppää alas parvekkeelta, koska sä olet niin paska. Mä tajuan, että se puhuja ei ole minä vaan joku toinen, joka haluaa tappaa mut. Haluan ottaa sen äänen ulos, ja sen takia kaikki musa mitä mä teen on silkkaa kauhua. Yritän ammentaa sitä pimeyttä ulos, mutta sitä tulee vaan lisää.

Witchfinder/Hynninen kertoo tässä ”tajunnan hämärtymisestä” ja siitä, miten hänen ”sisällään on joku muu”. Hän on ollut ”pimeyden voimien riivaama lapsuudesta lähtien” ja että hän on yrittää ammentaa sisällään olevaa pimeyttä ulos, mutta ”sitä tulee vaan lisää”.

Tiedän täsmälleen, mistä hän puhuu. Olen kokenut tuon kaiken saman itse.

Olen tuntenut elämässäni myös muita taiteilijoita ja olen pohtinut, että mikä tekee ihmisestä taiteilijan ja mikä tekee ihmisestä ei-taiteilijan / tavallisen. Mielestäni aivan ensiksi ihmisellä täytyy olla tietty persoonallisuustyyppi voidakseen olla taiteilija. Olen kuullut, että taiteilijat eivät yleensä koskaan edusta Myers-Briggs -indikaattorissa T-tyyppiä ja kokemukseni puoltavat tätä kantaa. Taiteilijat ovat ensisijaisesti tunneihmisiä, joilta puuttuu rationaalinen ajattelu, sillä inspiraatio on ennen kaikkea voimakas tunnetila. Liika rationaalisuus tappaa inspiraation (olen kokenut tämän itse). Hyvin voimakas tunneihmisyys aiheuttaa puutteita elämän yleisessä kontrollissa, organisointikyvyissä, kyvyssä tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia yms. Tästä on seurauksena taiteilijoille kautta historian tyypillinen rappiokäyttäytyminen, kuten päihteiden suurkulutus. Yliherkkä luonne + syvät tunnetilat + kaoottinen/epäjärjestelmällinen persoona = soppa.

Edustan itse Myers-Briggs -persoonallisuustyyppiä ENTJ. Olen usean vuoden aikana tehnyt testin useita kertoja ja saanut viime vuodet joka testistä tulokseksi ENTJ. Olen kuitenkin menneisyydessä saanut myös tuloksen ENFJ. Pidin aikoinaan itseäni ENFJ:nä, kunnes tapasin ihmisen, jonka persoonallisuustyyppi oli ENFJ. Silloin ymmärsin eron heti. Meissä on tietyissä asioissa paljon samaa, mutta toisissa eroa kuin yöllä ja päivällä. Häneen verrattuna minä olen aivan ilmiselvästi T. Ihmettelin, että mistä johtuu, että sain tuloksen ENFJ ja huomasin tuloksia vertaillessani, että olen ENFJ-ENTJ -rajatapaus. Eroavaisuutta F:n ja T:n välillä voi olla vain 2-5% T:n hyväksi. Riippuu testin kysymyksenasettelusta, että tuleeko tulokseksi ENFJ vai ENTJ. Mutta kun lähdetään tarkastelemaan persoonallisuuttani syvemmin, niin on täysin ilmiselvää, että olen ENTJ. En ENFJ.

Minussa on erittäin, erittäin syvää taiteellista herkkyyttä, mutta se on valikoivaa. Olen huomannut, että reagoin voimakkaalla herkkyydellä vain aivan tietynlaisiin asioihin. Vain aivan tietynlaiset ärsykkeet triggeröivät minussa inspiraatiotilan tai muun voimakkaan tunnetilan. En ole yleisellä tasolla herkkä ihminen. Olen mm. pohtinut paljon sitä, että miksi minua ei koskaan kiusattu koulussa, vaikka olisin ollut friikkisirkuksena aivan otollinen kohde. Tulin siihen lopputulokseen, että en vain yksinkertaisesti kokenut naljailua kiusaamisena. Kyllä minua ”kiusattiin”, mutta en kokenut sitä kiusaamisena ja siten se ei häirinnyt minua enkä ottanut sitä minään henkilökohtaisena. Olen tuntenut elämässäni lukemattomia koulukiusattuja ihmisiä ja heille kaikille on yhteistä se, että he ovat jollain tasolla herkkiä ihmisiä. He reagoivat hyvin voimakkaasti kaikkeen naljailuun ja kommentointiin eli heitä on ns. todella helppoa kiusata, koska heitä on helppo satuttaa ja järkyttää ja heistä saa helposti reaktioita ulos. Myös Witchfinder koki rajua koulukiusaamista. Olen itse aina ottanut todella rankatkin jutut lähinnä huumorina ja iskenyt takaisin samalla mitalla. Koulukiusatut ihmiset eivät osaa tätä välttämättä lainkaan. Tässä on se ero, että miksi minä en itse ollut koulukiusattu.

Mutta sitten, kun joku asia triggeröi minussa inspiraation, niin se on aivan päräyttävä kokemus. Tajuntani räjähtää ja tunnen, että tulen ihan hulluksi. Kutsun voimakkaita inspiraatiotilojani ”sfääreiksi”. Se tuntuu siltä, kuin joko irtautuisin ruumiistani, tai että päähäni olisi äkkiä avautunut tähtiportti, joka johtaa toiselle puolen universumia. Tai molemmat yhtä aikaa. Se on kuin olisi aineissa selvinpäin. Mieleni lähtee matkalle pois tämänhetkisestä ajasta ja paikasta ja kadotan kosketuksen itseeni, minuuteeni, ruumiiseeni ja ympäröivään tilaan. Se on helvetin outo kokemus. Se tuntuu siltä, kuin minut olisi yhtäkkiä riivattu jonkun ulkopuolisen olennon toimesta. Tuolla olennolla on ääni ja se puhuu minulle. Kuulen ääniä ja näen kuvia ja välähdyksiä erilaisista tilanteista. Olen itse ensisijaisesti visuaalinen taiteilija eli piirtäjä ja maalaaja, joten minun inspiraationi ovat tyypillisesti hyvin visuaalisia. Tämä kaikki saattaa tapahtua äkkiarvaamatta sekunnissa. Se on siis kuin mielen räjähdys. Saattaa kestää hyvin kauan, että mieleni palaa tripiltään takaisin ruumiiseeni. Sen jälkeen olen aina hyvin uupunut. Sfäärien kokeminen on psyykkisesti ja fyysisesti uuvuttavaa.

”Sfäärit” on ennen kaikkea hyvin voimakas tunnetila. Olen esimerkiksi sfääreissä ollessani tanssinut yksin koko yön ympäri asuntoa, kirjoittanut kuumeisesti monta tuntia putkeen, obsessoitunut jonkun kuvan piirtämisestä niin, etten osaa tai halua ajatella mitään muuta, unohtanut syödä yms. En sfääreissä ollessani kykene sosialisoimaan normaalisti tai nukkumaan. Sfääreissä oleminen on nimenomaan kuumeista ja pakkomielteistä, höystettynä mielettömällä tunneryöpyllä. Se ei siis ole sama asia kuin uppoutuminen johonkin kiinnostavaan pitkäksi aikaa. Sfäärit ovat maniaa. Jos sfäärit iskevät illalla, niin tough shit, sillä en voi muuta kuin odottaa, että ne menevät ohi, jotta pääsen nukkumaan. Tämä saattaa kestää pikkutunneille asti, vaikka olisin ollut hereillä aamuvarhaisesta saakka. Toisin sanoen, sfäärit ovat kuluttavaa paskaa. Ne saavat minut tekemään asioita, joita ihmiset eivät yleensä tee, ja tästä saattaa olla tietyissä tilanteissa hyötyä (saan hemmetin paljon enemmän aikaan kuin moni muu), mutta siitä täytyy maksaa hinta.

En tiedä, mistä sfäärit johtuvat. En tiedä, miksi koen niitä. En tiedä, mistä ne ovat tulleet. Ehkä se on joku aivojen sähköhäiriö.

Muiden ihmisten kuvailut omista inspiraatiotiloistaan kuulostavat samalta kuin minun sfäärini. Albert Witchfinderin kuvaus ”tajunnantilan muutoksesta yleisön edessä” kuulostaa minun tyypilliseltä sfäärikohtaukseltani. Witchfinder sanoo myös, että hän ei tiedä mitään pelottavampaa kuin tämä tajunnantilan muutos. Juuri sitä sfäärikohtaus on, nimittäin pelottavaa. Tuntuu, kuin muuttuisin kokonaan toiseksi ihmiseksi tai joutuisin riivatuksi. Olen varma, että historiassa esiintyneet mystikot ja muut ylihartaat ihmiset (esim. Hildegard Bingeniläinen, Jeanne d'Arc) ovat kokeneet sfäärikohtauksia. Hildegard Bingeniläisen kuvaukset ”näyistään” ovat klassista sfäärikamaa.

Uskon, että erilaisia inspiraatiotiloja/sfäärejä on olemassa lukemattomia erilaisia, sillä eri ihmiset inspiroituvat erilaisista asioista ja eri tavalla. Samaistun itse juuri Albert Witchfinderiin (sekä myös Tuomas Holopaiseen), koska he inspiroituvat nimenomaan synkistä asioista. Witchfinder kuvaakin itseään ”pimeyden voimien riivaamaksi” ja hänen musiikkinsa on ”psykoosi muutettuna ääneksi” ja hän ”yrittää ammentaa pimeyttä ulos”. Olen itse inspiroitunut aina nimenomaan synkistä asioista, kuten hautausmaista, viikatemiehestä, kuolemasta, vampyyreista, pääkalloista, mustasta magiasta yms. Metallimusiikki ja goottiromantiikka ovat siksi aina vedonneet minuun hyvin voimakkaasti. Metallimusiikki ottaa yleensä inspiraatiota fantasiasta, kauhusta, tarustoista, uskonnosta ja historiasta ja monien bändien sanoitukset ovat hyvin unenomaisia, utuisia, runollisia ja symbolisia. Tämä iskee minua sydämeen kuin tikari. Teininä esimerkiksi luin Anne Ricea ja töllötin Hellsingiä pikkarit märkinä. Taustalla pauhasi Nightwish, Within Temptation, Children of Bodom, Eternal Tears of Sorrow tai joku muu vastaava.

Teininä, ja osittain vielä nuorena aikuisenakin, olin aivan uppoutunut synkkiin unimaailmoihini. Olin nuorempana sfääreissä 24/7 enkä osannut tehdä eroa sfäärien ja normaalitajunnantilan välillä. Minulla ei ollut mitään muita harrastuksia kuin fantasiakirjallisuuden lukeminen ja kirjoittaminen, synkkien runojen rustaaminen, synkkien kuvien piirtäminen ja kaikenlaisten rajatiedoksi luokiteltavien juttujen opiskeleminen. En ymmärtänyt, että se, että mitä minä koen, on jotakin epänormaalia, ja olinkin kaiken kokemani suhteen täysin avoin. En peitellyt sitä yhtään ja puhuin ajatuksistani, ideoistani, kirjoittamistani runoista/tarinoista ja piirtämistäni kuvista avoimesti kaikille. Luokallani kaikki tiesivät ajatuksistani, sillä kävin kuvataidepainotteista koulua eli piirsimme koko ajan. En ymmärtänyt sitä silloin, mutta vanhempani olivat minusta huolissaan ja luokkatoverini pelkäsivät minua. Kouluterveydenhoitaja passitti minut psykologille, enkä ymmärtänyt ollenkaan, että miksi. Kun vuosia ja vuosia myöhemmin yli 20-vuotiaana tein rankkaa itsetutkiskelua ja selasin tuonaikaisia kirjoituksiani ja piirroksiani (olen säästänyt lähes kaiken), niin olin kertakaikkiaan järkyttynyt. Olen ollut nuorempana aivan kertakaikkiaan sekaisin. Sen muistan, että sfäärien kokeminen oli välillä hyvin raskasta ja saatoin yläasteella itkeä kaikki illat ihan ilman mitään varsinaista syytä. Voimakkaat tunnetilat kuohuivat aivan yli ja purin kaiken piirroksiini ja tarinoideni henkilöhahmoihin. Ammensin pimeyttä ulos ja työni olivat kuin psykoosi muutettuna kuviksi.

Monet taiteilijat, kuten Albert Witchfinder ja Tuomas Holopainen, vaikuttavat siltä kuin he olisivat sfääreissä 24/7 samalla tavalla kuin minä olin nuorempana. He eivät jostain syystä ole koskaan kokeneet sellaista reality checkiä kuin minä koin yrittäessäni sopeutua ensimmäisiin työpaikkoihini. Lue kamppailustani normaaliuden kanssa lisää täältä. Joko heidän sfäärinsä ovat paljon voimakkaampia kuin minun, he eivät ymmärrä olevansa epänormaaleja tai he eivät välitä siitä tai he eivät kykene tarkastelemaan omia sfäärejään objektiivisesti. Tai kaikki tämä yhtä aikaa. He tuntuvat jämähtäneen ikuisesti sille tasolle, millä itse olin yläasteella. Erityisesti Witchfinder on kuin pikkupoika keski-ikäisen miehen ruumiissa.

Kuinka minä lopulta heräsin sfääreistä todelliseen maailmaan? Kaikki alkoi siitä, kun ymmärsin lukion jälkeen, että muut ihmiset eivät koe sfäärejä. Kuulostaa varmaan ihan naurettavalta, mutta minulle se oli valtava maailmankuvallisia perustuksia järisyttelevä oivallus. Ymmärsin ensimmäistä kertaa elämässäni tuhannen auringon voimalla, että miten epänormaali minä olen ja miten minulta puuttuu kaikki kyvyt selviytyä maailmassa tavallisten ihmisten keskellä normaalissa elämässä. Vuodet lukion jälkeen olivatkin minulle hyvin, hyvin vaikeita ja olin tuolloin vakavasti masentunut ja kännissä kuin käki valtaosan valveillaoloajastani. Lopulta kaikki muuttui, kun tein tietoisen päätöksen, että haluan tulla normaaliksi ihmiseksi. Siitä alkoi erittäin vaikea itsetutkistelu- ja itsekehittämisprojektini, joka vei monta vuotta ja joka ei ole vieläkään valmis. Kerroin siitä enemmän aiemmassa kirjoituksessani.

Sfäärit vaivasivat minua tietysti koko ajan, mutta nyt olin niistä kivuliaan tietoinen ja koin ne paljon ahdistavampina kuin olin aikaisemmin kokenut. Sfäärien herraksi pääsin muistaakseni vasta vuosina 2012-2013, kun ymmärsin erään viinanhuuruisen itsetutkisteluillan päätteeksi, että sfäärit ovat olemassa vain minun pääni sisällä. Tämäkin varmasti kuulostaa ihan hullulta, mutta se oli minulle valtava ahaa-elämys. Sfäärit ovat haitanneet aina ihmissuhteitani, erityisesti parisuhteita, koska ikäänkuin halusin aina olla jonkun toisen kanssa sfääreissä yhdessä. Minulla oli näin jälkeenpäin katsottuna omituisia ja epärealistisia sfäärinhuuruisia fantasioita, joissa ikäänkuin olisin tunnemaailmoissani yhdessä jonkun toisen kanssa ja kokisimme molemmat samoja visioita ja tunnetiloja. Olin aina katkera, kun se ei koskaan onnistunut ja muut ihmiset eivät ymmärtäneet minua. Minuun iskikin tänä kohtalokkaana iltana kuin kirkkaalta taivaalta oivallus siitä, että sfäärit ovat olemassa vain minun pääni sisällä. Ne eivät ole olemassa pääni ulkopuolella. Täten en voi koskaan, milloinkaan viedä sfääreihin toista ihmistä. Sfäärit ovat ainoastaan minun omaa henkilökohtaista kokemusmaailmaani. Toisilla ihmisillä on heidän oma kokemusmaailmansa, josta taas minä en voi koskaan tulla osalliseksi. Ei ole mitenkään mahdollista, että kahden ihmisen tietoisuus voisi jotenkin yhdistyä.

Tuona iltana tulin sfääreistä tietoiseksi aivan uudenlaisella tavalla ja aloin tutkiskella niitä objektiivisesti uudesta näkökulmasta. Ymmärsin lopulta, että mikä triggeröi minussa sfäärit ja opin hallitsemaan niitä. Sfääreissä ei ole vieläkään mitään on/off -nappulaa eli jos jokin triggeröi minussa sfäärit, niin en voi estää sfäärejä tapahtumasta enkä voi painaa niitä pois päältä vain haluamalla niin. Mutta ne eivät enää saa minusta valtaa. En enää joudu niiden riepoteltavaksi. Ne eivät enää ime minua mustaan aukkoon. Osaan ajatella niistä ”tämä on taas tätä”, osaan kuvailla niitä toisille ihmisille ja pyytää heitä suhtautumaan olemukseni muutokseen rauhallisesti. Tiedän, mikä laukaisee minussa sfäärit ja osaan tarvittaessa välttää laukaisevia tekijöitä. Tiedän, että sfäärit ovat vain eräänlainen kohtaus, joka menee ohi. Osaan pikkuhiljaa hivuttautua niistä pois.

Nämä witchfinderit ja holopaiset eivät osaa. He ovat täysin sfäärien riepoteltavissa ja imeytyvät niiden mukana mustaan aukkoon. Sfäärit ovat heille todellisuutta, eivät vain heidän mielensä luomaa sisältöä. Sfäärit hallitsevat heitä. He eivät hallitse sfäärejä. Tämä näkyy heidän koko ajatusmaailmassaan ja maailmankuvassaan. Heillä ei ole jalat maassa, niinkuin tavallisilla tolkun ihmisillä on. Heillä on pää pilvissä. Heistä monet ovat myös sosiaalisia hylkiöitä ja heillä on puutteelliset ihmissuhde- ja elämänhallintataidot sekä mielenterveysongelmia, usein hyvin vakavia sellaisia. He katselevat maailmaa oudosta vinkkelistä ja tämä näkyy mm. hurahtamisella kaikkeen erikoiseen, kuten vihersosialismiin, anarkismiin, veganismiin, polyamoriaan, monikulttuuriin, okkultismiin, ei-binääriseen sukupuoleen ja intersektionaaliseen feminismiin. Olen tuntenut taideihmisiä oikeassa elämässä ja hengaillut heidän kanssaan ja he olivat kyllä suoraansanoen sekopäisintä ja kaoottisinta sakkia, jota minulla on ollut koskaan epäonni tuntea.

Tämän vuoksi kartan taidepiirejä ja taideihmisiä kuin ruttoa. Juuri sfäärien hallitseminen erottaa minut taiteilijoista, vaikka koen sfäärejä niinkuin hekin kokevat ja oikeastaan olen taiteilija. Osaan olla normaali, toimiva, aikuinen ihminen sfääreistä huolimatta. En halua olla missään tekemisissä varhaisteinin henkiselle tasolle jämähtäneiden satumaailmassa elävien ihmisten kanssa. Juuri kykyni rationaaliseen ajatteluun ja asioiden (myös minun itseni) objektiiviseen tarkkailuun sekä kykyni ratkaista ongelmat ja sopeutua maailmaan erottaa minut näistä taiteilijoista. Vaikka olen oikeastaan yhtä hullu kuin hekin ovat.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Väliaikaistietoutta: Maailman laidalla

Moi kaverit.
Blogi päivittyy taas säännöllisen epäsäännöllisesti ja sisältö on hyppivää, joten ajattelin laittaa vähän päivitystä, että missä mennään. Olen siis tässä kohtaa ollut yhtäjaksoisesti poissa Suomesta yhdeksän kuukautta ja olen tällä hetkellä Suomesta katsottuna maapallon vastakkaisella laidalla. Olen nyt ollut täällä töissä pari kuukautta. Työkulttuuri on varsin toisenlainen kuin Suomessa ja esimerkiksi työajat ovat välillä aika veikeät. Olin eilen töissä klo 5:30-9, klo 12-14:30 ja klo 17:30-21. Tulee poukkoilua ja välillä joutuu miettimään sellaisia perusasioita, että missä välissä ehtii syödä ja nukkua.

Koin alkuvuodesta 2016 burn-outin, josta en ole vieläkään toipunut. Joulun 2016 kieppeillä alkoi vähän helpottaa, mutta olen yhä poissaoleva, kärsin aivosumusta, unettomuudesta ja keskittymisvaikeuksista. Minun on suurimman osan ajasta hyvin vaikea saattaa ajatuksiani johdonmukaiseen muotoon, vaikka ajatuksia ja ideoita olisikin kasapäin (kuten lähes päivittäin on). Olen jo valmiiksi todella hidas kirjoittaja ja tämä sumuisuus hidastaa minua entisestään. Kun on vain pari tuntia vapaa-aikaa työvuorojen välillä, niin jätän suosiolla kirjoittamatta ja keskityn fitness-rutiineihini tai johonkin muuhun, kuten Juutuuban töllöttämiseen. Lisäksi kun täällä maailman äärissä ollaan, niin kiinnostaa myös turistina olo ja sightseeing ja sen sellainen.

Olen kaivannut takaisin Suomeen jo pitemmän aikaa ja en malta odottaa, että pääsen telttailemaan johonkin korpeen kauas kaikesta kiireestä, vilskeestä ja maailmanmenosta. Mieleni kaipaa todellista nollautumista ja virkistystä ja minun kohdallani siihen ainoa lääke on Suomen luonto ja luonnon rauha. Joka valitettavasti on tällä hetkellä toisella puolen maapalloa. Täkäläinen luonto on aivan liian vieras ja eksoottinen. En löydä sieltä rauhaa. En tunnista yhtäkään kasvia ja jopa maaperä on oudon värinen.

Matkaa on kuitenkin vielä jäljellä useita kuukausia ja useita tuhansia kilometrejä, sillä täältä matka jatkuu Tyynenmeren saarille ja sitä kautta tuonne rapakon taakse eli USAan. Paljon aktiviteettia luvassa.

Joku oli huolissaan siitä, että aion siirtyä kokonaan Juutuuban puolelle. Ei tule tapahtumaan, sillä kypsyttelen myös blogin päivitystä. Ihminen on kuitenkin pieni ja aika rajallinen, joten palataan astialle.

Joko on Suomeen saapunut kevät, hiirenkorvat ja lämpimämmät säät?

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Mihin on transvestiitit kadonneet?


Ihmettelen Juutuuban puolella, että miksi nykyään ei enää puhuta trasvestiiteista. Juttelen myös muunsukupuolisuudesta ja sen vaikutuksista ihmisiin ja yhteiskuntaan.

torstai 4. toukokuuta 2017

Miksi transsukupuoliset vastustavat transaktivismia?


Esittelin Juutuuban puolella neljä yleisintä syytä, että miksi transsukupuoliset vastustavat transaktivismia. Mutta lyhyesti:

  1.  Transaktivistit saavat kaikki transsukupuoliset näyttämään hulluilta.
  2.  Transsukupuoliset eivät pidä muunsukupuolisuus-/ei-binäärisyys -ilmiöstä.
  3.  Translapset.
  4.  Huoli siitä, mihin maailma on menossa.

Suosikkini Juutuuban transaktivismia vastustavista transsukupuolisista:
  1. Blaire White  (USA, male-to-female)
  2. Yorick (Skotlanti, female-to-male)
  3. Matthew C. (USA, female-to-male)

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Perustin juutuub-kanavan

Pistin pystyyn juutuub-kanavan. Pääset katsomaan sitä tästä.

Kanavalla jutellaan pitkälti samoista asioista kuin täällä blogissa, mutta eri formaatissa. Samaa paskaa eri paketissa siis. Mukana paljon huonoa läppää.

Truuttasin ilmoille kerralla kaikki (aiemmin) tekemäni videot, mutta en osaa sanoa, että kuinka usein kanavalle tulee jatkossa tavaraa. Riippuu siitä, että jaksaako jengi kuunnella mölinääni. Ja jaksanko itse mölistä. Katsotaan. Tosin pakko sanoa, että tällai taidehomona on kivempaa väsätä visuaalisempaa kamaa. Blogikirjoittaminen tuntuu välillä liian kuivalta. On kivempaa leikkiä väreillä ja muodoilla ja soittaa musaa taustalla. Lisäksi olen (valitettavasti?) niitä ihmisiä, jotka tykkäävät kuunnella omaa ääntään.

Mutta kertokaa toki, mitä mieltä olette.